Seitsemäs joki - Luku 4

~ LUKU 4 ~

YEHOWAH ELOHIMIN TOINEN KOHTAAMINEN

  Isä rakennutti Siuntiossa Kirkkojoen toiselle rannalle ison puisen talon, jossa on kaksi erillistä asuinhuoneistoa, joista toinen on 5 h + k + sauna + wc + at. Toinen on 2 h + k + wc. Talon yhteyteen rakennettiin myös Osuuspankille myöhemmin vuokrattu iso liikehuone + wc ja Kunnantoimistolle vuokrattu liikehuone + wc. Talo on 1-kerroksinen. Kellarissa on autotalli ja saunomistilat. Sen edustalla on runsaasti parkkitilaa pankin, kotikampaamon ja kunnantoimiston asiakkaille.

  Käydessäni kansalaiskoulun 2. luokkaa 14-vuotiaana, kannoin sisimmässäni suurta huolta tulevaisuudestani. Eräänä iltana rukoilin ahdistuksessani apua ylhäältä. Kun nukahdin tuli Yehowah Elohim henkiolentona luokseni ja sulki minut syliinsä niin kuin isä rakkaan poikansa. Niin täydellistä rakkautta en ollut aiemmin tiennyt olevan edes olemassa! Kun heräsin aamulla, olin seuraavat kaksi viikkoa hurmoksissa kuten Vanhan Liiton profeetat muinoin. Siksi suosittelen kaikille ahdingossa oleville kääntymistä nöyrin sydämin rukouksessa Luojamme puoleen, ihan niin kuin Raamatussa kehotetaan. Ps. 91:1-2, 15.

>>1. Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy, 2. se sanoo: "Yehowah on minun turvani ja linnani, hän on minun Elohimini, johon minä turvaan." … 15. Hän (avuton ihminen) huutaa minua avukseen ja minä vastaan hänelle. Minä olen hänen luonaan, kun hänellä on ahdistus. Minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.<< 

JATKOKOULUTUKSEN AIKA

  Koska Siuntion kunta oli köyhä, niin Kansalaiskoulun toinen lukuvuosi eli 8. luokka oli lopustaan lyhennetty siten, että se loppui jo maaliskuussa. Aloin työskennellä LSO:n Lihakaupassa Lohjalla myyjäharjoittelijana. Kaupassa myytiin kaikenlaisia elintarvikkeita. Kuljin töihin talvisaikana isän auton kyydillä autolla vanhempien sisarusteni kanssa. Hekin olivat samankaltaisissa myyjän töissä Lohjalla.

  Isäni oli tutkinut jatkokoulutusmahdollisuuksiani ja löysi lehdestä sellaisen ilmoituksen, että Helsingin Pitäjänmäellä sijaitseva Oy Strömberg Ab hakee nuorukaisia 4-vuotiseen konepajakouluun, joka toimii sisäoppilaitoksena. Lähetin isäni avustamana hakemuksen päästäkseni sisäänpääsykokeisiin. Koska päästötodistukseni keskiarvo kansalaiskoulusta oli tasan 9, niin minut kutsuttiin sisäänpääsykokeisiin ja ne pidettiin kesällä 1964.

  Siellä oli sisälukutaidon koe, jonka suoritin hyvin. Matematiikan kokeita oli kaksi. Ensimmäisen laskut laskin täysin oikein. Toinen koe oli erittäin vaikea sisältäen laskutehtäviä, joita minulle ei ollut koulussa opetettu. Olin varma siitä, että ellen saa vähintään 7:ä tehtävää 10:stä oikein, niin en pääse kouluun. Olin jo selvittänyt niistä 5, mutta en tajunnut edes mitä kysyttiin kahdessa seuraavassa! Rukoilin koko sydämestäni viisautta ylhäältä. Kun sen jälkeen luin tehtävät uudelleen, tajusin mitä niissä kysyttiin ja miten laskut lasketaan. Sain nekin molemmat oikein. Kolmea viimeistä en edes ehtinyt laskea.

  Ohjeeksi nuorille ja muille, joilta puuttuu viisautta: Älkää masentuko, vaan anokaa sitä ylhäältä, kuten Uuden Liiton Kirjoituksissa opetetaan! Jaak. 1:5

>>Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Elohimilta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.<<

  Lisäksi sisäänpääsykokeissa oli kuparilangan taivutuskoe ja teräslevyn sahauskoe, jotka myös onnistuin tekemään hyvin. Noin viikon päästä sain koulun kansliasta ilmoituksen, että minut oli valittu kouluun oppilaaksi. Olin erittäin kiitollinen siitä Yehowalle, joka minua oli auttanut niissä kokeissa! Kouluun oli kuulemma tullut sinä kesänä yhteensä noin 400 hakemusta, joista oli sisäänpääsykokeisiin kutsuttu vain murto-osa ja lopulta oli oppilaiksi hyväksytty vain 30. Olin luokkani 4.nneksi lyhin oppilas ja myös yksi nuorimmista, vain 15-vuotias. Luokallani oli vain muutama 15-vuotias.

MUUTTO HELSINKIIN, SISÄOPPILAITOKSEEN

  Isä kyyditsi minut syyskuun alussa tuohon sisäoppilaitokseen. Meidät uudet oppilaat jaettiin ryhmiin. Ne sijoitettiin kalustettuihin huoneisiin, 4 poikaa per huone. Koulussa vallitsi ankara kuri, mikä oli mielestäni vain hyvä asia. Kuri oli paljon ankarampi kuin armeijassa, jonka myöhemmin ajallaan suoritin. Yövieraita ei saanut tuoda kouluun lainkaan, alkoholin käyttö ja tupakointi olivat kiellettyjä, samoin rahapelien pelaaminen. Asuinkavereikseni tulivat Tenho Mehtonen Polvijärveltä, Jarmo Palmu Leppävirralta ja Osmo Mäkelä Karjalasta, mutta en enää muista mistä kunnasta siellä. Osmo oli joka vuosi luokkamme priimus. He kukin olivat vuoden tai kaksi minua vanhempia. 

HIRVEÄ KOTI-IKÄVÄ

  Olin vielä mieleltäni lapsi ja teoriajaksot olivat liian vaativia älykkyydelleni. Jouduin sen vuoksi opiskelemaan ja rukoilemaan aiempaa ahkerammin. Olin ollut erittäin ahkera jo kansa- ja kansalaiskoulussakin, mutta nyt oli tiukka paikka. Minulle tuli myös hirveä koti-ikävä. Aloin suunnitella keskeyttämistä.

  Käydessäni eräänä viikonloppuna kotonani Siuntiossa, sanoin isälleni, että koulun taso on liian vaikea minulle ja olen siksi pohtinut sen keskeyttämistä. Isäni mietti hetkisen ja antoi viisaan vastauksen: ”Kuule Leif, yritä kestää tämä ensimmäinen vuosi loppuun, niin katsotaan vasta sitten jatkoa.” Se oli kultaakin arvokkaampi neuvo, sillä olinhan mielessäni ajatellut, että pitääkö minun olla tällaisessa koulussa neljä pitkää vuotta. Olihan yhden vuoden kestäminen helpompaa!

SOPEUDUIN PIAN KOULUUN

  Huonekaverini olivat kaikki fiksuja, oikeita herrasmiehiä ja me opiskelimme yhdessä ahkerasti ja harrastimme osittain samoja harrastuksia. Sopeuduin melko pian koulun rytmiin, sain ylhäältä riittävästi viisautta ja aloin pärjätä. Teimme ensimmäisenä vuotena työkalusarjan koulun omassa konepajassa. Opiskelimme joka vuosi teoriaa noin 8 viikkoa syksyllä ja 8 viikkoa keväällä.  Saimme kesälomaa 2 kk, jolloin saimme kukin mennä asumaan ja töihin muualle. Koulun asuntola oli suljettuna sen ajan.  

  Me neljä oppilasta asuimme samassa pienessä huoneessa Oy Strömberg Ab:n sisäoppilaitoksessa. Vasemmalta: Tenho Mehtonen, minä, Osmo Mäkelä ja Jarmo Palmu vuosina 1964-68. Tosin kaksi viime mainittua asui välillä Vaasassa, sillä heidät siirrettiin vuonna 1965 sähkölinjalle, meidän kahden muun ollessa metallilinjalla. 

JAKO METALLI- JA SÄHKÖLINJALLE

  Ensimmäisen vuoden jälkeen meidät jaettiin tiettyjen kriteerien perusteella toiset metalli- ja toiset sähkölinjalle. Olisin halunnut sähkölinjalle ja myös saamani välitodistus olisi puoltanut sitä. En saanut riittävästi opettajilta suosituksia ja niinpä minut siirrettiin metallilinjalle. Myöhemmin tajusin, että se oli Yehowankin tahto. Myöhemmät vaiheet elämässäni vahvistavat sen. En tuolloin tiennyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Se toi suuria vaikeuksia, mutta myös hienoja yllätyksiä!

ENNUSUNI SIUNTIOSSA 1965

  Vietin Ensimmäisen kouluvuoden jälkeisen kesäloman Siuntiossa rentoutuen. Kalastelin ja ravustin. Rapuja ja kaloja myymällä sain hyviä ansioita. Autoin myös kotitöissä. Työskentelin osan aikaa myyjänä Lohjalla. Eräänä yönä näin ihmeellisen ennusunen. Se oli todellisen tuntuinen ja koski tulevaisuuttani. En ymmärtänyt sen sanomaa kuin vain osittain. Tajusin siitä olevani Luojani käsissä ja että hän tulee ohjaamaan elämääni oikeaan suuntaan.

  Uni oli seuraava: Istuin tapani mukaan keittiön pöydän ääressä juomassa aamukahvia. Olin keittiössä ihan yksin ja katselin ihaillen upeaa maisemaa. Ihmettelin, että miten joen toisella puolen olevat puut voivat olla niin upeita? Ne olivat satumaisen kauniita ja täydellisiä väriloistossaan. Myös kirkkojoki oli upea ja sen viereiset isot pellot olivat vehreinä. Isojen tammien varjostama tie vei viivasuorana peltojen halki keskiaikaisen Suitian ritarilinnan vieritse, jatkuen metsän halki ja kadoten lopulta horisonttiin.

Näet uneen liittyvän selosteen ja kuvat seuraavassa, itse laatimassani osiossa:

Löydät siitä erillisen kirjoituksen seuraavan linkin loppuosasta: 

https://kotisivut-leif-norrgard.blogspot.com/2018/04/kotisivut-hemsidor-home-pages.html

  Seuraavassa on osin ote noilta kotisivuiltani ja hieman lisäkuvausta tilanteesta.

PYHÄ HENKI, UPOTUSKASTE
 JA PYHÄN HENGEN KASTE

  Sain nähdä unessa ilmestyksen Pyhästä Hengestä, uskovien upotuskasteesta ja Pyhän Hengen kasteesta ollessani 16-vuotias. Asuin silloin pienessä Siuntion kirkonkylässä ollen siellä kesälomalla konepajakoulun ensimmäisen vuoden jälkeen vuonna 1965. Kylä oli alun perin ruotsalaisten asuttama Sjundeå ja se käännettynä merkitsee "Seitsemäs joki ".

  Kuvissa ei näy keskiaikaista Svidja Slott'ia eli Suitian linnaa. Se sijaitsee luonnossa auringon alla hiukkasen vasemmalla. Siinä asui muinoin Klaus Eerikinpoika Fleming, joka toimi Suomen sotaväen ylipäällikkönä 1591-97. Sitä vastoin upea, noin 1 km pitkä tammikuja auringon alla on hakattu myöhemmin pois ja maantiekin on rakennettu kulkemaan eri reittiä kuin ennen. Se halkoo tammikujan oikeanpuoleisen pellon, jatkuen Lohjan Aseman suuntaan.

  Kävin nuorena ostamassa Suitian linnassa olevasta toimistosta maitolippuja, joilla sai maitoa navetasta 5 litran kannulla. Kävelin nuorena myös talvisin kuun ja tähtien loisteessa sinne tuota upeaa tammikujaa myöten. Teimme nuo maidonhakureissut vuoroviikoin vanhempien sisarusteni kanssa.

  Sotainvalidien veljesliitto hallinnoi silloin linnaa, sen laajoja peltomaita ja metsiä. Suureen kartanoon kuului useita kymmeniä hajallaan sijaitsevia asuintaloja, iso navetta ja paljon lypsykarjaa. Myös työpajoja siellä oli. Pellot heilimöivät runsaina viljasta kesäisin, sillä maaperä on erittäin ravinteikasta.

  Voit tarkastella lähemmin Suitian linnan vaiheita linkistä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suitian_kartano

  Yehowah Elohim näytti minulle unessa miten ihmeellinen prosessi on syntyä uudesti ylhäältä ja sain kokea sen myös käytännössä 7 vuotta myöhemmin 23-vuotiaana Helsingissä, kun tasan 10 vuotta tuosta uninäystä oli ehtinyt kulua.

  Tekemäni kuvat ovat vajavaisia, eivätkä tee oikeutta sille täydellisten värien loistolle ilmestyksessä, jossa puut olivat täydellisiä väriloistossaan ja ihana taivaallinen musiikki soi taustalla lakkaamatta. Puut huojuivat musiikin tahdissa. 

Tässä näet laatimani kuvasarjan uninäystä, joka oli kuin värielokuva: 

TIEDOKSI LUKIJALLE: Luepa myös tutkielmani "Pedon Kuvasta", josta on tekninen kuvaus profeetta Sakarjan kirjassa, luvussa 5 ja hengellinen kuvaus Ilmestyskirjan luvussa 13. Tästä alla olevasta linkistä pääset lukemaan sen. Katsele ja ihmettele erityisesti kyseisen tutkielman alla olevaa, selvästi vain TV:hen osuvaa kuvaa !

https://tv-is-the-image-of-the-beast.blogspot.fi/

Kaksi kotiani Siuntiossa 

MUUTAMIA ISÄNI KERTOMIA MUISTOJA

  Kuten aiemmin kerroin, toimi hän vakuutusten myyjänä ja piiritarkastajana Keskinäinen Vakuutusyhtiö Aura Oy:ssä. Hän ajoi pitkiä matkoja koko Etelä-Suomen alueella. Talvisin hän joutui ajamaan täysillä, kaasu pohjassa pitkät ja usein auraamattomat ylämäet, ettei juuttuisi hankeen, mikä olisi voinut olla kohtalokasta kovien talvipakkasten aikaan. Hän ajoi näet autioilla alueillakin.

  Taivaallinen Isämme varjeli häntä niin, ettei hän joutunut koskaan auto-onnettomuuteen, vaikka ajoi autolla työkseen lähes 30 vuotta. Kerran hän oli vaarassa siten, että muuan naisen vaatteisiin pukeutunut mieshenkilö liftasi kyytiin. Kun tämä kohotti kättään, niin isä näki, että hänellä olikin selvästi miehen käsi, joka oli tiheän karvapeitteen peittämä ja isä ajoi nopeasti paikkaan, jossa oli lähistöllä muita ihmisiä ja pyysi miestä poistumaan.

  Myös seuraava hauska tapaus hänelle sattui. Hän oli ollut vakuutuskaupoilla erään asiakkaan luona ja kertonut jatkavansa sieltä matkaa Lohjan vieritse, Virkkalaan. Siksi asiakas pyysi isää kuskaamaan samalla vaimonsa Lohjalle sukuloimaan. Isä otti naisen, noin 150 kg painavan ”tonnikeijun” kyytiin. Lähestyttäessä Lohjaa alkoi autossa haista niin pyörryttävä paskan haju, että isä ajatteli naisen piereskelleen tai jopa laskeneen ison kasan housuihinsa.

  Isä alkoi veivata sivuikkunaa auki ja haju se vain yltyi. Isä ei ollut siihen mennessä käynyt vielä Lohjalla eikä tiennyt, että kyse olikin Lohjalla olevan selluloosatehtaan päästöistä. Matkalla sattui sekin, että kun hän oli jo lähellä Lohjaa, oli hiekkatiessä iso monttu ja kun isäni ajoi siihen, niin tuon lihavan naisen istuimen tukirakenne petti. Sen seurauksena se putosi pohjan läpi alas tielle ja tuli äkkijarrutus. Nainen huudahti vain: ”Oho, jopas sattui!”  

  Koska isäni oli hyväkäytöksinen ja miellyttävän näköinen herrasmies, niin joskus hänen ollessaan työmatkallaan jossakin kodissa, alkoi isäntä käyttäytyä uhkaavasti ja mustasukkaisesti, etenkin jo tapasi yllättäen kotiin tullessaan isäni puhelemassa vaimonsa kanssa. Isä onnistui niissäkin tilanteissa hyvin ja poistui paikalta hyvän sään aikana. Jotkut juoppoasiakkaat olivat vaarallisia.

  Seuraavat kaksi muistoa ajoittuvat isäni suvun historiaan. Vanhan suullisen perimätiedon mukaan hänen sukunsa oli jossakin vaiheessa asunut Norjassa, Katung-nimisessä kylässä. Sieltä he olivat muuttaneet noin 1300-luvulla ensin Ruotsiin. Siihen aikaan sukunimenä oli ollut Norrhåll eli Pohjoissuunta. Tuota nimeä en ole löytänyt koko Skandinaviasta netinkään kautta, joten se on kadonnut historian hämärään.

  Eräs iso-isäni, Jakob Jakobsson, kunnostautui Kustaa Vaasan armeijassa 1500-luvulla ollessaan upseerina armeijassa ja sotiessaan Venäjän armeijaa vastaan.  Kustaa Vaasa palkitsi hänet isolla manttaalitilalla Sidebyn pitäjässä olevassa Skaftungin kylässä. Erään netissä näkemäni vanhan kartan mukaan tila oli 0,9 manttaalia eli noin 1800 ha. Se oli enimmäkseen metsää ja sijaitsi selkämeren rannalla. Lisäksi kuningas antoi lupauksen isäni suvulle saada 430 vuoden kuluttua aatelissuvun arvon. (Israel oli muuten yhtä kauan Egyptissä orjana)

  Tuo aika koitti 1900-luvun lopulla ja isäni kysyi minulta, että tahdonko, että hän lunastaa tuon aatelisarvon sukuun? Se olisi maksanut silloin 30 000 mk ja olisi vaatinut sukunimen muutoksen. Sanoin, etten kaipaa nimenmuutosta, sillä olin jo siihen mennessä saanut syntyä kuninkaalliseen papistoon, joka on arvonimenä paljon maallisia aatelisarvoja jalompi.

  Tuosta taivaallisesta, kuninkaallisesta papistosta on apostoli Pietari kirjoittanut seuraavasti: 1. Piet. 2:6-10.

>>6. Sanotaanhan Tanakh’issa ****) : Katso, minä asetan Siioniin kulmakiven, valitun ja kalliin. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään.” 7. Teille, jotka uskotte, se on kallis, mutta heille, jotka eivät usko, on siitä kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, tullut huippukivi, 8. kompastuskivi, loukkauksen kallio. Koska he eivät tottele sanaa, he kompastuvat, ja se on heidän osakseen määrättykin.

9. Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä kansakunta, omaisuuskansa, julistaaksenne hänen hyveistään, joka on kutsunut teidät pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa. 10. Ennen te ette olleet kansa, mutta nyt te olette Elohimin kansa, ette olleet armahdettuja, mutta nyt te olette armahdettuja.<<

****) Suomenkielessä käännöksissä sanana on ”Raamattu”. Kuitenkin Pietari viittasi Israelille annettuihin Vanhan Liiton Kirjoituksiin eli Tanakh’iin, sillä tuohon aikaan ei Raamattua ollut vielä koottu. Uuden Liiton Kirjoitukset ja niistäkin vain valitut ”kanonisoidut” Kirjoitukset lisättiin Tanakhiin vasta noin 300 vuotta myöhemmin. Sana Raamattu tosin merkitsee ”Kirjoitukset”, mutta on syytä tarkentaa, mistä ”Kirjoituksista” on alun perin ollut kyse.

  Isä kertoi sukunsa tulleen Ruotsista laivalla meren yli ja suorittaneen maihinnousun ensin Kaskisten rannikolle ja siirtyneen siitä alueelle, joka on nykyisin nimeltään Skaftung. Nimi annettiin uudelle, ennen asuttamattomalle seudulle ja perimätiedon mukaan se on johdettu muinoin Norjassa olleesta Katung-nimisestä kyläyhteisöstä. Sellaista en kuitenkaan ole netin kautta löytänyt.

  Eräs Josef niminen isoisäni oli noihin aikoihin erittäin varakas. Hän omisti paljon metsää. Myydäkseen tuotteita, kuten tervaa ja puutavaraa, rakennutti hän seitsemän, perimätiedon mukaan jopa 60 m pitkää, kuunaria eli rahti-purjealusta, joihin lastattiin paljon muutakin kauppatavaraa, jotka vietiin vesiteitse ulkomaille. 

  Kuunarit rakennettiin Tammisaaresta ostetuista isoista tammien rungoista, jotka uitettiin meritse Skaftungiin, jossa niistä sahattiin lautoja ja niistä rakennettiin nuo isot kuunarit. Jos alusten pituus (60 m, jota hieman epäilen) pitää paikkansa, niin mastoja piti olla kenties peräti 4 kpl.

  Perimätiedon mukaan Josefin piti pestata kaikkiin kuunareihin merimiehiä, jotka olivat lähes kokonaan tuntemattomia. Eräällä merimatkalla kaikki kuunarit joutuivat kovan myrskyn kouriin ja haaksirikkoutuivat. Kaikki niissä ollut arvotavara joutui aikoinaan löytäjien käsiin. Mitään vakuutusta aluksille ei ollut. Kyse oli suuresta taloudellisesta menetyksestä. Pohdin, että jos isoisäni kauppasi myös paloviinaa, niin ehkä Luoja rankaisi häntä tuon onnettomuuden kautta(?) 

MISTÄ SUKUNIMENI TULEE?

  Sukunimeni Norrgård ei ole alkuperäinen isäni suvun nimi, vaan se tulee vasta 1500-luvun lopulta manttaalitilan nimestä Skaftungissa. Muita samaan aikaan Skaftungiin muuttaneita sukuja olivat Teirfolk ja Ingves. He kukin saivat manttaalitilansa isoisäni tilan vierestä. Olemme siis kukin muualta Suomeen muuttaneita. Emme kuitenkaan mamuja, koska siihen aikaan Suomi oli osa Suur-Ruotsia.

  Sukuni poistuttua Norjasta ja asuessa Ruotsissa tai silloisessa Suomi-nimisessä Ruotsin maakunnassa, olimme koko ajan Ruotsissa eli kotimaassamme. Mistä muinaiset esi-isäni muuttivat Norjaan, on häipynyt historian hämärään. Isäni suvun ulkonäkö, temperamentti, mustat luonnonkiharat hiukset, koukkunenä ja veriryhmä AB eivät viittaa skandinaaviseen rotuun. Myös äitini oli tummatukkainen ja temperamenttinen.

  Eräs mieluinen muisto isästäni on seuraava: Asuimme silloin vielä Lohjan kauppalassa. Oli kesä vuonna 1957 ja asuimme silloin jo Virkkalantien varrella. Isäni otti minut ja siskoni Pirkon kanssaan ongelle Liessaaren sillan lähelle. Me kaikki ongimme lämpimässä auringonpaisteessa. Isälläni oli pitkä vapa ja meillä lapsilla lyhyt. Isäni sai kolme kalaa: ison lahnan, ahvenen ja särjen. Me lapset emme saaneet mitään. Kalojen saaminen olikin sivuasia. Tärkeintä oli olla isän seurassa!

MIELEENI PAINUNEITA KALAREISSUJA

  Kun aloin muistelemaan kalareissuja, niin kerronpa vielä muutaman lisää! Ollessani noin 11-vuotias soudimme kokemaan kesämökin rannan lähelle laskemiamme verkkoja. Minä soudin ja isä koki niitä. Pian hän sanoi, että verkkoon on tarttunut iso uppotukki ja pyysi minua pitämään veneen tarkoin paikallaan vaikka tuuli. Yhtäkkiä hän huusi: ”Verkossa on valtavan kokoinen hauki!” Sitten kuului vain iso molskahdus ja se ”uppotukki” ui tiehensä.

  Asuessamme Siuntiossa ja ollessamme veljieni Lassen ja Pertin kanssa Kirkkojoen kirkasvetisen haaran varrella, Purnuksen jokilaakson alueella kalastamassa virvelillä ensimmäistä kertaa, sai Pertti ensimmäisellä heitollaan tasan 2 kg painavan purotaimenen! Tulevina vuosinakaan emme saaneet yhtään niin isoa. Sain kerran pari vuotta myöhemmin (1963) 1 kg painoisen purotaimenen. Purotaimen on väritykseltään todella kaunis kala ja suuri harvinaisuus.

  Tuo Purnus sijaitsee pohjoiseen päin kirkonkylän keskustasta. Kirkkojoki yhtyy Prästgårdenin kohdalla kahdesta haarasta yhdeksi. Oikean puoleinen haara on kirkasta vettä. Se saa alkunsa Karhujärvestä ja virtaa metsien kautta. Vasemman puoleinen haara saa alkunsa kolmesta eri haaraojasta, Lappersin pohjoispuolella.

  Nuo kolme haaraa virtaavat peltojen halki ja siitä syystä vesi on aina sameaa. Toinen isän rakennuttama iso asuin- ja liikerakennus on vain noin 200 m etäisyydellä keskiaikaisesta Pyhän Pietarin kirkosta. Kirkossa on aatelisten vaakunoita ja metallilaatoissa heidän nimiään ikään kuin he olisivat myös tuonpuoleisessa elämässä ”bättre folk” eli muita parempia ihmisiä. Paljossa olivat jo nuo muinaiset korkeakirkolliset ja aateliset erehtyneet! Aika ei ole siitä muuttunut. 

  Asuessani Siuntiossa ja käydessäni arkisin fillarilla töissä myyjänä Lohjalla eräässä lihakaupassa 14-vuotiaana, kävin kokemassa itse tehdyn katiskani noin 500 m päässä Kirkkojokea ylöspäin. Sain kolme haukea, suurin 2 kg painava ja kaksi muuta painoi kukin 1 kg. Koska minulla ei ollut mukanani mitään kassia eikä muovipussia, niin kannoin niitä yksitellen joen vartta noin 50 m kerrallaan, kunnes sain ne tuotua kotiin saakka. Vein ne mukanani Lohjalle lihakauppaan ja myin ne myymälänhoitajalle, Lasse Höysniemelle. Hän laittoi ne lihatiskille ja asiakkaat ostivat sinä päivänä ne kaikki tosituoreina.

  Kerronpa eräästä jouluaatosta, jolloin Siiri pyysi meitä vanhempia sisaruksia menemään vaikka pilkille Mustalammelle, jonne oli matkaa 3 km. Hän tahtoi saada meidät pois jaloista voidakseen rauhassa valmistaa jouluherkkuja. Menimme mielellämme kalareissulle ja kävelimme peltojen halki ja lopulta metsässäkin perätysten, tallaten kukin vuorollaan polkua lumihankeen. Emme saaneet ainuttakaan kalaa. Vaikka kävimme viereisellä Lammasjärvellä, emme saaneet sieltäkään.

  Oli lisäksi niin kylmä, että ellemme olisi sytyttäneet tervaksista nuotiota jäälle, olisimme todella palelleet ja saaneet paleltumia. Silloin oli näet tulipalopakkanen, taivas rusotti jo mennessämme punaisena. Palatessamme samaa polkua pitkin kuun ja tähtien valossa, oli jo yö. Reissu oli erityisen mieleenpainuva. Kotiin päästyämme alkoi tuntua kovaa kipua varpaissa ja sormissa, jotka olivat pakkasen puremina tulleet tunnottomiksi.

  Lämmössä alkoi taas veri kiertää raajoissa, emme onneksi saaneet paleltumia. Oli kiva tulla kodin lämpöön ja suoraan herkkuillallisen ääreen! Lopuksi kerron kalareissusta, jonka tein kaverini Heikki Makkosen kanssa. Hän oli näet löytänyt metsästä pienen lammen, josta sai joka heitolla hauen! Menin sinne hänen kanssaan. Saimme todellakin joka heitolla hauen. Kun jo kolme haukea oli laukussani ja neljäs parhaillaan kiinni uistimessa, näin erään ison ja vihaisen miehen juoksevan lammen rantaa pitkin meitä kohti huutaen voimasanoja ruotsiksi.

  Heikki eli Henttu ehti juosta karkuun, mutta minä en voinut, koska piti väsyttää kalaa. Mies oli Siuntion ruotsinkielinen poliisi, joka omisti sen kalalammen! Pyysin anteeksi ja sanoin etten tiennyt lammen olevan hänen. Kun ojensin ne kalat hänelle, hän leppyi, otti ne vastaan ja salli minun mennä rauhassa tieheni.

KIRSIKKAVARKAISSA

  Henttu sai houkuteltua minut kanssaan myös kirsikkavarkaisiin kylän keskustassa asuvien Hömannien isoon kirsikkapuutarhaan. Menimme sinne keskiyöllä. Kiipesin isoon ja vanhaan kirsikkapuuhun. Se oli 2-haarainen ja ollessani latvassa se halkesi rutisten ylhäältä alas asti. Jäin housunlahkeestani kiinni oksaan. Mies heräsi ja laittoi valot olohuoneeseen nähdäkseen, mitä puutarhassa oli tekeillä. 

  Henttu oli jo tipotiessään ja minäkin onnistuin kohta irrottamaan housunlahkeeni ja juoksemaan pakoon. Kotona huomasin, että lompakkoni oli pudonnut sen puun juurelle. Siinä oli 5 mk ja lappu, jossa oli nimeni. Vuosien jälkeen yritin pyytää sitä anteeksi kyläkauppaa pitävältä Hömannilta, mutta hän ei osannut lainkaan suomea, enkä minä siihen aikaan lainkaan ruotsia. Eräs nainen yritti tulkata puhettani. 

KOIRA PURI MINUA RAPUREISSULLA

  Olin 14-vuotiaana hyvän koulukaverini Heikki Makkosen kanssa erään kerran salaa ravustamassa Purnuksen pohjoispuoleisessa jokilaaksossa ja saapuessamme sieltä pimeän aikaa aamuyöllä fillareilla Prästgårdenin ohitse, kuulin ison sekarotuisen terrierin haukuntaa ja kun minulla oli palava taskulamppu kädessäni, niin se tuli juosten perässäni, vahtikoira kun oli. Poljin niin nopeasti kuin jaksoin, mutta koska oli lievä ylämäki, niin koira lopulta saavutti minut. Säikähdin, kun se upotti hampaansa minuun. 

  Tunsin, miten se puri minua kumisaappaan varren läpi pohkeeseen. Koirallekin saattoi sattua jotain. Kenties sen jalka osui pyörän pinnoihin, koska se pakeni astuessani alas fillarilta. Arpi on yhä pohkeessani. Onneksi en saanut vesikauhua, sillä koiran purressa pohjettani saappaan kumivarren ja villasukan läpi sen hampaat puhdistuivat riittävästi, mikäli sillä oli vesikauhu.

  Muistan toisenkin kohtaamisen ison vihaisen koiran kanssa. Asuimme silloin vielä Lohjan Ojamolla ja olin vielä pieni heiveröinen poika, noin 7-vuotias. Kotini vieressä, Lohjan keskustan suuntaan mentäessä, oli tiheä metsikkö. jossa oli paljon metsämarjoja, mustikoita ja puolukoita. Sieltä keräsimme talvea varten ”polttopuiksi” kuusenkäpyjä suuret määrät. Kerran menin vahingossa liian lähelle metsikön toisella laidalla olevaa isoa omakotitaloa.

  Sen pihalta ryntäsi iso vihainen paimenkoira ja juoksi suoraan minua kohti. Sama koira oli kerran ajanut isosiskoni ja isoveljeni kiipeämään puuhun. Se oli todella pelottava ja äreä puolustamaan reviiriään. En uskaltanut lähteä karkuun, koska oletin sen silloin purevan minua. Seisoin vain paikallani ja nostelin hiljaa jalkojani, koska olimme ison muurahaispesän vieressä ja muurahaiset purivat. Rukoilin apua ylhäältä. Koira murisi aikansa, mutta muurahaiset alkoivat kiipeillä myös sen jalkoja pitkin. Kun ne purivat koiraakin, otti se jalat alleen ja palasi kotipihaansa. Halleluja! 

LOHDUTTAVA UNI

  Noin 16-vuotiaana olin viettämässä kesää Siuntiossa ja sairastuin vakavasti. Pelkäsin kuolevani seuraavana yönä. Rukoilin armoa ja lisää elinaikaa. Näin sinä yönä unen, jossa seisoin isolla kalliolla ja käteni olivat kohotettuina sinitaivasta kohden ikään kuin odottaen apua ylhäältä. Näin jonkin valkoisen esineen tulevan vinhasti pyörien ylhäältä ja se pysähtyi eteeni ilmassa. Se oli valkoinen pahvi, kooltaan noin A5 eli puolet normaalia konekirjoitusliuskaa.

  Se tuli käsieni väliin ja aloin lukea sitä. Siinä oli otsikkona koko nimeni isoin kirjaimin. Sitten oli aivan pienellä tekstillä jotain kirjoitusta jota en nähnyt. Vasemmassa alalaidassa oli vaaleanpunaisella leimasimella hieman vinoon isketty leima: Jeesus Kristus. Oikealla alhaalla oli päiväys ja arvelin paikan olevan taivas. Ei ollut, vaan paikkana oli ”Jeesuksela”. Vaikka en saanut pienestä tekstistä selvää, aavistin sen olevan jotain lohduttavaa, sillä aamulla heräsin täysin terveenä. Halleluja!

MINUT AIOTTIIN RYÖSTÄÄ

  Opiskellessani Oy Strömberg Ab:n konepajakoulussa toista vuotta, päätin viedä kesälomalta palatessani fillarini polkemalla Siuntiosta Pitäjänmäelle. Matkaa sinne oli noin 44 km ja se oli vaihteettomalle pyörälle rankka reissu myös siksi, että lähes koko matkan oli kova vastatuuli. En ollut koskaan aikaisemmin ajanut niin pitkää matkaa yhteen menoon.

  Silloin oli elokuun loppu ja saavuin erittäin väsyneenä Kahvituvan kohdalle, noin 1 km Espoon tuomiokirkosta pohjoiseen, jossa Ikeakin nykyisin sijaitsee. Näin kahden isohkon nuorukaisen juoksevan kahvituvan suunnalta minua kohti ja huutavan: ”Stop!” Tajusin heti heidän aikovan ryöstää minut ja aikovan anastaa pyöräni. Onneksi edessä oli loiva alamäki ja aloin polkea kaikin voimin pakoon. Pojat juoksivat jonkin matkaa aivan lähellä perässäni, mutta kääntyivät lopulta takaisin. Olin tuskanhiestä läpimärkä.

  Huomatessani päässeeni riittävän kauas ja kun tajusin, miten hilkulla he olivat saavuttaa minut, olin suuresti kiitollinen Yehowalle, joka antoi minulle riittävästi voimia karistaa ne fillarirosvot kannoiltani. Halleluja!

HAUSKA TAPAUS KONEPAJAKOULUSSA

  Menimme liikuntatunnilla uimaan meren rantaan Talin kohdalla. Siellä oli uimaratoja kahden noin 25 m toisistaan sijaitsevan laiturin välissä. Meidän piti uida kilpaa. Osasin uida ja olin jo uinut osuuteni. Kun tuli koulukaverini Ensio Lehtosen vuoro, niin hän tosin hyppäsi mereen, mutta katosi ja me aloimme ihmetellä, että missä Ensio on?

  Pian näimme hänen kiipeävän ylös lähtölaiturin tolppaa myöten ja muistaakseni hän sanoi: ”Tuli niin kova suonenveto, että keskeytin.” Myöhemmin hän kertoi meille kavereilleen, ettei osaa uida, eikä kehdannut kertoa sitä liikunnanopettajalle. Koska Ensio oli kotoisin Polvijärveltä, niin siitä huumorinkukkanen: Polvijärvessä on vettä vain polviin asti, joten uimaan ei ole tarvis opetella! 
  

KORTINPELUUTA LÄPI YÖN

  Vaikka rahapelin pelaaminen oli kiellettyä, niin me pelasimme eräässä ison asuntolan viereisessä, pienemmässä asuntolassa rahapokeria toisinaan jopa läpi yön. Oli todella kurja tunne mennä varhain aamulla tehtaalle töihin, kun olin hävinnyt pokerissa eräänä yönä lähes viikon palkan. Peli koukutti ja päätin päästä siitä himosta eroon. Rukoilin apua ylhäältä ja tein lupauksen: ”Rakas taivaallinen Isäni, jos annat minun ensi yönä voittaa takaisin sen 120 mk, minkä hävisin viime yönä, niin lupaan lopettaa rahastapelaamisen kokonaan.”

  Ihmeekseni tuokin, myöhemmin ajatellen, todella mieletön rukoukseni kuultiin ja siihen vastattiin! Niin armollinen rakas Luojani on! Voitin seuraavana yönä kaikki suuret potit järjestään! Meillä oli sääntönä, että voittajan piti sinä iltana ja yönä jatkaa niin kauan kuin yksikin pelaaja tahtoo jatkaa. Eräs ovela kortinpelaaja, jonka nimeä en tässä kerro, sanoi: ”Ei Lefan onni voi yksinkertaisesti jatkua koko yön, joten haastan hänet pelaamaan.” Rukoilin hartaasti apua ylhäältä!

  Monen tunnin jälkeen hänkin lopulta viimeisenä luovutti siinä vaiheessa, kun olin jo voittanut sinä yönä 180 mk eli saanut reilusti takaisin sen, mitä olin hävinnyt edellisyönä. Yöllä oli vaarallinen tilanne, kun hänellä oli kädessään herttareeti ja minulla ristireeti. Hän unohti korottaa panosta, joten hän ei voittanut sillä unelmareetillään kuin mitättömän potin. Lopetettuaan hän sanoi: ”Sulla oli koko yön uskomattoman hyvä tuuri!” Olen myös pitänyt sen johdosta taivaalliselle Isälleni antamani lupauksen olla enää pelaamatta korttia rahasta! Vrt. Ps. 76:12-13.

>>12. Tehkää lupauksia ja täyttäkää ne Yehowalle, Elohimillenne. Kaikki hänen ympärillään asuvaiset tuokoot lahjoja Pelättävälle, 13. joka nöyryyttää ruhtinaitten rohkeuden ja joka on pelättävä maan kuninkaille.<<

  Olen varma, että eräät huijasivat korttipelissä, sillä heidän ”takapirunsa” välittivät salaisilla merkeillä kavereilleen, mitä kortteja muilla oli kädessään. Minulla ei ollut ”takapiruja”, sillä omat huonekaverini olivat minua fiksumpia, eivätkä harrastaneet rahapelejä. Myös siksi oli viisainta lopettaa pelaaminen kokonaan. Lisäksi jaksoin paremmin raataa sen jälkeen tehtaalla, nukuttuani yöni hyvin. On syytä painottaa, että väsyneenä olisi lisäksi ollut töissä suuri tapaturman riski.

HUOMASIN KOULUSSA VAHVUUTENI

  Kahdella viimeisellä luokalla huomasin omat vahvuuteni teoriajaksolla. Sain kiitettävät numerot eli 9 peräti 4 oppiaineesta: matematiikka, Ruotsin kieli, Englannin kieli ja koneenpiirustus. Kykenin parhaiten ratkomaan puuttuvat kuvannot koneenpiirustustehtävien kokeissa. Minun olisi pitänyt saada 9 myös sähkökoneopista, sillä sain siitä pidetystä ainoasta kokeesta 9+. Sain siitä vain 8.

  Siitä muistui mieleeni, että sain kansalaiskoulun 7. luokalla maatalouden ainoasta kokeesta myös 9+, mutta opettaja antoi päästötodistukseen vain 8, sanoen: ”Et sinä kuitenkaan tunne maataloutta niin hyvin, koska isäsi ei ole maanviljelijä”. Teki mieli sanoa, että koulussa mitataan oppilaiden tietoja vain koulussa opetetun ja kokeissa saatujen tulosten mukaan, eikä oppilaiden vanhempien ammattien perusteella. Vaikenin, enkä sanonut mitään.

AJOKORTIN SAAMISESTA

  Menin huonekaverini Jarmo Palmun kanssa Nygårdin Autokouluun ollessani 19-vuotias. Inssiajossa olin hilkulla tehdä niin ison mokan, etten olisi läpäissyt ajokoetta. Minun piti nimittäin ajaa niin kauan suoraan eteenpäin Stadin keskustassa, kuin oli luvallista liikennemerkkien mukaan. Jos se ei ollut, niin piti ensisijaisesti kääntyä silloin oikealle ja jos sinne ei päässyt, niin sitten vasemmalle.

  Aurinko häikäisi ajon aikana niin, etten heti huomannut ajamani kadun loppuvan kiellettyyn ajosuuntaan ja olin ehtinyt jo risteävän kadun keskiviivalle, kunnes näin kielletyn ajosuunnan merkin ja ohjasin auton heti oikealle. Testin valvoja sanoi, että olipa sinulle hilkulla tulla hylkäys! Loput ajotestistäni sujui hyvin. Myös Jarmo selvisi siitä ja teoriakokeesta hyvin.

  Teoriakokeessa oli minulla ongelmia, koska testihuoneen ikkuna oli auki ja ikkunan vieressä juntattiin jotain tolppaa maahan. Kun kuului kova jysäys tasaisin väliajoin, niin se häiritsi minun keskittymiskykyäni niin paljon, että minun oli pakko rukoilla apua ylhäältä. Saadessani kuulla testituloksista, minulle kerrottiin, etten ollut vastannut 3 kysymykseen lainkaan, mutta koska ne olivat eri kategorioissa, niin pääsin testistä läpi. Enintään 3 virhettä sallittiin! Olin varsinainen rajatapaus. 

  Olen ollut monessa muussakin mielessä eräänlainen rajatapaus eli olen selvinnyt niin koulu- kuin työelämässä monista koitoksista ”rimaa hipoen”. Tämä käy selvästi ilmi myös siitä, kun kerron tukalista tilanteista lisää jatkossakin. Olen vakuuttunut siitä, että Yehowah on niissä minua auttanut!

VIIMEISILLÄ PISTEILLÄ TEKUUN

  Eräs mukava työkaveri Strömbergin akselihiomossa pyysi minua kanssaan pyrkimään HTOL:ään eli Helsingin Teknilliseen Kouluun, lyhennettynä Tekuun. Innostuin asiasta. Valmistuttuani Konepajakoulusta 1968 keväällä, laitoin hakemuksen sisään. Pääsin sisäänpääsykokeisiin heti keväällä tai kesällä.

  Sinnekin oli vaikeat sisäänpääsykokeet, etenkin matikassa, jossa oli myös pari algebran tehtävää. En osannut niitä ja olin varma, että minun on saatava kaikki muut laskut oikein, jos mielin päästä Tekuun. Taas piti rukoilla hartaasti, koska kaksi muutakin laskutehtävää oli niin vaikeita. Rukous auttoi jälleen! Sain ne oikein, kuten kaikki muutkin, paitsi algebran tehtäviä, joita en ehtinyt edes yrittää.

  Pääsin Tekuun ensi yrittämällä ja ilmoitettujen pisteiden mukaan pienimmällä pistemäärällä, jolla vielä hyväksyttiin! Vaikka samoilla pisteillä pääsi muutama muukin samalle Konekonstruktiotekniikka III linjalle, niin olihan se yksi ihme jälleen elämässäni päästä ”rimaa hipoen” Tekuun! Halleluja! Kaverini pyrki rinnakkaislinjalle, Konevalmistustekniikan linjalle ja pääsi. Jos oikein muistan, oli hän pyrkinyt sinne jo kerran aiemmin, pääsemättä.

RAJUT LÄKSIÄISET STRÖMBERGILTÄ

  Tuo mukava kaverini oli varsinainen juhlija. Hän onnistui saamaan minut myös mukaan siihen. Ostimme kumpikin 2 kolmenvartin pulloa unkarilaista valkoviiniä ja päätimme juoda ne viimeisenä työpäivänä, 2 pulloa kumpikin! Heti aamulla, jo ennen töiden alkua, joimme kumpikin yhden pullollisen mieheen. Puolilta päivin kaverini meni hoippuen pomon luo ja sanoi, ettei kykene tekemään töitä kauempaa ja läksi kotiin. En voinut itse tehdä niin.

  Minulle oli annettu Strömbergillä oloaikani vaativin ja vaikein hiontatyö juuri sille päivälle! Kippasin urhoollisesti toisenkin pullollisen ja rukoilin apua ylhäältä. Hioin kiinnityspultteja suurimman vesivoimalan tuplaroottorien yhteen liittämiseksi. Pultteihin piti saada lähes neljän kolmion peilipinnat, joissa oli yhden promillen kartio ja yhden tuhannesosan tarkkuus lähtöhalkaisijoille.

  Siis todella vaikea työ, vaikka olisin ollut vesiselvänäkin! Muistan kuinka kävelin hitaasti, hieman hoiperrellen kokeilemaan pultteja roottorien kartioreikiin ja eräs mies tuijotti minua pitkään. Hän ei voinut uskoa minun olevan lähes kaatokännissä. Ehkä hän oletti minun olleen väsynyt tai vammainen(?)

  Muistan vieläkin miten hioin niitä pultteja pyöröhiomakoneella. Siinä iso, noin 80 cm halkaisijaltaan oleva hiomalaikka, jonka pyörimisnopeus oli noin 2000 r/min, piti varoen hydraulisesti säätää hiomaan pyörivää kartiopulttia. Jos sen olisi antanut tulla liian voimakkaasti pulttia päin, olisi hiomalaikka hajonnut, sen palat ja kartiopulttikin lentäneet suurella voimalla kasvoilleni!

  Hiomakoneen asteikkoa oli aina ollut vaikea nähdä, koska se oli liian pieni. Piti aina kumartua ja katsoa tarkkaan sen pieniä, himmeitä ja kuluneita numeroita, mutta ihmeekseni tuona päivänä näin asteikon selvästi ikään kuin suurennettuna ja nostettuna kasvojeni korkeudelle! Sen vuoksi onnistuin hiomaan kaikki pultit mitoilleen ennen kuin työpäivä loppui! Soitin kuitenkin seuraavana päivänä pomolle ja kysyin hyväksyikö tarkastaja ne pultit. Hän oli hyväksynyt ne!

  Olen usein jälkikäteen ajatellut, miten suuri armo minua tuossa tilanteessa kohtasikaan, sillä tapaturman vaara oli todella suuri. En ollut koskaan sitä ennen enkä sen jälkeenkään ollut humalassa töissä enkä koulussa! Olen myös ihmetellyt sitä, miten suuri rakkaus Luojallani on ollutkaan minua kohtaan, vaikka olen ollut tuollainen typerys. Olen paljossa muussakin töppöillyt, kuten jatkosta ilmenee. Myös tässä yhteydessä on erityisen suuri syy sanoa: HalleluYah!

  Ainoa asia mitä tein oikein juotuani 1,5 litraa unkarilaista valkoviiniä (kaksi 0,75 litran pullollista), oli se, että rukoilin varjelusta ylhäältä. Sitä todellakin sain ja yliluonnollisella tavalla. En silti suosittele kenellekään alkoholin käyttöä siinä määrin työssä, koulussa enkä kotonakaan, että siitä humaltuu. Seuraukset voivat olla todella kohtalokkaat. Kerron myöhemmin erään sellaisen tapauksen eräästä onnettomasta tutustani varoitukseksi.
 

OPISKELEMASSA TEKUSSA

  Opiskeluvuosi koostui 4 kk jaksoista syksyllä ja keväällä. Olin jälleen yksi luokkani nuorimmista. Meitä oli 30 nuorukaista ja heistä oli muistaakseni lisäkseni kaksi 1949 syntynyttä. Useimmat olivat jo 5-10 vuotta vanhempia, joilla oli pitkä kokemus käytännön töistä. Kauempi poissa olo koulun penkiltä tuotti heille teoria-aineissa joitakin ongelmia ja sopeutuminen opiskeluun oli vaikeampaa kuin minulla.

  Minulla oli sen sijaan hyvin muistissa teoria, koska tulin suoraan 4-vuotisesta konepajakoulusta Tekuun. Myös käytäntö oli minulla ”hanskassa”, koska olin työskennellyt tehtaalla monenlaisissa työtehtävissä. Olin sorvannut monen tyyppisillä sorveilla, käyttänyt jyrsinkonetta ja hionut akselikoneistamossa akseleita ja kiinnityspultteja pyöröhiomakoneella. Olin myös porannut ja tehnyt monenlaisia metallialan töitä. Ammattinäytteen tein tasosorvilla: Kommutaattorin lamellien muotosorvaus. 

  Vuokrasin vuokra-asunnon erään naispuolisen myymäläetsivän yksiöstä, joka sijaitsi Tarkk’ampujankadun varrelta. Asuin hänen olohuoneessaan ja hän itse asui isohkossa keittiössään. Pääsin hyvin opiskelurytmiin ja omaksuin nopeasti kurssin eri oppiaineet. Ensimmäinen vuosi meni nopeasti. Kesällä työskentelin 3 kk 4:stä Strömbergillä sorvaajana.

  Minulle tuli vettä polveen ja sain 1 kk palkallisen sairasloman. Sain siltä ajalta enemmän palkkaa kuin työssä ollessani, johtuen verotuksesta. Sairausajalta pidätettiin vain 10 % veroa. Luin sinä kesänä Leon Uriksen 600-sivuisen teoksen Exodus, 3 päivässä läpi, istuen mukavasti vanhempieni puutarhakeinussa, Siuntiossa. 

  Jalkani laitettiin lastaan ja minua neuvottiin matkustamaan Meilahden sairaalasta taksilla Siuntioon, sillä vakuutus korvasi tapauksessani matkan. Moni katsoi kylällä huuli pyöreänä ja silmät soikeina, kun tulla karautin Ford Impalalla vm 1967 Stadista kodin pihalle. Jouduin käymään kahdesti sairaalassa. Kummallakin kertaa otettiin pitkällä ja paksulla rokotusneulan tapaisella runsaasti vettä pois vasemman polvilumpioni alta. Ensin 2 dl ja sitten vielä 1 dl.

  Sinä kesänä, sairauslomani loppuviikolla, äitini ja pikkuveljeni Klaus tulivat Ruotsista yllätysvierailulle Siuntioon ja kävimme tapaamassa äidin sukulaisia, Rentola-nimisiä serkkujani Stadissa. Klaus tuli isolla Opel Admiralilla, joten mahduimme hyvin Lassen kanssa takapenkille. Jalkalastani oli jo poistettu. Oli kiva nähdä äitiä ja pikkuveljeä lähes 10 vuoden jälkeen ja niitä sukulaisiani ensi kertaa!

  Olin sopinut kahden ikäiseni luokkakaverini kanssa Tekussa, että etsin meille lehti-ilmoituksella yhteisen asunnon Stadista. Sain vuokrattua Ullanlinnasta, Ullanlinnankadun varrelta erään everstin lesken isosta lukaalista noin 50 m2 kokoisen olohuoneen meille kolmelle. Se sijaitsi liki senaikaista Neuvostoliiton kaupallista suurlähetystöä. Sain todella fiksut asuinkaverit, Pertti Kososen ja Rainer Rajalan. Koska olimme samalla luokalla, kykenimme jeesaamaan toisiamme. 

EVERSTIN LESKI EPÄONNISTUI VUOKRANNOSTOSSA

  Muistan tuolta ajalta kaksi erityistä tapausta. Everstin leski otti aika reilua vuokraa meiltä, 150 mk/kk kultakin. Se oli paljon, vaikka huoneemme oli hyvin kalustettu. Kaiken kukkuraksi hän korotti vuokraa 2 kk ennen kevät lukukauden loppua. Pertti oli ovela tässäkin kohden. Hän tiesi, että silloin oli voimassa laki vuokrasäännöstelystä eli korotus oli laiton. Me maksoimme toiseksi viimeisen kuun vuokran korotettuna, mutta viimeisen kuun vuokrasta vain osuuden, josta oli kummatkin korotukset vähennetty. Leski uhkasi oikeustoimilla ja otti yhteyttä asianajajaan, joka neuvoi häntä luovuttamaan. 

  Myös siten everstin leski toimi, että vaikka vessapaperit sisältyivät vuokraan, niin hän jätti sen toisinaan ostamatta meille, pihi ja ahne kun oli. Rainerilla sytytti silloin: Kun lesken luo tuli arvovaltaista väkeä ja hän unohti laittaa vessapaperirullan vessaan, laittoi Rainer paperitelineeseen pienen rullan sätkäpaperia. Siis siihen vessaan jossa myös lesken vieraat kävivät tarpeillaan.

Leski tuli nolostuneena kiukuttelemaan meille, että mitä pilailua tuollainen on!

  Sekin vuosi meni ihan mukavasti. Sain siksi kesäksi kivan harjoittelupaikan Strömbergin asynkronikonepiirtämöstä. Se liittyi myös tulevaan ammattiini. Sillä osastolla oli piirtäjänä eräs tuttu kaverini, joka oli käynyt saman Tekun Konekonstruktiotekniikka III kurssin ja valmistunut jo teknikoksi. Käytän hänestä peitenimeä Keijo Koskinen ja myöhemmin huomaat syyn siihen. Hän oli suorittanut Tekun kiitettävästi ja saanut konetekniikan ja fysiikan kaikista laboraatiotyöselostuksista 9+ tai paremman. Hän antoi minulle ne ilmaiseksi.
Jos hän olisi myynyt ne, olisi hän saanut 3000 mk. Niin arvokkaita ne olivat!

  Ne helpottivat opiskeluani erittäin paljon, sillä monistin ko. asiakirjat ja vaihdoin vain nimeni niiden loppuun. Tuollainen epärehellinen tapa oli ihan yleistä, sillä ”hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.” Minulta liikeni aikaa opiskella muita teoria-aineita, kun ei tarvinnut laatia niitä, usein 10-sivuisia selostuksia, joista ei ollut tulevaisuutta ajatellen mitään hyötyä. Se oli syynä siihen, että sain lopuksi erittäin hyvän päästötodistuksen 3. vuodelta.

  Järjestin myös kolmannelle vuodelle meille kolmelle opiskelukaverille yhteisen uuden vuokra-asunnon. Se oli todella hyvä ja edullinen. Se sijaitsi Pietarinkatu 5:ssä. Nainen oli leski hänkin, nimeltään Meri Streng. Hänen sydämensä oli kultaa! Hän oli aidosti uskovainen ja sivistynyt, joka piti kotonaan hartaustilaisuuksia ruotsiksi. Me nuorukaiset emme osanneet ruotsia, joten hän ei kutsunut meitä niihin. Asuimme isossa, 3:lle kalustetussa huoneessa ja maksoimme vuokraa vain 80 mk/kk per henkilö. Merin tytär siivosi huoneemme ja kylpyhuoneen samaan hintaan kerran viikossa! Kiitän koko sydämestäni heistä Adonai Yeshuaa, sanoen: HalleluYah!

TAPAHTUI PIETARINKADULLA

  Kävin tuolloin kolmatta eli viimeistä vuotta Tekua ja keväällä sen viimeistä lukukautta. Olin vuoden 1971 alussa tullut koulusta kotiin yksinäni. Tulin kotiin poikkeuksellisesti ennen asuinkavereitani ja avatessani asunnon ulko-oven huomasin jonkin paperin ilmeisesti liitäneen oven taakse lattialistan väliin. Leskirouvan tytär ei ollut huomannut sitä, vaikka hän yleensä jakoi postin meille huoneen pöydille. Otin paperin ylös ja huomasin sen lentolehtiseksi. Sen etusivulla ei ollut lainkaan tekstiä, vaan ainoastaan ison haukatun punaisen omenan kuva vaaleanvihreää taustaa vasten. Ensin luulin sitä mainokseksi. 

  Kun avasin sen, oli keskiaukeamalla lainausmerkkien sisällä pelkästään yksi luku Raamatusta, nimittäin 1. Kor. 13 ja se näytti seuraavalta:

” Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.   Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi.   Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.   Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa.     Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.   Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.   Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi. Kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.   Nyt näemme kuin kuvastimessa, himmeän heijastuksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin.   Nyt tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.   Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme. Mutta suurin niistä on rakkaus. ”

   Kun aloin lukea tekstiä, koin väkevän Armon ja Rakkauden Hengen tulevan ylleni ja luin tekstin hitaasti läpi, kyynelten virratessa valtoimenaan silmistäni. Tiesin heti tekstin olevan suoraan Raamatusta. Luin sen neljä kertaa läpi.

  Luin sen niin monta kertaa siksi, että koin koko ajan taivaallisen rakkauden virtaavan sisimpääni. Tajusin Yehowah Elohimin puhuvan minulle. Sisimpäni oli näet ollut hyvin levoton ja olin ollut onneton sydämessäni joutuessani jo kolmatta vuotta lukemaan oppiaineita, joista en ollut lainkaan kiinnostunut. Suurin syy opiskeluuni oli se, etten halunnut jäädä sorvariksi koko iäkseni. Se oli meluisaa, likaista, hikistä, kehnosti palkattua ja lisäksi hyvin stressaavaa työtä, koska se oli urakkatyötä ja monessa firmassa vuorotyötä.

  Pelkkien teknisten aineiden opiskelu ilman inhimillisempiä oppiaineita on sisäisesti uuvuttavaa, kuolleen tiedon parissa ahertamista. Ihmistä ei ole luotu sellaiseen työhön! Olin viimeiset 2,5 vuotta kokenut olevani ylirasittunut myös siksi, että olin aivan liian kunnianhimoinen. Useimmat koulukaverini ottivat opiskelunsa paljon rennommin ja kävivät säännöllisesti porukalla kapakoissa. Minä hyvin harvoin. 

  Kun luin tuon taitetun lentolehtisen takasivun, oli siellä tekstinä:
”Kenties arvasit, että lukemasi teksti on Raamatusta, koko 1. Kor. 13 luku.

Jos koit sitä lukiessasi tekstin puhuttelevan sinua, niin tilaa meiltä postitse ilmainen Kristillisen Kirjallisuuden seuran kirjeellinen Raamattukurssi ”Elämän Valkeus”. Se käsittelee Johanneksen evankeliumia.”

  Tilasin sen. Suoritin kurssin ja se oli mielestäni erittäin valaiseva, kuten sen nimikin oli. Sen jälkeen päätin lukea Raamatun alusta alkaen kertaalleen läpi. Olin jo aiemminkin lukenut Raamattua useaan otteeseen, mutta en alusta alkaen loppuun asti. 

YEHOWAH MUISTUTTI MINUA!

  Huomasin lukiessani Raamattua aina juuri ennen makuulle menoa, että sain syvän levon ja rauhan. Lisäksi menestyin koulussa paremmin kuin ennen. Eräänä myöhäisiltana tulin Raamatussa Jesajan kirjan lukuun 40. Olin sinä iltana lukenut jo luvun 39 ja huonekaverini kumpikin jo nukkuivat. Vaikka olin väsynyt, niin päätin lukea vielä luvun 40 vuodelamppuni valossa. Nukuin etäällä kavereistani.

  Kun tulin jakeisiin 30 ja 31 tuntui siltä, että ne hyppäsivät isokokoisina ja elävinä silmieni eteen ja heräsin ikään kuin horroksesta valveille ja tajusin jotain ihmeellistä tapahtuvan siinä hetkessä! Niissä lukee:

>>Nuorukaiset väsyvät ja nääntyvät, nuoret miehet kompastuvat ja kaatuvat. Mutta ne, jotka Yehowaa odottavat, saavat uuden voiman, he kohottavat siipensä kuin kotkat. He juoksevat eivätkä näänny, he vaeltavat eivätkä väsy.<<

  Silloin muistin tarkalleen mitä olin kokenut 10 vuotta aiemmin silloin, kun olin 12-vuotiaana antanut lupauksen Yehowah Elohimille! Se ilta tuli mieleeni ikään kuin elokuvan filminauhana, vaikka olin unohtanut sen vuosikausiksi. Yehowah oli sinä iltana sanonut minulle: ”Sinä saat voiman. Sinä nostat siipesi niin kuin kotkat. Sinä juokset etkä näänny. Sinä vaellat etkä väsy.”

  Muistin myös miten olin pyytänyt häntä muistuttamaan minua antamastani lupauksesta sitten, kun muutan pois kotoani omaan asuntooni ja valmistun tulevaan ammattiini. Nyt, sinä iltana 10 vuotta myöhemmin, hän muistutti minua! Miten ihmeellinen ja uskollinen hän onkaan! Tulin tietämään myös, että tuo saamani lupaus oli suoraan Raamatusta, juuri minulle sovitettuna.

  Minun on ollut siitä alkaen helppo uskoa koko Raamatun olevan Pyhän Hengen innoituksesta kirjoitettu kirja ja että hän elää Sanassaan ja toimii sen kautta. Silloin minä tulin uskon kautta TIETÄMÄÄN Raamatun olevan Pyhä ja luotettava opas ihmisille ja että se on annettu meille ohjekirjaksi taivastielle! Myöhemmin olen tullut tietämään, että kaikissa raamatunkäännöksissä on käännösvirheitä, jotka eivät ole Luojamme tekemiä virheitä! 

MINULLE NAURETTIIN

  Käydessäni sitä kirjeellistä raamattukurssia tapahtui niin, että minun piti laittaa koko oma nimeni jakeessa Joh. 3:16 sanojen ”maailma” ja ”yksikään” tilalle. Minun piti opetella se myös ulkoa. Silloin tuo jae kuuluu seuraavasti:

>>Sillä niin on Elohim Leif Paulus Sigfrid Norrgårdia rakastanut, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, ettei Leif Paulus Sigfrid Norrgård, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.<<

  Kun opin sen ulkoa, niin ihmettelin suuresti sitä, että miksi se tuntuu niin hävettävältä, vaikka uskon sen olevan totta? Kysyin huonekavereiltani samaa ja kuultuaan jakeen, he hytkyivät naurusta. Mutta hekään eivät kyenneet selittämään, miksi se tuntuu niin hävettävältä, melkein koomiselta. Kyse oli turhasta häpeäntunteesta, jonka Paholainen vaikutti meissä kussakin! Muistin myöhemmin erään tapauksen, mistä se myös saattoi johtua. Se oli seuraava:

DESKRIPTIIVINEN GEOMETRIA

  Tätä projektiivista geometriaa opetti hyvin originelli opettaja. Hänellä oli tapana valita jokaisesta luokasta joku, jota hän pompotteli. Hän otti minut kohteekseen. Jokaisen tunnin alussa hän kysyi: ”Leif Paulus Sigfrid Norrgård, kerro meille mikä on ympyrän määritelmä?” Kerroin sen hänelle noin viitenä eri tuntina. Sitten tuhahdin: ”Nyt tämä saa riittää!” Siihen loppui pompottelu. Varmaankin huonekaverini yhdistivät tuon tapauksen jakeeseen Joh. 3:16. Siinähän käytettiin täydellistä nimeäni josta vain ”von” puuttui. Heh-heh! 

ARVOSANAN ARVIOINTI

  Koskien deskriptiivistä geometriaa, kutsui tuo originelli opettaja minut luokseen opettajanpöydän viereen arvosanoja arvioidessaan ja sanoi: ”Työvihkosi on muuten siisti, mutta siisti käsialasi on niin kovalla voimalla kirjoitettu, että teksti näkyy pahvikannessakin. Minun on vaikea ratkaista, minkä arvosanan sinulle antaisin. Mitä sinä itse antaisit itsellesi arvosanaksi?” Jo oli kysymys! Vastasin: ”Minulle riittää se, mikä on oikeus ja kohtuus.” Hän sanoi: ”Hieno vastaus. Annan siitä 9.” Sen myös sain päästötodistukseeni. 

MENESTYIN KAIKESSA

  Tuo viimeinen kevätlukukausi oli sangen rankka lukuisten kokeiden ja tenttien vuoksi. Huomasin aina iltaisin kavereiden jo nukkuessa Raamattua lukiessani, että sain siitä yliluonnollista voimaa ja viisautta niin, että pärjäsin muita paremmin koulussa, vaikken lukenut kokeisiin enempää kuin kaverini. Olin ylivoimainen priimus luokallani. Toiseksi parhaan todistuksen saaja oli keskiarvossaan 0,4 numeroa huonompi. Minulla se oli 8,55 ja hänellä 8,15.

  Meillä oli geometrian opettajana meteorologi Erkki Harjama, joka oli todella nöyrä herrasmies. Siksi innostuin oppiaineesta, sillä opettajan persoonallisuus vaikutti minuun ja oppimishaluuni paljon. Hänen hienotunteisuutensa ja nöyryytensä tuli hyvin ilmi siinä, että sain hänen kokeestaan täyden 10. Kun hän kävi koekysymyksiä läpi, hän sanoi, ettei itse ymmärrä erästä tehtävää, jossa pitää todistaa eräät kulmat komplementtikulmiksi. Sitten hän sanoi yllättäen: ”Oppilas Leif Norrgård, voisitko tulla perustelemaan sen minulle ja muillekin, sillä vain sinä ratkaisit tehtävän oikein.” Vastasin: ”Kiitos mielelläni.” Sitten menin perustelemaan sen heille.

  Sain koulun päättäjäisissä päästötodistuksen lisäksi kaksi stipendiä ja isäni sai kotikunnastani puhuttua minulle vielä kolmannen stipendin. Kiitos siitä myös hänelle. Minua odotti hyvä työpaikka heti koulun jälkeen Strömbergillä, jossa olin edelliskesänä ollut työharjoittelussa asynkronikonepiirtämössä. Kerron ensin mitä perin ihmeellistä tapahtui koulun kevätlukukauden puolivälissä. Se oli siihen astisen elämäni suurin kohokohta, jonka kaltaista en ollut kokenut!

YEHOWAH ELOHIM ILMESTYI MINULLE

  Kevätlukukauden koe- ja tenttikauden katkaisi vuonna 1971 sopivasti noin viikon pituinen pääsiäisloma. Olin lukenut pääsiäisviikon keskiviikkona Adonai Yeshuan opetuksia Vuorisaarnasta Matt. 5. Tein lupauksen menetellä jakeen 42 mukaisesti:

>>Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka tahtoo lainata sinulta.<<

  Ajattelin nimittäin niin, että ei ole minun asiani arvostella sitä, mihin itse kukin saamansa almut käyttää. Minun tehtävänäni on vain osoittaa rakkautta lähimmäisiäni kohtaan ihmisen ulkonaiseen olemukseen katsomatta. Sellaisen käsityksen saa väistämättä saman luvun loppuosan jakeista 45 ja 48. Jakeessa 45 minua puhutteli etenkin sen loppuosa: >>että olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin vanhurskaille kuin väärintekijöillekin.<<

  Tietäähän hän jo ennalta, että väärintekijöistä moni valmistaa viljastaan alkoholia, vaikka samalla heidän perheensä kärsii sen vuoksi leivän nälkää! Silti heidän pelloilleen sataa ilman erottelua. Tällaista lähimmäistemme kohtelua hän odottaa myös meiltä, lapsiltaan jakeen 48 mukaan: >>Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.<<

  Liittyen noihin jakeisiin, tein sydämessäni päätöksen antaa kaksin verroin jokaiselle pummille, joka minulta anoo kolikkoa, jos minulla vain siihen rahat riittää ja toivotan heille Jumalan siunausta! Samalla teen heidät iloisiksi. Tämä lupaus mielessäni lähdin keskiviikkona hieman puolen päivän jälkeen kävellen Stadin keskustaan Lasipalatsin viereisen valkoisen talon edustalle, jonka laiturilta lähtivät siihen aikaan Siuntioon menevät linja-autot.

  Päivä oli kirkas ja aurinkoinen. Olin yllätyksekseni ainoa autoa odottava sillä lähtölaiturilla. Muistelin antamaani lupausta ja olin sydämessäni kiitollinen Adonaille siitä, että sain tuiki tarpeellisen hengähdystauon kevätlukukauden kokeiden ja tenttien puolivälissä. Mieleeni tuli myös ajatus, että oli hienoa, että Yeshua HaMashiach on kärsinyt ja että juuri sen vuoksi sain tämän lomankin! Mietin, että mitä kaikkea muuta hän voisi minulle merkitä, ja että olisi hyvä oppia tuntemaan hänet paremmin.

  Juuri silloin näin oikealla puolen jalkakäytävällä sen pitkän keltaisen rakennuksen tämän puoleisessa päädyssä jalkakäytävällä noin 20 m päässä paikallisen tiheän sumupilven, joka hälveni. Sen sisältä paljastui muuan mies, joka oli pukeutunut siistiin siniseen pukuun ja vaaleansiniseen kauluspaitaan. Hänellä oli valkoinen tukka, mutta ei partaa eikä viiksiä. Hänen sinisistä silmistään loisti valo ja se kiinnitti minun huomioni. Mies käveli hitaasti ja arvokkaasti luokseni katsoen koko ajan kiinteästi minuun.

  Hän tuli aivan eteeni, noin metrin päähän ja sanoi: ”Voisitko antaa minulle 5 penniä, sillä se puuttuu yömajan maksustani?” Kun katselin häntä, huomasin hänet siististi pukeutuneeksi ja huolitellun näköiseksi. Mietin, että miten noin hieno mies pyytää minulta, köyhältä opiskelijalta rahaa? Otin lompakon esiin ja muistin, että minulla oli siinä 5 mk ja 10 mk setelit ja joitakin pennejä. Päätin antaa hänelle 5 mk setelin, sillä 10 mk riitti menopaluuseen. En vielä ehtinyt avata lompakkoani.

  Kun nostin katseeni, katsoi mies minua suoraan silmiin ja sanoi: ”Vain 5 penniä, ei yhtään enempää.” Silloin huomasin, että hänen suunsa oli kiinni hänen puhuessaan! Kuulin siis hänen ajatuksensa ja säikähdin. Sitten koin, miten hän luki minun ajatuksiani ja kaikki pahat tekoni tulivat esille kuin filminauhana. Hän katsoi silmieni kautta sieluuni ja luki minua kuin avointa kirjaa! Tunsin valtavan pyhyyden läsnäolon ja ihmettelin kuka hän on?

  Pitäen katseensa silmissäni hän sanoi: ”Totisesti sinä olet suurisyntinen ihminen.” Painoin katseeni häveten maahan ja olisin tahtonut juosta tieheni, mutta en voinut, sillä olin kuin lamaantuneena. Silloin tapahtui merkillistä! Minusta astui esiin jokin henkipersoona, joka vastasi puolestani sanoen: ”Totisesti, minä olen suurisyntinen ihminen, mutta minä turvaudun kaikessa Jumalan armoon.” Kuulin siis jonkun puolustavan minua tuolla tavoin ja olin entistä enemmän ihmeissäni siitä, että kuka tuo persoona oli?

  Sen miehen tuomitseva katse muuttui lempeäksi ja rakastavaksi. Sitten se minua puolustanut henkipersoona jatkoi puhettaan sanoen: ”Isä, minun on raskasta olla tässä pahassa maailmassa. Ota minut pian pois täältä, luoksesi.” Tuosta ymmärsin henkipersoonan puhuttelevan henkien Isää eli Israelin Pyhää Majesteettia. Tuo mies oli siis Yehowah Elohim. Hän katsoi minua miettien, vastaamatta sanaakaan. Silloin muistin, että olin antamassa hänelle rahaa. Avasin lompakon kolikko-osan ja kaivoin esiin kaikki kolikot: 7 penniä. 

  Sanoin Yehowalle: ”Vaikka et huoli enempää, niin ota silti nämä 7 penniä, niin se ainakin riittää.” Hän katsoi niitä ihmetellen, otti ne ja kääntyi pois alkaen kävellä Mannerheimintietä kohden. Katsoin hänen jälkeensä ja arvelin hänen katoavan samalla tavalla kuin hän oli tullutkin. Käveltyään noin 20 m, hän kääntyi ja katsoi minuun, nostaen oikean kätensä taivasta kohden ja huusi: ”Totisesti me tapaamme vielä!” Ymmärsin hänen tarkoittavan tapaamista taivaassa. Miten ihana lupaus ja minä tahdon koko sydämestäni tavata tuon minuakin rakastavan Yehowah Elohimin! Halleluja!

  Vietin sen vuoksi ikimuistoisen pääsiäisen omaisteni parissa. En kuitenkaan kertonut heille tuossa vaiheessa, mitä ihmeellistä olin saanut kokea. Todistamisen aika tuli myöhemmin, mentyäni ensin saamani uninäyn mukaisesti uskovien upotuskasteelle ja saatuani sen jälkeen täyttyä Pyhällä Hengellä. Silloin vasta minulla oli yliluonnollinen voima todistaa Yehowan armoteoista elämässäni. Palaan tähänkin asiaan myöhemmin.

Hyvä työpaikka Oy Strömberg Ab:sta

  Sain siis hyvän työpaikan Oy Strömberg Ab:n Elektroniikkapiirtämöstä ja esimieheni Eino Nieminen oli malli esimerkki viisaasta ja hyvästä pomosta! Ehdin työskennellä toimessani Tekun jälkeen vain 1,5 kk ennen inttiin menoa. Lain mukaan työsuhdettani ei purettu, vaan se jatkui intin jälkeen.

  Olin lukenut huutomerkkisarjan kirjasen, jonka oli julkaissut Suomen rauhanpuolustajat. Se oli pasifistinen järjestö, joka vastusti asepalvelusta. Olin samoilla linjoilla heidän kanssaan, sillä myös Raamatusta löytyi samankaltaista opetusta, vaikkakin eri lähtökohdista katsoen. Silloin minua puhuttelivat erityisesti Raamatun kohdat: ”Älä tapa!” ja ”Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu!” samoin vielä ”Älkää tehkö pahalle vastarintaa, vaan rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat!” lisäksi tämä ”Kaiken, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin heille!” lopuksi vielä ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi!”

PYRIN ENSIN SIVIILIPALVELUUN

  Noiden raamatunkohtien vuoksi laitoin paperit vetämään siviilipalvelukseen. Jouduin Stadin Pääesikuntaan haastateltavaksi. Kapiainen ei saanut mieltäni muuttumaan ja jätti minulle harkinta-aikaa viikon verran ennen päätöstäni. Pohdin, että jos kuitenkin menen normaaliin asepalvelukseen, niin siellä ollessani saan varmaan selville paremmin, mikä tuossa systeemissä on väärin, kuin jos en menisi sinne. Siksi päätin suorittaa normaalin asepalveluksen.

  Suoritin sen Stadin Santahaminassa eli Sandiksessa 15.6.1971 - 14.5.1972. Menin esikuntakomppaniaan. Aluksi olin viestijoukkueessa, mutta kun kapiaiset huomasivat minun nopeasti ystävystyvän siellä olevien stadilaisten kanssa, niin he siirsivät minut varotoimena panssarintorjuntajoukkueeseen. Heille oli varmaan kerrottu, että olin aluksi anonut pääsyä siviilipalvelukseen ja että saattaisin ”vanhana” aiheuttaa häiriötä muiden alokkaiden parissa.

  Käytin alokasajan fyysisen kunnon kohottamiseen, koska se oli rapistunut opiskeluaikoinani Tekussa. Olin näet pihistänyt paljon ruokakuluissa, sillä sain 4 kk kesänloman aikana säästöön lähes kaiken sen rahan, mitä tarvitsin 8 kk lukukausina. Otin silti opintolainaa 3600 mk, josta käytin vain 1600 mk. Isäni näet kehotti minua ottamaan tuon lainan Osuuspankista, koska sen sai korottomana tietyksi aikaa. Maksoin sen kokonaan pois jo ennen määräaikaa.

  Sain niin hyvän fyysisen kunnon, että olin Raukissa joukkueeni paras pika- ja pitkilläkin matkoilla. Voitin näet 3600 m, 15 km pikamarssin kivääri olalla ja varustereppu selässä sekä 30 km juoksun. Tajusin jo 4 viikkoa alokkaana oltuani, että systeemi on ihan mätä maanpuolustuksellisestikin ajatellen! Päätin kuitenkin olla siellä alkamani palvelusajan loppuun asti. Oltuani noin 2 vuotta siviilissä, ilmoitin Hesan Pääesikuntaan, etten osallistu koskaan sotiin.

  Olin siihen aikaan uskonnoltani evankelisluterilainen. Siksi minut valittiin RAukissa oppilaiden toimesta hengellisen ja kulttuuritoiminnan vetäjäksi. Pidin siis myös iltahartaudet siellä ja järjestin erilaisia hartaustilaisuuksia kuin yleensä. Pyysin kerran erästä uskovaa hellaria soittamaan kitarallaan ja laulamaan hengellisen laulun. Hän valitsi laulun: ”Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se.” Se jäi soimaan sieluuni. Kerron jäljempänä miten se vaikutti elämässäni myöhemminkin, palattuani siviiliin ja työn pariin Strömbergillä.