Seitsemäs joki - Luku 9

~ LUKU 9 ~
 

VALMISTAUTUMINEN KIBBUTSIIN MUUTTOA VARTEN 1977

  Pakkasin vähäisen omaisuuteni yhteen käsilaukkuun ja matkalaukkuun. Uuden talvitakkini annoin eräälle uskonveljelleni Jeesus-talolla. Hyvästelin kristityt ystäväni ja vuokraemäntäni Braine Berlinin ja matkustin junalla Tampereelle, josta meidät uudet vapaaehtoiset noudettiin Hämeenkyrössä sijaitsevaan Karmelkotiin. Siellä meitä opastettiin miten kohdata ihmiset ja erilainen ympäristö Israelissa Suomeen verraten. Saimme myös opetusta koskien Israelin historiaa. Asuimme kaksittain vaatimattomissa tuvissa.

  Mieleeni jäi miesten saunaillasta erityisesti pastori Seppo Seppälän kertomus siitä, miten Suomen Karmel yhdistys ry sai haltuunsa Karmelkodin alueen. Seppo kertoi olleensa autollaan matkalla Hämeenkyröön ja ajaessaan nykyisen Karmelkodin ohi, hänen ylleen laskeutui Pyhä Henki ja hän kuuli sanoman: ”Mene ja osta tuo iso kartano, jonka näet oikealla puolen metsän reunassa. Te tarvitsette sen majapaikaksenne ja kurssikeskukseksenne.”

  Kun Seppo sinä iltana piti puhetta eräässä maalaistalossa, niin kokouksen jälkeen muuan iäkäs maalaisnainen nousi seisaalleen ja profetoi voimakkaasti vierain kielin. Sen jälkeen oli syvä hiljaisuus. Seppo avasi hämmästyneenä suunsa ja sanoi: ”Kenenkään ei tarvitse selittää tuota vierain kielin tuotua Hengen sanomaa, sillä nainen puhui muinaishebreaa ja ymmärsin sanoman.”

  Seppo jatkoi: ”Sanoman sisältö oli seuraava: ’Sinulle, minun palvelijani, mene ja osta se iso kartano, jonka sinulle näytin tänne tullessasi. Maksa vaadittava käsiraha ja ota lainaa, minä huolehdin lainan lyhennyksistä aikanaan. Tuota kartanoa tarvitaan siksi, että…” Salaan loppuosan profetiasta, koska sen sisältö kuuluu vain valituille kristityille’ ”

  Seppo kertoi, että niin on myös tapahtunut eli profetia oli toteutunut tarkalleen. Kartano, peltoineen, metsä- ja järvenranta-alueineen ostettiin käsirahalla ja lainan lyhennykset tulivat lahjoituksina ajallaan. Tämä todisti hänelle ja Karmel Yhdistyksen väelle, että hanke oli ylhäältä johdettu.

 

SUORA LENTO HELSINGISTÄ TEL AVIVIIN

  Lensimme Finnairin koneella Hesasta Tel Avivin Lyddaan, Ben Gurionin kentälle 9.1.1977. Tulin Suomen reilun 10 asteen pakkasesta Tel Avivin + 20 asteen kesään! Kaksi israelilaista miestä nouti meidät autollaan ja kyyditsi noin 14 km päässä Jerusalemista sijaitsevaan Kibbutz Kiryat Anavimiin. Se on suomeksi ”Rypälelaakson kyläyhteisö”. Kibbutsi tarkoittaa suomeksi vapaaehtoista kollektiivitilaa. Kiryat tarkoittaa pienehköä kylää.

  Aiemmin nimi Anavim ”rypälelaakso” oli ollut Avanim eli ”kivilaakso”. Kun kivet raivattiin pois ja maaperää muokattiin, tuli siitä erittäin hedelmällistä viljelysmaata. Minut sijoitettiin uusien Suomesta tulleiden vapaaehtoisten kanssa ns. Suomikylään, joka muodostui useista pienistä mökeistä, joissa oli kaksi omaa sisäänkäyntiä. Ne johtivat yhteen kahden asuttavaan huoneeseen.

  Sain yllätyksekseni huonekaverikseni jo Suomen ajoilta vanhan tutun uskon veljen nimeltään Heimo Sundström. Hän oli ollut jo aiemmin vuoden siellä ja oli oppinut puhumaan hebreaa melko hyvin, koska oli myös opiskellut sitä.

  Samassa mökissä asuivat seinän takana turkulaiset Rantasen sisarukset, Mirva ja Arja. He olivat hyviä soittamaan kitaraa ja laulamaan. Vanhempi heistä, Mirva, toimi osa-aikaisesti hammaslääkärinä kibbutsissa ja teki myös muita sekalaisia töitä. Arja työskenteli kibbutsin keittiössä. Olin tavannut heidät Porissa evankelioimistapahtumassa. Muistan myös Leila Rentolan Turusta ja tutun Kaila Kuuselan, jonka olin tavannut ennestään Hesassa.

  Minun tehtävänäni oli toimia farmarin töissä. Syötin lypsykarjaa ja nuoria vasikoita. Lypsykarjaa oli noin 300 lehmää ja vasikoita noin 200. Pienempiä vasikoitakin oli 100 siinä aitauksessa, joka ei kuulunut minun työalueeseeni. Työkavereinani oli USA:sta, Kanadasta ja Saksasta tulleita volunteerejä eli vapaaehtoisia. Siellä oli myös israelilaisia ja arabityöläisiä lähikylästä.

  Israelilaiset olivat nuoria, kuten minäkin silloin. Teimme 6 h työpäiviä 6 pv viikossa. Sapattina oli herkullinen sapatti-illallinen kibbutsin ruokasalissa. Erikoisherkkua oli ”Uunikana á la Kirjatin tapaan”. Kibbutsissa oli seisova ruokapöytä kolmasti päivittäin. Kanaa ja kananmunia olikin omasta takaa, sillä kibbutsin yhteydessä oli 60 000 kanaa sisältävä suurkanala. Voi mikä kamala kotkotus sieltä kuului satojen metrien päähän! 

  Muistan miten Leila huokasi helpotuksesta, kun hän ei päässytkään sinne töihin, vaan hänet määrättiin kibbutsin ruokalaan tekemään salaatteja. Hän oli näet toivonut pääsevänsä sinne Suomessa ollessaan ja siitä kuullessaan. Hän sanoi, että siitä jokapäiväisestä kotkotuksesta, hän olisi varmaan tullut jo lyhyessä ajassa hulluksi! Tarkoituksena oli näet työskennellä siellä vuoden. Silloin ehtisi kokea kaikki vuodenajat ja tutustua Israeliin säännöllisin väliajoin tehtävillä maan sisäisillä matkoilla nimeltä ”tiuul”.

  Ehdin osallistua yhteen niistä, sillä työskentelin kibbutsissa vain 8 viikkoa karkotukseen asti. Herätys tapahtui aikaisin, samoin aamupalalla käynti, jotta työhön ehti mennä klo 7:ksi. Koska Kibbutsi sijaitsee Juudean vuoristossa, merkitsee se sitä, että yöt ovat paljon viileämpiä kuin päivät, etenkin jos oli sadeaika eli talvi, jolloin saavuin sinne. Päivisin saattoi olla jopa + 30 astetta, mutta öisin mittari laski lähelle nollaa. Usein oli aamuisin työhön mennessä vain + 7 astetta, joten oli tarpeen harkita tarkoin mitä vaatetta puki ylleen!

  Koska asuinmökit olivat hyvin hataria eli tuuli puhalsi toisesta seinästä sisään ja toisesta ulos, niin öljylämmitin eli ”tanuri” oli tarpeen iltaisin ja öisin. Olin tuonut mukanani Suomesta pitkävartiset kumisaappaat, sillä minua ennen kibbutsissa työskennellyt Jari Saarinen kertoi niiden olevan tarpeen. Niin todella olivatkin, sillä viedessäni lypsykarjaa ulkoaitauksesta sisempään aitaukseen oli kuljettava noin 20 cm paksun vetelän lantakerroksen kautta. Vetelää lantaa oli kaikkialla aitauksessa, myös vasikoiden aitauksessa.

  Minua säälitti nähdessäni vasikoiden riiputtavan päätään alakuloisina, seisoessaan omassa ulostuksessaan ilman, että olisi ollut mitään kuivaa paikkaa seisoa, saatikka edes maata öisin. Valitin siitä kibbutsin israelilaisille, joita tuossa 250 hengen kibbutsissa oli 150. Suomalaisia oli noin 50 ja englanninkielisiä noin 50 ja yksi saksalainen. Lisäksi siellä kävi noin 50 ystävällismielistä arabia päivisin töissä. He asuivat lähistöllä sijaitsevassa Abu Gosha nimisessä arabikylässä.

  Kuulin jo vuosia kibbutsissa työskenneiltä suomalaisilta, että muutama vuosi aiemmin israelilaiset olivat yrittäneet siirtää puskutraktorilla ne lantakasat pois aitauksesta, mutta iso traktori oli juuttunut lantaan viikoiksi! Ilokseni he kuitenkin suostuivat nyt ehdotukseeni ja onnistuivat siirtämään kaiken lannan pois lehmien ja vasikoiden aitauksista! Kun sitten menin aamulla syöttämään karjaa, niin vasikat hyppivät ihan ekstaasissa ylös alas kuivalla maaperällä. Sellaista en ollut aiemmin nähnyt. Myös israelilaiset iloitsivat nähdessään sen.
 

ERÄÄN NAISEN IHMEPARANEMINEN SYÖVÄSTÄ

  Kerran sattui niin, että muiden viettäessä siestaa, istuin lounastunnilla karja-aitauksessa auringonpaahteelta suojassa. Sinne tuli eräs vaaleanpunaiseen housupukuun pukeutunut noin 50-vuotias valkotukkainen nainen. Aavistin hänen olevan turisti ja kysyin ensin englanniksi, että mistä maasta hän on tullut ja kun kävi ilmi hänen tulleen Suomesta, aloimme puhua suomea.

  Kerroin ensin miksi olin tullut kibbutsiin töihin. Syy siihen oli se, että halusin osoittaa israelilaisille kristillistä rakkautta tekemällä rankkaa työtä vain pientä taskurahaa ja vaatimatonta ylöspitoa vastaan. Sitten kysyin, että miksi nainen, josta käytän nimeä Aino, oli tullut Israeliin? Hänellä oli kerrottavana uskomaton tarina!

  Hän kertoi olleensa noin 6 kk aiemmin hyvin sairas ja tutkimuksissa oli todettu, että hänellä oli suolistossa syöpä, joka oli levinnyt niin laajalle, ettei sitä voitu enää poistaa leikkaamalla. Hänelle sanottiin, että hänen tulee mennä kotiin ja valmistautua lähtöön. Aino kertoi tulleensa shokkiin. Pitääkö hänen, vajaan 50-vuotiaan, kuolla jo nyt? 

  Hän päätti tehdä kaiken voitavansa parantuakseen. Hän käytti monenlaisia rohtoja saamatta apua. Vaikka hän kävi monenlaisen henkiparantajan luona, niin mitään apua hän ei saanut. Lopulta hän tarttui oljenkorteen, kuultuaan että filippiiniläisten ihmeparantajien filmiä esitetään Hesan elokuvateatteri Bristolissa. Hän osti sinne liput etuosasta, 3.:n rivin keskeltä.

  Kun hän katsoi filmiä, häntä kauhistutti se miten nuo ihmeparantajat operoivat potilaan avattua vatsaa ilman suojakäsineitä ja leikkasivat ison suolenpätkän pois! Hän ajatteli, ettei tuo voi olla oikein ja häntä alkoi oksettaa. Hän ei voinut poistua täyteen ahdetusta rivistä, mutta hän ehti ottaa nopeasti muovipussin suunsa eteen ja oksensi siihen pussin puolilleen. Sen jälkeen hän kuuli kovan huudon ikään kuin ylhäältä.

  Huuto kaikui seinästä seinään. Hän kuuli sanat: ”Vain Jumala voi parantaa!” Aino koki äänen kuullessaan syvää rauhaa ja ajatteli, että ilmeisesti Jumala on olemassa ja että vain hän voi parantaa. Kun hän palasi kotiinsa, hän nukkui hyvin ja koki vointinsa paranevan päivästä päivään. Lopulta, noin viikon päästä, hän tunsi olevansa täysin terve!

  Hän meni uudelleen tutkimuksiin ja useiden eri tutkimusten perusteella voitiin vain todeta, että hän oli täysin parantunut. Syövästä ei ollut jäljellä merkkiäkään! Silloin hän päätti mennä lähimpään kristilliseen seurakuntaan kysymään, että miten pelastutaan. Sillä kun Jumala paransi hänen syöpänsä, niin hän arveli, että varmaan taivas ja helvettikin ovat olemassa. Pappi opasti hänet tuntemaan Jeesuksen syntien sovittajana ja ikuisen elämän antajana.

  Nyt muutama kuukausi sen jälkeen hän tuli pyhiinvaellusmatkalle Israeliin 50-vuotispäivänään Toiviomatkojen kautta antaakseen sydämestään kiitoksen Israelin Pyhälle Jumalalle, joka paransi hänet armossaan jo silloin, kun hän ei vielä uskonut edes tämän olemassaoloon! Se oli ihmeellisin paraneminen, mitä olen kuullut!

  Opin siitä, että Yehowah voi niin halutessaan parantaa kenet tahtoo, ilman välikäsiä ja ihmistä välikappaleenaan. Hän voi parantaa jopa umpipakanan!
 

MINUT HERÄTETTIIN TUNTIA AIKAISEMMIN

  Myös seuraava ihme tapahtui kibbutsissa. Eräänä aamuna minut herätettiin tuntia aikaisemmin kuin normaalisti ja kuulin hiljaisen äänen: ”Leif, mene tänään töihin tuntia aikaisemmin.” Olin kuitenkin niin väsynyt, etten jaksanut nousta heti, vaan menin vasta 30 min päästä eli puoli tuntia normaalia aikaisemmin. Sain pian havaita, että työkaverini olivat sairaina ja jouduin työskentelemään yksin kahden muun ihmisen edestä.

  Olin jo rutinoitunut farmari, joten ehdin työskennellä normaalit rutiinit, kun hieman fuskasin rehun jakelussa. Annoin osan jäännösrehua olla kaukaloissa ja ajoin traktorilla vain uutta sen päälle. Puolenpäivän aikaan olin vielä tunnin myöhässä aikataulusta, mutta lounaan jälkeen kuroin sen umpeen. Siitä opin sen, että kannattaa olla kuuliainen, jos saa etukäteisilmoituksen töihin liittyen. Jos olisin heti mennyt töihin, ei olisi ollut tarpeen rehkiä niin paljoa töissä, eikä fuskata lainkaan. 

  Eräänä aamuna muuan suomalainen kibbutsnikki sanoi, että tänään on aika mennä 3 pv tiuulille eli lomamatkalle Tiberiakseen asti. Kukaan israelilaisista ei kertonut minulle siitä mitään. Se suomalainen nainen sanoi, että jos heti menen Maale HaHamishan tielle, niin siitä menee ohi kibbutsin auto ja pääsen mukaan liftaamalla. He hakevat Maalesta muutaman naisen mukaan. Tein niin ja pääsin lomamatkalle. Se oli kivaa ja virkistävää rankan työn sijaan!

  Ainoa saksalainen volunteeri, Walter, oli taustaltaan farmari. Hän opasti minua ajamaan isoa amerikkalaista kauhatraktoria, merkiltä National 5000. Se olikin varsinainen tehopakkaus, jossa oli 2 vaihdetta taakse ja 4 eteenpäin. Ajoin sillä 80 km/h pitkin hiekkatietä. Siinä oli valtavan isot takapyörät ja istuin oli korkealla. Opettelin ajamaan traktorilla sen perään yhdistettyä rehuvaunua, jolla ajettiin rehua karjan syöttökaukaloihin. 

  Tein rehua yhdessä israelilaisten kanssa, eräs heistä oli nimeltään Amnon. Rehuun lisättiin paljon puuvillaa, jotta karjan suolisto toimisi hyvin. Pelkkä heinien syönti olisi tukkinut niiden vatsan. Todistin Jeesuksesta Amnonille. Hän vain hymyili. Kerran sain paikallisesta bakteerikannasta nopean kuumeen juuri työpäivän loputtua.

  Pystyin vaivoin ja hoiperrellen kävelemään asunnolleni, jossa lähes pyörryin ja kaaduin sängylleni. Aloin houria ja sydäntäni pisti. Ajattelin, että loppuni on tullut. Silloin kuulin mökin seinän läpi Mirvan ja Arjan virittävän kitaransa ja alkavan laulaa juuri sitä laulua, jonka kautta myös myöhemmin paranin ollessani silloinkin kovan kuumeen kourissa Hesan Puistolassa.

  Mirva ja Arja alkoivat laulaa laulua ”Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se…”. Tunsin sitä kuunnellessani väkevän rakkauden Hengen virtaavan minuun ja paranin sen syleilyssä nopeasti täysin. He eivät tienneet minun olleen sairas, mutta Yeshua tiesi ja vaikutti Pyhän Hengen kautta noiden sisarusten laulamisen.
 

KESKUSTELU ERÄÄN NUORUKAISEN KANSSA

  Eräs toinen, Amnonia nuorempi israelilainen, jolle todistin, käyttäytyi oudosti. Hän sanoi: ”Mitä jos Jeesus iskisi sinua vasten kasvoja. Mitä tekisit silloin?” Vastasin, että minun Jeesukseni ei koskaan iskisi minua kasvoihin. Ollessani erään kerran saman nuorukaisen kanssa kahden kesken, hän sanoi joutuvansa poistumaan joksikin aikaa. Meillä oli kesken isojen, lähes 30 kg painavien tiukkaan pakattujen, heinäpaalien heitto paalisuojasta traktorin lavalle.

  Kun nuorukaista ei kuulunut noin tuntiin, päätin heittää paalit yksin alas traktorin lavalle ilman välikäsiä. Silloin piti ponnistaa voimien takaa. Kun kerran ponnistin, oikea jalkani luiskahti liukkaan ja kuivan kasan päältä siten, että oikean jalan lonkkanivel muljahti niin pahasti, etten enää kyennyt edes kävelemään! Tuli kova kipu. Noin tunnin päästä kaverini tuli paikalle ja kerroin, etten enää voi työskennellä, vaan minun pitää mennä asunnolleni.

  Hän haukkui minua typerykseksi. Jouduin hyppimään vaivalloisesti yhdellä jalalla mökille. Huonetoverini toi minulle sairasloman aikana ruokaa. Kerroin tapauksesta kibbutsin työnjohdolle. Jouduin olemaan muutaman päivän vuoteessa ja menemään lääkärin tutkittavaksi. Hänelle riitti se, kun sanoin oikeanpuoleisen lonkkajänteeni revähtäneen niin pahasti, etten kykene toistaiseksi tekemään mitään raskasta työtä. Mitään lääkkeitä ei määrätty, eikä tutkimuksia tehty. Hän määräsi minut muihin, kevyempiin töihin.

  Niinpä tein useita eri töitä pesulassa, kibbutsin ruokalassa, viiden tähden hotellissa, joka sijaitsi korkealla vuorella. Siellä avustin kahvipöydän kattauksessa erästä ranskanjuutalaista ystävällistä ravintoloitsijaa, miestä nimeltä Arie. Kuten olen aiemmin kertonut, ei minulle kerrottu totta siitä, että voisinko viettää joka lauantai sapattia, mikä oli ehtona kibbutsiin tulolleni. 

  Olin saanut työskennellä 7 viikkoa putkeen siten, että arpomisissa sain sapatin vapaaksi. Eräänä aamuna oli moni sairastunut ja työnjohto päätti laittaa minut ilman arpomista sapattina työhön. Vastasin, että minulle oli jo Suomessa luvattu, ettei minun tarvitse työskennellä sapattina. Siitä nousi kova haloo!

KARKOITUS ISRAELISTA

  Kibbutsin johto järjesti huipputason kokoontumisen minun vuokseni. Menin sinne Raamattu kainalossa etukäteen hartaasti rukoillen. Kerroin mitä minulle oli luvattu Suomessa ja etten ollut joutunut 7 viikkoon tekemään töitä sapattina täälläkään.

  He ihmettelivät asiaa. Kibbutsin johtajatar Sarai kysyi minulta: ”Rakastatko sinä meitä juutalaisia?” Vastasin: ”Totta kai rakastan. Enhän olisi tänne muuten näihin töihin tullutkaan. Rakastan kuitenkin enemmän Israelin Pyhää ja hänen käskyjään, joista yksi kuuluu ’Muista pyhittää Sapatti’.”

  Sain kuulla seuraavana päivänä, että minun on poistuttava kibbutsista niin pian kuin minulle järjestyy paluulento Suomeen. He eivät siis halunneet tehdä mitään erityisjärjestelyjä toimintaansa. He olisivat voineet päättää niin, että arabit, jotka viettivät perjantaita lepopäivänään, olisivat saaneet sen vapaaksi. 

  Samoin kaikki kristityt, jotka viettivät sunnuntaita lepopäivänään, olisivat voineet viettää sitä lepopäivänään. Lisäksi israelilaiset ja minä olisimme voineet viettää sapatin eli lauantain lepopäivänämme. Se olisi ollut helposti järjestettävissä. Päätökseen saattoi vaikuttaa se, etten enää kyennyt raskaisiin töihin. Vasta myöhemmin tulin tajuamaan, että päätös oli minulle parhaaksi! En nimittäin olisi mitenkään kestänyt raskasta työntekoa siellä kesähelteillä!

  Kibbutsissa oli kokoussali, jota kutsuttiin nimellä ”Moodon”. Siellä kristityt saivat pitää hartaustilaisuuksia ja siellä oli piano säestystä varten. Koska olen hyvä tekstaamaan, tein tussilla taulun, johon kirjoitin hebreaksi jakeet Luuk. 3:21-22. 

  >>Kun siis kaikkea kansaa kastettiin ja myöskin Yeshua oli saanut kasteen ja rukoili, niin tapahtui, että taivas aukeni ja Pyhä Henki laskeutui hänen päällensä ruumiillisessa muodossa, niin kuin kyyhkynen, ja taivaasta tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt."<<

  Tuo tekemäni taulu oli seinällä aivan pianon vieressä. Aina kun israelilaiset nuoret soittivat pianoa, he näkivät sen ja uskon sen sanoman kantaneen hedelmää. Noista kahdesta jakeesta ilmenee kolme jumalallista persoonaa, jotka olivat toiminnassa samanaikaisesti: Poika, Pyhä Henki ja Isä. Minulla oli tapana laulaa kibbutsin ruokalassa työskennellessäni kauniita evankelioivia lauluja englanniksi yhdessä erään Eilan kanssa, jonka olin oppinut tuntemaan Siionseurakunnassa.

  Kibbutsin israelilaiset teinit tulivat usein ovensuuhun kuuntelemaan lauluamme. Lauloimme näet iloisia ylistyslauluja, jotka olivat lapsille mieleen. Ruokalassa työskennelleet aikuisetkin pitivät niistä. Yksi niistä alkaa sanoilla: ”Every day with Jesus, is sweeter than the day before…”.

  Kun olin saanut kuulla, että minun pitää pian poistua kibbutsista, niin menin asunnolleni hyvin murheellisena. Suljin oven takanani ja vuodatin murheeni Herralle. Sanoin sydämessäni: ”Voi rakas Jumala, tuntuu niin pahalta, kun minua ei ymmärretä täällä. Israelilaiset pitävät harhaoppisena, koska vietän kristittynä Sapattia. Kristitytkään eivät ymmärrä minua. Toivon, että edes Sinä ymmärrät minua.” 

  Rukoillessani minulla oli pöydällä Raamattu avoinna. Ahdingossa ollessani etsin aina siitä lohtua. Samoin nytkin. Olin juuri lukenut jakeet Joh. 14: 21 ja 23.
>>21. Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle." 23. Yeshua vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme hänen luokseen asumaan.<<

  Jatkoin rukoillen ja kyyneleet alkoivat virrata silmistäni, koska sydämeni itki. Sanoin Herralle: ”Sinä tiedät, että minä vietän sapattia siksi, että rakastan Sinua, sinun sanaasi ja tahdon miellyttää Sinua. Toivon, että Sinä rakastat minua vielä.” Sen sanottuani Hän tuli välittömästi huoneeseeni. Huomasin, etten enää kykene istumaan tuolilla, vaan aloin kaatua. Siirryin vuoteeseen selälleni ja suljin silmäni odottaen, mitä hänellä on sanottavana. 

  Kuulin hänen sanovan: ”Minä rakastan sinua.” Sen jälkeen hänen Henkensä vyöryi hitaasti minun lävitseni kuin rakkauden hyökyaalto. Tulin yhä vain heikommaksi. Pian kuulin samat sanat: ”Minä rakastan sinua.” Sen jälkeen tuli yhä voimakkaampi rakkauden hyökyaalto, joka hitaasti lävisti koko kehoni. Olin kuin sulaa vahaa ja kohta kuulin vielä kolmannen kerran samat sanat: ”Minä rakastan sinua.” Sen jälkeinen rakkauden hyökyaalto oli niin voimakas, että sanoin: ”Lopeta jo rakas Jumalani, en kestä enempää! Nyt tiedän ja tunnen, että Sinä todella rakastat minua.” 

  Pelkäsin näet hajoavani atomeiksi. Sen jälkeen hänen yliluonnollinen läsnäolonsa huoneessani päättyi, hänen Pyhän Henkensä voimavaikutus hitaasti heikkeni ja kykenin menemään kibbutsin ruokalaan iltapalalle. Menin sinne hurmostilassa ja kasvoni loistivat niin, että kaikki tuijottivat minua, myös kibbutsin johtajatar, joka sattui olemaan samaan aikaan siellä iltapalalla.

  Sanoin uskoville kavereilleni iltapalaa syödessämme, että olin kohdannut ennen näkemättömällä tavalla Jumalan Rakkauden Hengen kosketuksen ja siksi kasvoni loistavat. He olivat ihmeissään. Olen erään toisenkin kerran kokenut sitä, että kasvoni alkoivat loistaa yliluonnollisesta valoa, jolloin kaikki ympärillä olevat alkoivat pelätä minua, luullen minua enkeliksi. Se tapahtui Hesassa 1972.

  Ennen ruokalaan menoa olin soittanut kitaraa ja laulanut ylistyslauluja kiitokseksi hänelle, joka oli sanonut kolmesti: ”Minä rakastan sinua”.  Niiden aikana täytyin vain lisää Pyhällä Hengellä jopa niin, että mennessäni ruokalaan en voinut kävellä normaalisti, vaan aloin hyppiä riemusta kuin syöttövasikat! HalleluYah! Kuulin seuraavana päivänä klo 14, että kibbutsin suomalainen organisaattori oli onnistunut järjestämään minulle paluulennon Suomeen.

  Paluulennon piti tapahtua siten, että minulla oli vain vajaa 4 h aikaa pakata tavarani ja luovuttaa kibbutsin tavarat. Organisaattori kysyi, että ehdinkö mitenkään suoriutua niin nopeasti? Vastasin, että yritän ainakin. Silloin hän halasi minua ja kiitti siitä, sillä hän sanoi olleen erittäin vaikeaa löytää yhtä tyhjää paikkaa paluulentoihin. Veistelin hänelle: ”Ahaa, noin iloiseksi sinäkin tulit päästessäsi minusta näin pian eroon.” Hän ymmärsi sen huumoriksi.

POIMIN YHDEN LUPAUKSEN TÄHDEN TAIVAALTA

  Ehdin tehdä tarvittavat toimenpiteet ja eräät kristityt tulivat saattamaan minua linja-autopysäkille kibbutsin tien laitaan. Eräs heistä antoi minulle karkkipussin läksiäislahjaksi. Kiitin hartaasti. Linja-auton piti tulla klo 18, mutta kun kello oli jo 19, ymmärsimme, ettei sitä tulisikaan enää.

  Silloin eräs fiksu kristitty nainen sanoi: ”Leif, nyt olet samassa tilanteessa kuin Aabraham muinoin. Katso taivaalle ja lue nuo kirkkaat tähdet. Poimi uskossa yksi niistä hänen lupauksenaan.” Vastasin: ”Teen niin.” Valitsin erään kirkkaan tähden sanoen: ”Tuo tähti olkoon Herralta lupauksena minulle tänä iltana. Kiitos.” Sen sanottuani näimme jonkun ajavan autollaan valtavaa vauhtia Kibbutsin Hotellin suunnalta sik-sakkia alas. Vuorenrinne oli näet niin jyrkkä, että tien piti kiemurrella edestakaisin. 

  Ymmärsin auton olevan rukousvastaus minulle eli se lupauksen tähti, jota pyysin. Vähän ennen kuin auto ehti kohdallemme, menin keskelle tietä ja liftasin röyhkeästi. Mies ajoi isolla amerikanraudalla ja pysähtyi äkisti, ettei ajaisi päälleni. Kysyin englanniksi matkaa Jerusalemiin, loistohotelli EYALin eteen. Hän nyökkäsi. Samalla pysäkillä oli myös eräs nuoripari, näöltään vaaleita pohjoismaalaisia. Hekin olivat odottaneet turhaan linja-autoa ja halusivat saada kyydin Jerusalemiin.

  Tuo nuoripari alkoi tinkiä matkan hinnasta ja kun aikaa alkoi kulua liikaa ja aikaa oli enää 30 min sen linja-auton lähtöön, jolla minun piti matkata Jerusalemista Tel Aviviin Lyddaan, Ben Gurionin kentälle, niin rukoilin hiljaa sydämessäni: ”Herra, vaikuta niin, että he nyt heti joko tulevat tai eivät. Muuten en ehdi ajoissa perille.” Sen rukoiltuani tuo nuoripari nyökkäsi ja meni auton takapenkille istumaan minun mennessä kuskin viereen.

  Ajettuamme jonkin matkaa kysyin takapenkillä istuvilta englanniksi: ”Do you love Lord Jesus?” He hymyilivät ja vastasivat: ”Yes, we love him.” Silloin kuski riemastui ja sanoi olevansa kristitty arabi, joka on syntynyt Beetlehemissä. Hän sanoi, että puolittaa meiltä pyytämänsä taksan, koska me kaikki olemme kristittyjä!

  Me kiitimme häntä iloiten ja ihmettelin, että miten hän kykeni näkemään huonosti valaistun tien sen paksun sikarinsavupilven läpi, joka hänen päänsä ympärillä leijui. Nuoripari oli Ruotsista ja jäi ennen minua pois autosta maksaen osuutenaan 22 sekeliä. Jatkoin taksissa matkaa Jerusalemin toiselle puolelle ja saavuin sinne 5 min ennen linja-auton lähtöä.

  Minun osuuteni tuon pimeän taksin hinnasta oli 11 sekeliä ja minulle jäi rahaa jäljelle vaivaiset 30 agoraa eli ilman taksan puolitusta en olisi kyennyt maksamaan matkaa ja siitä olisi varmaan noussut kova haloo! Linja-autokuski ihmetteli tarkkaa tuloaikaani. Vastasin hänelle: ”The Lord helped me again.”