Seitsemäs joki - Luku 7

~ LUKU 7 ~
 

LÄHTÖ STRÖMBERGILTÄ 1973

  Lopetin työsuhteeni Strömbergillä 12.1.1973. Minulla oli jonkin verran säästöjä, joten kykenin elämään noin 2 kk niiden varassa. Olin nimittäin saanut sydämelleni ja sopinut, että saan viettää 2 kk Stadin Vapaakirkon talviasuttavalla huvilalla Vihdissä, Suolikkaan järven rannalla, keskellä korpea. Sain asuintovereiltani huvilan avaimen. Irtisanouduin Jeesus-kommuunista, ettei minun tarvitsisi enää maksaa siitä vuokraa. Luotin nimittäin siihen, että Pyhä Henki johdattaa minua siitä eteenpäin.

  Sovin etukäteen myös erään Takkulan huoltoaseman myyjän kanssa, että ostan heiltä 2 isoa peltitynnyrillistä lämmitysöljyä ja 10 litraa lamppuöljyä. Menin sinne tammikuun puolivälissä. Sitä ennen oli ollut noin viikon ajan kovat yöpakkaset, mutta pysyvää lunta ei ollut vielä satanut. Aurinko oli jo laskenut saapuessani Takkulaan.

  Ostin lisäksi neljä kassillista kuivamuonaa, wc-paperia ja tietenkin tulitikkuja. Päälläni oli riittävän talviset vaatteet, mukanani oli Raamattu, viivoitin ja 12-värikynän sarja. Niillä puuväreillä aioin tehdä sopivia muistiinpanoja eri aihealueista suoraan Raamattuuni. Tavoitteenani oli lukea 2 kk:n aikana Raamattu ääneen läpi.

  Jouduin heti henkiseen taisteluun siten, että se kuorma-autokuski, jonka piti viedä nuo tavarani sinä iltana Suolikkaan järven rannalle, tuli melko myöhään ja sanoi, ettei jaksa enää sinä iltana kuskata tavaroitani. Tajusin sen olevan Paholaisen juoni viivyttää minua ja rukoilin viisautta tilanteeseeni. Sitten ehdotin miehelle: ”Jos autan sinua tuon tuomasi kuorman purkamisessa ja autan myös tavaroitteni lastaamisessa lavalle ja siitä pois, niin suostutko silloin viemään ne vielä tänä iltana?” Hän mietti hetken. Rukoilin hiljaa hänelle mielenmuutosta. Lopulta hän sanoi: ”Selvä on. Tehdään niin.”  
  

KUUTAMOURAKOINTIA JÄRVEN JÄÄLLÄ KOKO YÖN

  Voitin tuon hengellisen taistelun, mutta lisää taisteluja oli tulossa. Onneksi ne tulivat eri aikoina, eikä samalla kertaa. Ajoimme miehen kanssa kapeaa tietä Suolikkaan järven pohjoispäähän, aivan rannalle asti ja tyhjensimme tavarani jäälle. Kiitin miestä, sillä olin jo aiemmin maksanut hänelle sovitun palkkion. Jää oli noin 20 cm paksua. Onneksi oli täysikuu, sillä taskulamppua en ollut ottanut mukaani. Kuun ja tähtien valossa aloin pyörittää öljytynnyreitä jäätä pitkin noin 800 m matkan huvilalle. Tein useita matkoja siirtäen tavaroitani jäätä myöten noin 50 m kerrallaan. Järven jää noin 20 cm paksua ”teräsjäätä” ja vaikka oli kova pakkanen, niin minulle tuli kunnon hiki, sillä työ oli rankkaa, enkä ollut tottunut tekemään raskasta ruumiillista työtä. 

  Pääsin lopulta määränpäähän. Kiinnitin hanan öljytynnyriin, asetin tynnyrin vaakatasoon telineeseen ja toisen tynnyrin ihan sen viereen. Muut tavarat vein sisälle huvilaan. Huvilassa oli sen verran ikkunoita, että hämärään tottuneet silmäni näkivät riittävästi, sillä huvilassa ei ollut sähkövaloa. Siksi olin ostanut 10 litraa lamppuöljyä. Laitoin öljyä öljylämmittimeen ja sytytin sen palamaan. Sinä yönä se ei ehtinyt lämmittää sen vieressä olevaa muuria. Makuulaverit olivat katon rajassa aivan muurin vieressä ja lämmittimen yläpuolella, joten kun nukuin siellä ylisillä kaikki vaatteet päälläni, niin tarkenin sen yön.

  Olin jo konepajakoulussa tottunut kovaan itsekuriin ja siitä oli paljon hyötyä nytkin. Herätyskello soi aamulla klo 8:30. Rukoilin ja keitin teetä. Sen kanssa söin pari korppua ja hieman rusinoita. Aloin lukea Raamattua alusta alkaen ääneen tasan klo 9 ja tein samalla erivärisiä muistiinpanoja. Luin klo 12 asti. Sitten vietin rukoushetken. Jatkoin ääneen lukemista klo 15. Rukoilin jälleen. Tein kevyen lounaan ja söin vain kasviksia ja voileipää. Jatkoin Raamatun lukemista klo 18 asti ja join taas kupillisen teetä ja söin pari korppua. Sen jälkeen luin jälleen Raamattua ääneen aina klo 20 asti. Tarvittaessa käytin valona öljylamppua. Onneksi huvilassa oli iso ikkuna, jonka ääressä istuin.

  Ensimmäisenä yönä, aamuyöllä, heti sen jälkeen kun olin saanut kaikki tavarani huvilalle, tuli kunnon talvimyrsky ja lunta satoi noin 20 cm tai enemmän! Silloin ymmärsin, miten tärkeää oli tulla juuri sinä yönä, eikä päivääkään myöhemmin, vaikka se autokuski oli ensin sitä ehdottanut. Päivät kuluivat, Raamatunluku eteni ja sain olla terveenä. Yksinäisyydessä eläminen oli rauhoittavaa ja Raamatun lohdullinen sanoma toi sydämeeni siunauksen ja syvän rauhan. Näin myös useita opettavaisia unia, joita en kirjannut ylös, sillä minulla oli riittävästi työtä Raamatun eri aihealueiden alleviivaamisessa. 

ÖINEN ILMESTYS JA PAHOLAISEN FYYSINEN HYÖKKÄYS

  Päästyäni Jobin kirjan puoliväliin menin illalla levolle ja näin kaunista unta paratiisista ja siellä kukkivista kirsikkapuista. Näin unessa nukkuvani ison avatun Raamatun välissä. Se oli noin 6 m korkea ja avattuna 8 m leveä. Näin yllättäen ison valkoisen käden, jossa oli punavärikynä, alleviivaavan erästä Jobin kirjan jaetta useita eri kertoja. Valitettavasti Raamatun teksti oli hebreaa, joten en tiennyt, mikä jae oli kyseessä. Oletin sen olleen jae 22:3. 

”Onko Kaikkivaltiaalle etua siitä, että olet vanhurskas, tai voittoa siitä, että vaellat nuhteettomasti?”

  Ote on Teemanilaisen Elifaan puheesta. Vaikka Elifas ajatteli, ettei siitä ole mitään hyötyä Kaikkivaltiaalle, niin hän erehtyi. Tuo erehdys ilmenee juuri Jobin kirjan sanomasta. Job oli vanhurskas, jota Kaikkivaltias salli Saatanan koetella varsin julmalla tavalla. Job säilytti kaiken kurjuuden keskellä uskon, luottamuksen ja kunnioituksen Kaikkivaltiasta kohtaan, joka sai sen kautta arvovaltavoiton Saatanasta. Voitto oli makea ja Saatana sai häveten poistua. Meitä kristittyjä myös koetellaan, kutakin yksilöllisen määrämitan mukaan. 

  Mutta juuri tuona yönä Saatana hyökkäsi kimppuuni siinä huvilassa. Se tapahtui seuraavasti. Maatessani makuulaverilla, näin ikään kuin sieluni silmin taivaiden avautuvan ja jonkun miehen muotoisen olennon laskeutuvan alas. Se tuli makaamaan päälleni ja alkoi kuristaa minua. Heräsin siihen ja minun päälläni oli todellakin joku miehen kaltainen olento, joka kuristi minua kurkusta. Makasin selälläni ja tartuin miestä käsivarsista. Ne olivat sileät, ilman ihokarvoitusta. Sain vääntämällä hänen kätensä irti kurkustani.

  Työnsin hänet laverin ulkoreunalle ja huusin: ”Väisty Saatana Jeesuksen Kristuksen nimessä!” Samalla potkaisin häntä niin, että hän pudota mätkähti reunan yli lattialle. Koska oli pimeää, en nähnyt häntä ylhäältä. Menin nopeasti rappuset alas nähdäkseni hänet. Alas mennessäni kuulin hänen juoksevan lattiaa pitkin ja menevän hirsiseinän läpi rutinalla!

  Juoksin siihen päätyyn, mistä hän meni läpi ja avasin ulko-oven. Näin kirkkaassa kuutamossa vain umpihangen ilman jalanjälkiä, sillä aiemmin illalla oli satanut taas lunta. Molemmat ulko-ovet olivat takalukossa, joten sisään ei päässyt ulkoa edes avaimella. Se todisti miehen olleen paha henkiolento.

  Katsoessani taivaalle, näin upean hopeavanan nousevan huvilan päädystä ylös taivaalle, kaartuvan korkeuksiin ja katoavan lopulta horisonttiin. Silloin Pyhä Henki toi mieleeni jakeen Jobin kirjan lopusta, olin näet jo aiemmin lukenut koko Raamatun kahdesti läpi. Jae oli seuraava: Job 41:23 (Rk. 1933).
”Sen jäljessä polku loistaa, syvyydellä on kuin hopeahapset.” 

  Muistin silloin kenestä tuo kuvaus oli. Kyseessä oli Leviathan, mikä on peitenimi Saatanasta. Siis itse pääpaholainen eli Perkele yritti kuristaa minut! Opin siitä, että minulla on valta vastustaa häntä ja karkottaa hänet pois luotani: Jaak. 4:7.

”Olkaa siis Elohimille alamaiset, mutta vastustakaa Perkelettä, niin se teistä pakenee.”

  Lue myös 1. Piet. 5:8-9 ”8. Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, Perkele, käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. 9. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.”

  Jatkoin mitään pelkäämättä seuraavina päivinä ja viikkoina Raamatun lukemista, kunnes sain sen kokonaan luettua ääneen läpi. Tuona aikana sain Vapaakirkosta erään tutun kaverin vieraisille pariksi päiväksi. Rukoilimme yhdessä ja kerroin hänelle kokemuksistani. Myös eräs mustapartainen mies Vapaakirkosta kävi siellä eräänä sunnuntaina. En tuntenut häntä. Hän kertoi syövänsä ruuan aina kylmänä, koska hänen mukaansa se lämpiää vatsassa.

 YLLÄTYSVIERAS ILLALLA LUMIPYRYN KESKELTÄ

   Myös seuraava merkillinen tapaus sattui erämaahuvilalla ollessani. Eräänä iltana tuiskutti runsaasti lunta niin, että ilma oli siitä sakeana. Kuulin ovea koputettavan ja menin ovelle kysymään: ”Kuka siellä?” Siellä oli eräs kaverini Jeesus-kommuunista. Päästin hänet sisälle ja kysyin: ”Miten ihmeessä näit tulla metsän läpi pimeässä ja tällaisessa lumipyryssä?” Hän sanoi nähneensä rukoillessaan ilmestyksen. 

  Siinä häntä kehotettiin tuomaan minulle jotakin (selviää pian mitä) ja pyydettiin matkustamaan linja-autolla Vihdintietä sekä jäämään pois tietyllä pysäkillä. Hän ei ollut aiemmin edes käynyt tuolla huvilalla! Hän näki ilmestyksessä, että hänen pitää mennä vasemmalle puolen tietä, kulkea noin 1 km metsän läpi ja ylittää järven lahti tullakseen huvilalle. Hän sanoi tulleensa suorinta reittiä perille! Se oli saavutus jo sinänsä! 

  Pyysin häntä sankan lumipyryn vuoksi jäämään yöksi nukkumaan makuulaverille, jonne mahtui miesten puolelle noin 20 kerrallaan. Hän kieltäytyi ja sanoi menevänsä saman tien takaisin, kunhan on ensin antanut minulle kaappiin tuliaisensa. Syyksi hän sanoi, että hänen pitää mennä aamulla luennolle Otaniemeen. Hän laittoi tuliaisen kaappiin ja pyysi, että katson sitä vasta hänen poistuttuaan. 

  Hän poistui sankkaan lumipyryyn. Katsoin mitä hän oli tuonut. Yhden ainoan ison vihreän omenan! Ihmettelin, että miksei hän tuonut saman tien enempää, esim. kilon verran(?) Jos hän sai tehtäväkseen ilmestyksessä tuoda vain yhden omenan, niin asia on selvä, sillä hän suoritti kuuliaisesti saamansa tehtävän.

  Sain koko Raamatun luettua läpi viiden viikon aikana. Olisin saanut sen aiemminkin, mutta muutaman vierailijan tähden se keskeytyi hieman. Sitten luin vielä Vanhan Liiton Apogryfikirjat ääneen läpi, sillä huvilalla oli ison vanha Kirkkoraamattu, jossa ne olivat liitteenä. Kun lukemiset oli suoritettu, päätin mennä kalastamana järvelle saadakseni hieman proteiinia. 

  Löysin kirveen vajasta ja yhden ongen, jossa oli paino ja koukku. Poistin siitä kohon ja siirsin lyijypainon alas koukun viereen. Löysin myös keltaisen, kiiltävän limupullon korkin. Taivutin sen lyijypainon ympärille, koukun yläpuolelle, rukoilin ja lähdin pilkille. Sain noin 10 ahventa.

  Löysin huvilasta suolaa ja pippuria. Avasin kalojen mahat, poistin suolet ja päät ja veren. Melkein kaikkien ahventen vatsassa oli paljon mätiä. Keitin ne yhdessä ahventen kanssa pippurien kanssa suolavedessä. Olipas herkkuateria kerrassaan! 

PALUU HESAAN LUKU-URAKAN JÄLKEEN

  Siivosin jälkeni huvilalla, tarkistin linja-autojen aikataulun, pakkasin tavarani ja palasin takaisin Stadiin. Kävin ensin tervehtimässä kavereitani Jeesus-kommuunissa. Siellä tapasin Mikko ja Heikki Hurstin. Kysyin, että voinko tulla muutamaksi päiväksi Vartiokylän Jeesus-talolle? He sanoivat, että tottahan toki! Olin aiemminkin yöpynyt siellä muutaman kerran. Kerroin kokemuksistani Vapaakirkon huvilalla ja lähdimme kävellen Arkadiantietä pitkin kohti Rautatientoria, josta bussit lähtivät Vartiokylän suuntaan. 

  Huomasin, että kaikki rahani olivat loppu, enkä halunnut pyytää matkarahaa kavereiltani, vana halusin turvautua yksin taivaallisen Isäni apuun. Pysähdyin ”pikkuparlamentin” kohdalla, joka oli siihen aikana olutkapakka. Otin lakin pois päästäni ja rukoilin ääneen sanoen: ”Kiitos rakas taivaallinen Isäni, että annat minulle matkarahan! Jeesuksen Nimessä, aamen.” Kaverit katsoivat yllättyneinä minuun. Sanoin heille: ”En ota matkarahaa teiltä, vaan odotan saavani sen Isältä.” Jäin tarkkaavaisena odottamaan johdatusta.

  Kuulin hiljaisen äänen sydämessäni: ”Leif, mene tuonne pikkuparlamenttiin ja vie lentolehtinen aivan sen perällä olevalle yksinäiselle miehelle.” Sanoin kavereilleni: ”Odottakaa tässä hetki, sillä sain juuri tehtävän Herralta.” Menin kapakkaan ja sen perällä oli todellakin eräs yksinäinen mies. Menin hänen luokseen ja ojensin lentolehtisen sanoen: ”Jeesus rakastaa sinua.” Hän ikään kuin heräsi unesta ja sanoi: ”Tuossa on markan paikka.” Hän antoi minulle markan lantin käteen. Kiitin, siunasin häntä ja palasin kavereitteni luo.

  Siihen aikaan bussilipun hinta oli 90 p ja kerroin saaneeni Herralta markan, mikä sisälsi myös kymmenykset Herralle! Meidät kristityt on näet kutsuttu antamaan kaikesta saamastamme täydet kymmenykset evankelioimistyöhön! Laitoin sen 10 penniä Jeesus-talon kolehtiin sinä iltana. Olin jonkin aikaa vahtimestarina Jeesus-talolla. Kokkasin myös ruokaa väelle, jota sinne tuli eri puolilta Hesaa ja kauempaakin Suomesta, jopa ulkomaita myöten. Se oli tullut tunnetuksi laajalti, sillä siitä oli tehty kaksi TV-ohjelmaakin.

  Muistan toisen ohjelman teon. Läsnä oli muuan Rudi niminen ranskalainen Jeesus hippi. Hän oli Ranskanjuutalainen, jolla oli pitkät luonnonkiharat ruskeat hiukset. Hän oli taitava soittamana kitaraa ja laulamaan. Häntä pyydettiin TV-ohjelman tekijöidentaholta laulamaan ja soittamaan jotain rytmikästä iskelmää. Muistan vielä, miten hän meni juttelemaan kuiskaten Veikko Hurstin kanssa ja sanoi, ettei enää tahdo laulaa maailmallisia iskelmiä, koska on päättänyt laulaa vain Jeesuksen kunniaksi. He rukoilivat hetkisen.

  Sitten Rudi antoi näytteen eräästä laulusta ja kysyi, että sopisiko se heille? He sanoivat, että ihan ok! Silloin Rudi lauloi heille suorassa TV-lähetyksessä Israelin kansallislaulun, Hatikvan ranskaksi. TV-ohjelman tuottajat eivät näet tunteneet sitä. Muistan vielä miten Rudi lauloi ja soitti sen haltioituneen näköisenä valtavassa Pyhän Hengen voitelussa! Kysyin myöhemmin häneltä, että mitä hän koki laulaessaan? Hän sanoi nähneensä silmiensä edessä näyn, jossa Yeshua ratsasti aasilla Jerusalemiin, suuren väkijoukon edellä.

  Tuon Vartiokylän Jeesus-talon kohdalta oli jo ollut olemassa suunnitelma rakentaa tie, mutta sitä saatiin rukouksin lykättyä muistaakseni noin 3 vuotta. Sitä ennen minut johdatettiin tuosta kristittyjen ryhmästä muihin tehtäviin. Toimin useissa sekalaisissa tilapäistöissä loppuvuodesta 1975 ja myös erään lähetyssaarnaajan apuna, kirjailijana alkuvuodesta 1976 Turun seudulla jne.
  

TÄRKEÄ HENGELLINEN TEHTÄVÄ

  Tapasin muistaakseni vuonna 1974 eräässä uskovien kokouksessa erään Strömbergin konepajakoulussa minua vuotta myöhemmin valmistuneen nuoren miehen, peitenimeltään Sami. Hän ja hänen vaimonsa olivat tulleet uskoon hieman myöhemmin kuin minä, eivätkä olleet vielä saaneet täyttyä Pyhällä Hengellä. Sami pyysi minua auttamaan häntä saamaan Pyhän Hengen täyteyden. Hän sanoi janoavansa Pyhää Henkeä, mutta ei osaa eikä tiedä, miten saisi Hänet. 

  Sami oli hiljainen ja nöyrä sähköhienomekaanikko, joka kuului vaimonsa kanssa Hesan Vapaakirkkoon. Pidin hänestä hänen vaatimattomuutensa, hiljaisen ja nöyrän olemuksensa vuoksi. Hän oli rakas ystäväni. Lupasin auttaa häntä tuossa asiassa. Sovimme, että rukoilen ja paastoan ensin hänen puolestaan ja sitten menemme 3. paastopäivänä Hesan Siionseurakuntaan ja siellä rukousalttarille, jossa lupasin rukoilla hänen puolestaan niin kauan, kunnes hän saa täyttyä Pyhällä Hengellä!

  Rukoilin ja paastosin Samin puolesta 2,5 pv syömättä ja juomatta, koska arvostin ystävyytemme hyvin korkealle. Muistin myös, miten ankara uskontaistelu minulla oli ollut saadakseni Pyhän Hengen täyteyden. Se oli rankka paasto Samin puolesta. Kun menin hänen luokseen Hesan Pajamäkeen tuon paaston loputtua, näin hänen vuoteellaan avatun Raamatun, jossa oli juuri se jae avattuna, jonka kautta Adonai oli minulle antanut tuon paastotehtävän. En siis paastonnut omasta valinnastani.

  Oli kesäaika ja koin ylläni väkevän Pyhän Hengen voitelun. Kävelimme Samin kanssa pienen puiston kautta bussipysäkille. Polulla meitä lähestyi muuan nainen, joka ulkoilutti keskikokoista koiraansa. Pyhä Henki sanoi jo noin 30 m ennen heidän tuloa kohdallemme: ”Koirassa on riivaaja.” Kun he olivat aivan kohdallamme, koira meni ihan sekaisin, se alkoi ulvoa ja hyppiä yrittäen riuhtaista itsensä irti talutusnarusta sen suusta valui vihreää vaahtoa. Nainen oli aivan ymmällä ja ihmetteli, että mikä kumma koiraan oli mennyt(?)

  Kerroin Samille, mikä siihen koiraan oli mennyt. Kun saavuimme edellä mainittuun seurakuntaan ja kun evankelioimiskokouksen jälkeen menin Samin kanssa rukousalttarille, kerroin parille vanhemmistoveljelle syyn, miksi toin Samin alttarille ja aloimme yhdessä rukoilla Samin puolesta. Noin 5 min jälkeen nuo vanhemmat veljet lopettivat rukouksensa sanoen ”Jos Pyhä Henki on tullakseen, niin hän olisi jo tullut.” 

  Olin jo sydämessäni päättänyt taistella Samin voittoon ja siksi jatkoin rukousta aina siihen asti, kunnes kaikki olivat jo lähteneet temppelistä, paitsi vahtimestari, Sami ja minä. Kysyin vahtimestari Hätiseltä, että saammeko jäädä Samin kanssa jatkamaan rukousta? Saimme luvan ja lupasin tarkastaa koko temppelin tilat, ettei sinne jää ketään yöksi, sammuttaa valot lähtiessäni ja tarkistaa myös sen, että ulko-ovi on kunnolla lukossa.

  Rukoilimme yhdessä Samin kanssa vielä noin 30 min ilman rukousvastausta.

  Sitten kysyin Hengessä, että miten jatkaa rukousta? Sain sydämelleni sanat: ”Pyydä Samia nousemaan seisaalleen, ota hänen käsistään kiinni ja nosta ne yhdessä omien kättesi kanssa ylös ja jatka Herran palvontaa, kiittäen Pyhästä Hengestä.” Kerroin sen Samille ja hän nousi rukousalttarilta ylös ja teimme niin, kuin olin saanut ohjeeksi Hengessä. Rukoilimme jälleen noin 30 min ja olin aivan läpimärkänä hiestä, sillä rukoustaistelu otti todella voimille.

  Lopulta tapahtui niin, että kuulin pamahduksen Samin pään yläpuolelta ja samassa Sami täyttyi Pyhällä Hengellä ja alkoi heti rukoilla vierain kielin. Voi miten me iloitsimmekaan siitä ja ylistimme kumpikin Vapahtajaamme ja taivaallista Isäämme vierain kielin vielä noin tunnin ajan. Koska Sami ei ollut kertonut vaimolleen viipyvänsä noin myöhään temppelissä, niin lähdimme yhdessä kotimatkalle. Asuin silloin Konalassa, mikä on Pajamäen suunnassa.

  Meidän piti matkustaa ensin ratikalla. Istuimme sen takaosaan. Oli jo myöhäinen ilta. Sami sanoi että häntä pyörryttää. Laitoin vasemman käteni hänen otsalleen ja kohotin oikean käteni ylös rukoillen Hengen voimaa auttaakseni Samia. Kohta väkevää voimaa alkoi virrata ylhäältä oikeaa kättäni pitkin, sydämeni kautta ja jatkaen matkaansa vasemman käteni kautta Samiin. Hän sanoi tuntevansa voimavirran ja sanoi, että hän alkaa virvottua, pahoinvointi ja pyörtymisen tunne ovat jo poissa. HalleluYah!

  Vaihdoimme ratikasta bussiin ja istuimme sielläkin takapenkille ja olimme lähes ainoat matkustajat. Matkattuamme noin kilometrin Sami sanoi taas, että häntä alkaa huimata ja pyörryttää. Laitoin heti oikean käteni hänen otsalleen ja vasemman käteni hänen hartioittensa ympärille ja rukoilin hiljaa Hengessä Samille voimaa, kuten olin tehnyt ratikassakin.

  Tunsin, miten sydämestäni alkoi virrata voimaa kummankin käteni kautta Samiin ja hän tunsi samoin. Se voima oli kuin väkevää ja pyhää rakkautta, joka sulki Samin ja minut sisäänsä. Sami toipui taas täysin ja vein hänet ihan kotiovelle asti. Sitten kävelin omalle asunnolleni iloisena ja kiitollisin mielin siitä, mitä sinä iltana oli tapahtunut. HalleluYah!

  Opin tuosta illasta kolme asiaa: 1) Älä lannistu rukouksessa, vaan ole siinä kestävä. 2) Kun rukoilet, rukoile palvoen ja kiittäen Häntä, joka tahtoo ja voi auttaa sinua. 3) Sen jälkeen kun rukouksen kohteena ollut henkilö täyttyy Pyhällä Hengellä, huolehti siitä, että hoidat häntä riittävän kauan, niin että tuo hengellinen vauva saa vahvistua riittävästi Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta, sillä koko häntä ympäröivä maailma on pahan vallassa. Älä jätä häntä yksin sinä päivänä tai iltana, vaan suojele häntä rukouksin kuin äiti lastaan!