Seitsemäs joki - Luku 11

~ LUKU 11 ~
 

RAKKAUS VOITTI VIHAN HESASSA 1978

  Tämä tapahtui työskennellessäni ”Keitaalla” elokuussa 1978. Reino tuli sinne kertomaan eräänä aamuna, että hänen pitäisi sinä iltapäivänä matkustaa Ahoisten kylän Ylimmäisiin kirjoittamaan kauppakirja tontista, jonka hän oli vaimonsa kanssa jo varannut sieltä. Epäonnekseen hän ei kyennyt saamaan ketään tuuraajaa Kodittomien miesten yömajalle, jossa hänellä oli iltavuoro alkaen jo klo 16. 

  Hän sai tiedon Ahoisten kylään menosta niin myöhään, ettei hän enää onnistunut saamaan ketään yömajan muista vartijoista sijaisekseen. Reino kysyi minulta, että suostuisinko tuuraamaan häntä sinä iltana? Hän lupasi maksaa korvauksen työstä. Sanoin, etten tarvitse mitään korvausta ja että suostun toki tuuraamaan häntä. 

  Olinhan saanut asua ilmaiseksi Reinon luona siinä Korsossa olevassa isossa kartanossa, joten koin olevani velvoitettu auttamaan häntä tässä asiassa. Hän oli iloinen saadessaan suostumukseni ja neuvoi miten minun tulee toimia sinä iltana klo 16-24. Olin nähnyt jo aiemmin miten nuo hommat hoidetaan, käydessäni siellä Reinoa ja Keijoa tapaamassa.
 
  Reino varoitti erityisesti eräästä miehestä, jota kutsuttiin yleisesti Stadin James Bondiksi, peitenimeltään Jesse. Mies oli kasvoiltaan miehisen komea, jota moni katsoi ihaillen. Hän oli lisäksi vartaloltaan atleetti. Ulkonainen olemus ja ryhti olivat kuin parhaallakin kreikkalaisroomalaisella painijalla. Hän oli noin 40-vuotias ja 175 cm pitkä, painoltaan noin 85 kg ja oli saanut kuulemma armeijassa agentin koulutuksen. Hän osasi kuristaa miehen hengiltä 2 min:ssa. Siksi häntä pelättiin.

  Kerran hän osoitti voimansa myös tuossa yömajassa, johon hän oli tullut noin 6 kk aiemmin. Muuan vanhempi mies huomasi Jessen olevan syrjään vetäytyvä, yksinäinen ja masentunut. Siksi hän meni puhuttelemaan ystävällisesti Jesseä, jolloin Jesse kävi heti miehen kimppuun ja alkoi kuristaa häntä. Juuri silloin Keijo sattui onneksi paikalle ja nähdessään tilanteen huusi: ”Äkkiä miehet apuun, sillä nyt täällä kuristetaan miestä!” 

  Silloin monta miestä tuli avuksi ja he saivat vain vaivoin Jessen kädet irti vanhan miehen kurkusta. Vanha mies oli jo muuttunut kasvoiltaan siniseksi ja haukkoi kauan henkeään. Onneksi hän jäi eloon. Keijo varoitti Jesseä ja vaati häneltä sitovan lupauksen olla enää koskaan käymättä kenenkään kimppuun, koska Kodittomien miesten yömaja toimii kristillisten periaatteiden pohjalta. Silloin Jesse lupasi käyttäytyä vastedes kunnolla.

  Olin itse tuolloin hyvin laiha, painoin vain 65 kg, pituutta oli 185 ja ikää 29 v. Olin näet paljon paastonnut ja rukoillut etsien ylhäältä johdatusta elämääni. Koska olin selvästi alipainoinen ja muutenkin rauhaa rakastava ja tappeluita karttava, niin päätin olla varuillani Jessen suhteen ja karttaa visusti yhteenottoa hänen kanssaan viimeiseen asti. 

  Reino kertoi Jessen tulevan yleensä yksinään muiden jälkeen noin klo 23 tienoilla yömajalle nukkumaan. Hänellä oli näet tapana käydä viikonloppuisin juomassa kapakassa. Hän ei juonut niin paljoa, että olisi edes humaltunut, mutta veljeskodin sääntöjen mukaan ei saanut tulla lainkaan juoneena yöksi. Se oli hyvä sääntö! 

  Jokaista tulijaa piti nuuhkaista, että tuoksuuko yhtään alkoholi. Jos tuoksui, piti pyytää ystävällisesti miestä tekemään pieni lenkki lähiympäristöön ja sitten palaamaan takaisin, jolloin hänelle lähes aina annettiin lupa yöpyä. Olin saanut tietää, että Jesse oli kuitenkin melko sivistynyt, mikä ilmeni hänen puhetavastaan. Hän ei lainkaan kiroillut. 

  Ehkä hänet oli erotettu jostakin virasta ja vaimo oli siksi jättänyt hänet ja mies oli joutunut tyhjän päälle(?) Onneksi Hesasta löytyi 1950-luvulta alkaen erillisiä yömajoja naisille ja miehille, kuten Jessen kaltaisille kodittomille. Alkuperäinen työmuoto oli muuttunut siten, että kaupunki tuki osaltaan rahallisesti tuota kodittomien ihmisten majoittamista. Yömajoissa pidettiin tarkoin kirjaa siellä yöpyvistä.

  Reino ja Keijo olivat todistaneet Jesselle Jeesuksesta. Jesse ei ollut halunnut kuunnella. Sen jälkeen he perheineen ja minä olimme rukoilleet jonkin aikaa Jessen puolesta Keitaalla, jossa rukoiltiin erityisapua tarvitsevien puolesta. Olimme aivan varmoja siitä, että jokin pimeyden henkivalta hallitsi Jesseä!

  Aloitettuani sinä perjantai-iltana oman vartiovuoroni, muistin vasta jonkin ajan kuluttua, että kyseessähän oli sapatti-ilta ja että olin luvannut pyhittää ne päivät Yehowalle. Sapatti alkaa perjantai-illan auringonlaskusta ja päättyy lauantai-illan auringonlaskuun.

  Olin pahoillani ja pyysin anteeksi Yehowalta, etten tuolloin ollut valpas enkä hereillä. En voinut tuossa vaiheessa enää peruuttaa vartijavuoroani. Ilta sujui oikein mukavasti aina lähes klo 23 asti. Kaikki muut listalla olevat miehet olivat jo saapuneet yömajaan, paitsi Jesse.

  Kun kello oli 23 kuulin ulko-oven avautuvan ja näin Jessen kävelevän synkän näköisenä yksinään rappuja ylös. Tervehdin häntä ja pyysin tulemaan lähelle vartiopöytää. Kun hän tuli, niin panin merkille, että onpa todella komea mies! En ollut nähnyt Hesassa hänen vertaistaan, vaikka olin asunut siellä jo noin 12 vuotta!

  Tunsin alkoholin tuoksun ja sanoin ystävällisesti: ”Jesse, sinähän tuoksut alkoholille ja tiedät, ettei veljeskotiin saa tulla juoneena. Siksi pyydän sinua ystävällisesti tekemään pienen kävelylenkin vaikkapa korttelin ympäri ja palaamaan takaisin. Silloin enimmät alkoholin höyryt ehtivät haihtua ja lupaan, että lasken sinut sisälle nukkumaan.”

  Sen kuullessaan Jesse kurottautui pöydän yli ja mittaili silmillään minua. Näin palavaa vihaa hänen silmissään. Sitten hän iski nyrkillään pöytään ja karjui: ”Minua ei tuollainen rääpäle komentele!” Osasin jo odottaa ikävyyksiä, sillä niin täynnä vihaa ja inhoa hän minua kohtaan oli. Se aula oli äänieristetty, joten muut eivät kuulleet tätä hänen uhoamistaan.

  Sitten hän katsoi ympärilleen ja sanoi pahaenteisesti: ”Ahaa, me olemmekin täällä vain kahdestaan. Nyt sinun päiväsi ovat luetut. Kuristan sinut hengiltä!” Silloin näin ikään kuin Paholainen olisi katsonut minuun hänen silmiensä kautta ja jouduin aluksi paniikkiin. Kun muistin rikkovani sapattia, niin en rohjennut huutaa Yeshuaa avukseni.

  Olin todella pinteessä, sillä eräs periaatteistani oli jo kauan ollut se, etten tule käyttämään fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa missään tilanteessa. Olihan Adonai Yeshua käskenyt meitä opetuslapsiaan sanoen: ”Älkää tehkö pahalle vastarintaa!” Toisaalta hän salli meidän omiensa tarvittaessa paeta vainoojiamme. 

  Muistin silloin, että vasemmalla, vartiopöydän vieressä, on lukitsematon ovi, joka vie ruokalaan ja vastapäätä ovea, salin toisella puolen on toinen ovi, joka vie sisäpihalle. Voisin juosta sisäpihan kautta Annankadulle johtavalle portille, avata sen ja paeta Jesseä kadulle ja jäädä eloon.

  Pomppasin saman tien tuoliltani ja kiskaisin nopeasti oven auki. Vedin sen perässäni kiinni nähdessäni Jessen syöksyvän perääni. Jessen avattua oven ehdin jo toiselle ovelle, joka olikin takalukossa! Jesse oli jo kintereilläni, joten aloin paeta puikkelehtien ruokasalin pöytien välissä ja lopulta päätin palata takaisin auki jääneestä ovesta vartijan pöydän luo.

  Tajusin, etten ehtisi avata niitä kolmea ovea, jotka johtivat miesten yömajassa yöpyvien luo, enkä ehtisi juosta jyrkkiä rappuja alas kadulle ennen kuin Jesse jo saavuttaisi minut. Niinpä käännyin ympäri ja sanoin Jesselle: ”Sinä tulet minua vastaan omassa voimassasi, mutta minä tulen sinua vastaan Herra Sebaotin Nimessä! Katsotaan miten tässä nyt käy!” Olin edelleen paniikissa ja vapisin pelosta! 

  Silloin kun Jessen kädet olivat jo kiinni kurkussani, sain yllättävän voiman korkeudesta ja tartuin äkkiä Jesseä kainaloista ja nostin hänet ilmaan ennen kuin hän ehti kuristaa. Ollessani jo heittämässä häntä pää edellä kohden vintille johtavia kivirappuja, tajusin, että jos hän lentää pää edellä kivirapun terävään reunaan, hän saa ainakin kallonmurtuman tai voi jopa kuolla!

  Silloin minulle tuli häntä sääli ja sanoin sydämessäni: ”Voi hyvä Luoja! En minä vihaa tätä miestä, vaan rakastan häntä, enkä tahdo tehdä hänelle mitään pahaa!" Ehdin silloin syöksyä eteenpäin ja saada otteen Jessen vyötäisiltä, jolloin hänen ilmalentonsa loppui juuri ennen kuin hänen päänsä olisi iskeytynyt kivirappuun. 

  Kannoin Jessen vartijanpöydän luo, ohuen maton päälle ja laskin hänet alas kääntäen samalla hänet kasvotusten itseäni kohti. Heti kun hänen jalkansa tapasivat lattian, kamppasin hänet. Kun hän alkoi kaatua selälleen, laitoin vielä oikean kämmeneni armollisesti hänen takaraivonsa suojaksi, ettei hän löisi päätään lattiaan ja saisi kallovammaa.

  Kaaduimme lattialle siten, että Jesse kaatui selälleen ja minä hänen päälleen, hänen jalkojensa väliin. Painoin Jessen hartiat lattiaa vasten ja sanoin: ”Lopeta jo vastaan pyristelysi, sillä minä olen nyt sinua voimakkaampi.” Hän yritti kurkottaa käsillään saadakseen otteen kurkustani, mutta minulla, ”rääpäleellä”, oli onneksi pitemmät kädet, joten hän ei ylettynyt. Hän sähisi sanoen: ”Kunhan saan kurkustasi kiinni, niin kuolet!”

  Hän yritti useita kertoja nousta siltaan, mutta putosi aina takaisin alas ja minä mätkähdin hänen päälleen. Hänen kenkänsä luistivat matolla aina kun tökkäsin häntä keskivartalollani hänen ollessaan kaarelle taipuneena sillassa. Silloin hän mätkähti alas lattialle. Otin entistä lujemman otteen hänen vyötäröltään ja leukani painautui hänen rintaansa vasten. Tunsin hänen hikensä tuoksun. Mitä enemmän hän kiemurteli allani, sitä tiukemman otteen otin hänestä. Sain silloin näet yliluonnollista voimaa Yehowalta, hänen rakkaudestaan! 

  Aloin tuntea syvää, yliluonnollista rakkautta Jesseä kohtaan. Näin hänet Yehowan silmin. Kaikki pelkoni oli nyt poissa ja vain säälivä rakkaus Jesseä kohtaan oli tullut tilalle! Huomasin näet, ettei hän pystyisi omin voimin irtautumaan otteestani, vaikka miten rimpuilisi. Siksi sanoin: ”Lopeta jo Jesse, sillä tuo kiemurtelu ei auta. En aio tehdä sinulle mitään pahaa, sillä minä rakastan sinua!”

  Jesse jatkoi yhä kiemurteluaan ja vastaanhangoitteluaan pyrkien nousemaan yhä uudelleen siltaan karistaakseen minut päältään, mutta kun tökkäsin häntä, niin hän putosi joka kerta alas, jolloin minä aina mätkähdin takaisin hänen päälleen. Lopulta, noin 15 min kuluttua, hän oli hiestä aivan läpimärkä ja uuvuksissa.

  Hän huohotti hengästyneenä ja koin entistä enemmän jumalallista rakkautta häntä kohtaan ikään kuin hän olisi oma rakas, mutta niskuroiva poikani.

  Rutistin häntä rakastaen ja aloin hiljaa mielessäni rukoilla vierain kielin. Silloin sain yhä enemmän voimaa ja varmuuden siitä, että myös Jesseä tullaan pian koskettamaan sen kautta. Juuri hän tarvitsi kosketusta ylhäältä vapautuakseen pahan hengen kahleista. Pyhän Hengen voima kykenee murtamaan kaikki pimeyden henkien kahleet. Pyhä Henki on näet kaikkia muita henkiä väkevämpi! 

  Sen seurauksena Jesse joutui paniikkiin ja alkoi kauttaaltaan vapista. Varmaan se riivaajahenki hänessä joutui pakokauhun valtaan. Tuota taistelua nimittäin käytiin ensisijaisesti henkisellä tasolla. Nähdessäni Jessen joutuneen paniikkiin, sanoin: ”Älä pelkää Jesse, en minä tee sinulle mitään pahaa, sillä minä rakastan sinua.” Silloin Jesse kävi veltoksi ja lopetti kokonaan vastarinnan. Hän katsoi minua ihmetellen silmiin ja näin vihdoinkin hänen silmissään ymmärryksen valon. 

  Siinä minä sitten makasin hänen päällään vielä puolisen tuntia ja koin koko ajan Yehowan rakkauden virtaavan Jesseen. Rukoilin miesparan pelastuksen puolesta. Ajattelin, että kylläpä Kaikkivaltias oli minulle nyt tehtävän antanut, kun tällainen naisten unelmamies oli nyt vapautettu kahleistaan ja oli lopulta kuin kesy lammas.  Näin Yehowah Elohim todisti taas kerran minulle sen, että rakkaus voittaa vihan! 

https://www.youtube.com/watch?v=HWyUFlw79LE 

  Kellon ollessa jo noin 23:50 ne kolme ovea avattiin yksitellen ja näin Keijon tulevan aulaan. Hän asui näet yömajan toisessa päässä olevassa kodinhoitajan huoneistossa. Nähdessään meidät siinä makaamassa lattialla, Hän huudahti: ”Pojat, mitä ihmettä täällä on tekeillä?” Tajusin tilanteen erikoisuuden. Jessen huomattua Keijon tulleen, hän alkoi työntää minua pois päältään. 

  Nousimme jalkeille ja vitsailin Keijolle: ”Kun ilta tuntui niin pitkältä, me päätimme ottaa Jessen kanssa mittaa toisistamme. Jesse on kova mies painimaan, vaikka tässä viimeisessä matsissa hän joutuikin alleni, sillä olen tosi nopea kamppaamaan.” Vastaukseni nauratti Jesseä ja sanoin hänelle: ”Menehän jo nukkumaan. Hyvää yötä rakas veli!” Jesse käveli selvästi horjuen ja meni hymy kasvoillaan vuodeosastolle. 

  Jessen mentyä sanoin Keijolle: ”Ei hän ole kännissä, vaan hän sai äsken sellaisen rautaisannoksen taivaallista rakkautta, että jalat eivät enää oikein kanna.” Keijo kysyi hämmästyneenä: ”Mitä ihmettä sinä oikein teit hänelle, koska hän hymyili ja jopa nauroi, sillä en ole nähnyt hänen edes hymyilevän moneen kuukauteen?”

  Vastasin: ”Mehän olemme rukoilleet hänen puolestaan jo jonkin aikaa, sinä ja Reino perheineen, samoin minä Keitaalla. Tänä iltana me sitten saimme rukousvastauksen. Jesse tuli uskoon, eikä hänestä varmaan tule enää olemaan häiriötä tässä yömajassa.” 

  En paljastanut Keijolle, enkä Reinollekaan, että Jesse oli yrittänyt kuristaa minut. Tunsin näet sellaista rakkautta tuota miespoloista kohtaan, etten halunnut, että hänet olisi karkotettu yömajasta siksi, että hän oli rikkonut antamansa lupauksen. Sitä paitsi, Jesse oli nyt muuttunut mies!

  Noin kaksi viikkoa myöhemmin olin illalla veljeskodissa tapaamassa Reinoa ja Keijoa. He seisoivat vartijanpöydän edessä ja minä istuin vartijan tuolilla. Oli vasta iltapäivä ja huomasin Jessen nousevan rappuja ylös ja avaavan jo ovea mennäkseen sisälle veljeskotiin. Hän ei silloin nähnyt minua, mutta kun vastasin jotakin Reinolle, Jesse tunnisti ääneni ja tuli kävellen aivan eteeni.

  Hän hymyili ja katsoi minua jonkin aikaa silmiin sanomatta silti ääneen sanaakaan. Tajusin hänen kiittävän minua siitä, mitä hänelle oli tapahtunut pari viikkoa aiemmin ja etten ollut kertonut painimme syytä uskonveljille, joten hän sai jatkaa asumistaan yömajassa. Jesse oli kovin ujo ja siksi sanaton.

  Annoin silloisen painimme syyn jäädä vain Jessen, Adonain ja minun väliseksi salaisuudeksi. Hymyilin Jesselle takaisin iloisena siitä, että hän tuolla hymyllään osoitti minulle kiitollisuutensa. Sitten Jesse meni yömajaan ja katsoin hänen jälkeensä ajatellen, miten Yehowah oli ottanut hänetkin käsittelyynsä. Kannatti rukoilla Jessen puolesta, sillä ilman yhteistä rukousta ei tätä olisi tapahtunut!

  Kenet Yehowah vain ottaakin rakkaudessaan käsittelyynsä, hänen tulisi olla siitä perin kiitollinen! Keijo ja Reino ihmettelivät sitä, että minä ja Jesse vain katsoimme toinen toisiamme silmiin hymyillen. Opin tuosta tapauksesta sen, miten valtava ja syvä onkaan Kaikkivaltiaan rakkaus kaikkia hänen luotujaan kohtaan!

  Se on ihmisymmärrykselle käsittämätöntä. Silti se on aivan todellista silloin kun itse sen kohteeksi joutuu, tai oikeammin sanoen: pääsee. Myös minä olin mennyt silloin 2 viikkoa aiemmin melko lailla hoiperrellen kotiin. ”Joka toista virvoittaa, se itsekin kostuu!”

PALUU RUOTSIIN

  Olin vielä noin viikon Hesassa ja työskentelin kuukauden täyteen Keitaalla. En sen vuoksi tiedä mitä Jesselle on tapahtunut myöhemmin, mutta uskon Yehowan rakkauden, Yeshuan armon ja Pyhän Hengen osallisuuden tulleen hänen osakseen siitä ihmeellisestä illasta eteenpäin.

  Muistin häntä rukouksin jonkin aikaa. Vain päivää ennen tuon määräajan umpeutumista eräs uskova Kalevi veli toi Keitaalle ilmaiskirjoja koskien todistuksia, miten jotkut olivat vapautuneet huumeista uskon kautta Jeesukseen. 

  Olin silloin yksin Keitaalla. Kalevi sanoi: ”Rauhaa Lefa, eipä ole tavattu aikoihin. En tiennyt, että olet täällä töissä.” Vastasin: ”Rauhaa sinulle myös. Huomenna tulee kuukausi täyteen ja muutan laivalla Ruotsiin.” Silloin Kalevi otti esiin lompakkonsa ja tyhjensi sen pöydälle sanoen: ”No sitten sinä tarvitset matkarahaa. Ota nämä kaikki!”

  Rahaa oli tasan 700 mk! Se oli todellista veljesrakkautta! Kalevi oli sukuaan Eestistä ja antaumuksellinen evankeliumin levittäjä. Hän palkkasi pieneen yritykseensä työttömiä kadun miehiä töihin, vaikka tiesi heistä olevan usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Samalla hän evankelioi heitä. Kalevi Seeström oli rikas, samoin hänen omaisensa. He olivat todellisia kristittyjä, erittäin ahkeria ja viisaita. Siksi taivaallinen Isä antoi heille siunauksen kaikkeen!

  Kiitin lämpimästi ja sanoin Kaleville: ”Juuri nyt Jumala käytti sinua selvästi välikätenään, sillä olin rukoillut, että kun uhraan kuukauden vapaaehtoisena tähän työhön täällä Keitaassa, niin Hän maksakoon minulle siitä myös palkan. Hän käytti sinua palkanmaksajana!” Kun Kalevi teki lähtöä, niin ehdotin, että tarjoaisin hänelle pullakahvit läksiäisiksi viereisessä kahvilassa, sillä olin jo siivonnut huoneiston ja kello oli jo yli 17. Hän suostui ja menimme sinne.

  Seuraavana päivänä Keijo ja Reino yllättivät minut. He antoivat kumpikin minulle saamastaan tilistä 333 mk! Sain siis yhteensä 1366 mk verottomana, mikä oli varsin hyvä ansio. En todellakaan odottanut sellaista palkkaa! Hekin sanoivat, että minä tarvitsen rahaa matkaa varten ja alkaakseni uuden työn Ruotsissa. Taivaallinen Isämme siunatkoon Kalevia ja noita kahta veljeäni! 

  Koin jälleen Pyhän Hengen johdatukseksi paluun Ruotsiin siksi, että äitini ja pikkuveljeni Klaus tarvitsivat minua enemmän kuin minä heitä. Äitini ei ollut kokenut Pyhän Hengen kastetta ja Klaus oli luopunut uskosta jo teini-iässä. Hän oli kokenut kristinuskon niin ilottomaksi, että luopui siitä kokonaan.

SAAPUMINEN BORÅSIIN

  Muutin aluksi äidin luo, mutta sitten etsin itselleni Klaussen avustamana vuokra-asunnon Brynolfsgatanin varrelta, Boråsista. Se oli vanha ja kaunis omakotitalo, jossa oli iso omenapuutarha. Klaussella oli oma automaalaamo Dannikessa, noin 20 km päässä Boråsista. Sen nimi oli Lackans Billackering.

  Hänellä oli siellä kaksi alaista, joista toinen oli päättänyt lopettaa työt ja muuttaa Suomeen. Klaus pyysi äitimme kehotuksesta minua sinne töihin ja suostuin siihen. Aloitin työt 16.10.1978. Maalaamo sijaitsi vanhassa kanalassa. Siinä ei ollut lainkaan sosiaalisia tiloja ja siksi piti käydä tarpeillaan läheisessä metsikössä. Se oli uskomattoman alkeellista hyvinvointivaltio Ruotsissa!  

  Kaipasin uskovien yhteyttä. Koin johdatusta Boråsin suomenkieliseen Maranata-seurakuntaan. Ennen kuin jatkan siitä johdatuksesta, kerron kahdesta muusta selvästä johdatuksesta edellisen Boråsissa oloni aikana.

LISÄÄ EDELLISESTÄ KÄYNNISTÄNI BORÅSISSA 1977

  Unohdin näet kaksi tärkeää seikkaa aiemmin siitä kertoessani. Olin siihen aikaan tilapäistöissä Firestone–Fiskaforssin kumitehtaalla Svaneholmissa, mikä myös sijaitsi noin 20 km etäisyydellä Boråsista, vaikkakin eri suunnassa.

  Asuin silloin, vuonna 1977 keväästä syksyyn, omassa insatsi-yksiössäni noin 100 m etäisyydellä Norra Sjöbon torista. Maksoin itsatsista vain 200 kr ja vuokra oli sama: 200 kr/kk. Alue oli mielestäni Boråsin kauneinta seutua, sijaiten alas järveen viettävällä rinteellä. Se oli paljolti omakotitaloaluetta, jossa ihailin kesäisin toinen toistaan upeampia puutarhoja. 

  En ollut aiemmin nähnyt niin huolella hoidettuja puutarhoja. Siellä asui vaurasta väkeä. Näin erään talon edustalla punaisen Ford Mustangin, jonka isossa kromatussa etupuskurissa oli evankelioiva tarra, jossa luki: ”JESUS ÄLSKAR DIG!” Mustangilla ei kuitenkaan mahdu sisään siitä ahtaasta portista, joka vie lopulta taivaaseen ja kaitaa tietäkin on kuljettava vain kävellen! 

  Myös tuon asunnon saannissa oli Klaus-veljeni auttanut minua, sillä en tuolloin osannut riittävästi Ruotsia kyetäkseni kommunikoimaan sellaisissa asioissa. Oltuani töissä jo noin kaksi kuukautta, koin suurta tarvetta päästä uskovien yhteyteen, sillä äitini yritti käännyttää minua lestadiolaiseksi, josta en ollut lainkaan kiinnostunut. Pikkuveljeni oli uskostaan luopunut ja ateisti. 

  Siksi kävelin eräänä sunnuntaiaamuna asuntoni lähellä rukoillen johdatusta. Koin miten Pyhä Henki laskeutui ylleni ja käänsi pääni katsomaan erästä pikkupoikaa, joka potki jalkapalloa jalkakäytävällä.

  Kuulin Hengen sanovan: ”Seuraa tuota poikaa!” Ajattelin, että tämäpä mielenkiintoista ja aloin seurata kovin etäältä poikaa, ettei hän huomaisi minun seuraavan. Lopulta hän pompotteli palloa kulkien Sjöbon torille ja kun saavuin itse sinne, oli poika kadonnut näkyvistä. Ihmettelin minne hän meni?

  Vilkuillessani ympärilleni näin noin 3 m:n päässä oven yllä olevan ison tekstin: SUOMALAINEN HELLUNTAISEURAKUNTA. Kello oli 11, ulko-ovi oli vähän raollaan ja kuulin temppelissä laulettavan hengellistä laulua! En edes tiennyt, että Boråsissa oli tuollainen seurakunta ja menin sisälle. Mies nimeltä Juvonen oli saarnaamassa. Hän toimi myös seurakunnan paimenena. Koin seurakunnan heti hengelliseksi kodikseni ja liityin siihen saman tien!

  Tajusin, että tuo johdatus oli osunut nappiin! Kannattaa rukoilla ja ottaa vastaan, kun rukousvastaus saapuu! Jos olisin vain odottanut johdatusta ”punkan pohjalla maaten”, lähtemättä liikkeelle, en olisi saanut kokea tuollaista ihmeellistä johdatusta! Halleluja!

  Sinä kesänä olin tutustunut erääseen suomalaiseen uskovaan perheeseen, josta tuli minulle erittäin läheisiä ystäviä aina tähän päivään asti. Käytän heistä peitenimiä Tapio ja Kati Tanner. He olivat uhrautuvaisia ja ahkeria. Sain oppia heiltä paljon uskonkilvoituksesta. Niinpä rukoilin itselleni autoa ilman, että laittaisin kortta ristiin. 

  Tarvitsin sitä siksi, että matkustaminen töihin oli sangen hankalaa kahdella eri linja-autolla ja ne liikennöivät melko harvoin. Rukoilin salaa taivaalliselta Isältäni vihreää kuplavolkkaria ehkä siksi, että olin saanut lapsena sellaisen lelun Selmalta. En halunnut pyytää mitään luksusautoa, koska ihan tavallinen auto olisi ollut minulle riittävä.

  Käytyäni sinä kesänä 20.8.1977 äitini 60-vuotispäivillä, palasin Dammsvedjan kaupunginosasta kävellen kohti Norra Sjöboa. Matkalla näin jo kaukaa jalkakäytävälle pysäköidyn vihreän kuplavolkkarin. Se oli pysäköity niin, että se tukki täysin koko jalkakäytävän! Saavuttuani auton luo muistin rukoukseni ja näin auton ajajan puoleiseen ovenkahvaan kiinnitetyn pahvisen kyltin. 

  Sen teksti oli helppoa ruotsia. Siinä luki suomeksi: ”TÄSSÄ MINÄ NYT OLEN. OVI ON AUKI. AVAIN ON AUTOSSA. OTA MINUT OMAKSESI!” Halleluja!

  Kävelin auton ympäri pari kertaa ihmetellen ja sisälläni käytiin taistelua siitä, että oliko tuo todella saamani rukousvastaus vai Paholaisen virittämä ansa? Koska uskoni oli vielä heikko, niin päädyin viime mainittuun arvellen, että jos ottaisin auton, olisi se ehkä varastamista ja joutuisin vankilaan! Siksi kävelin auton ohi kotiini. 

  Myöhemmin kaduin sitä, että vaikka olin rukoillut juuri tuollaista autoa ja Herra oli mitä ilmeisimmin järjestänyt sen juuri minua varten kulkureittini varrelle, niin epäuskon vuoksi en uskaltanut ottaa siunausta vastaan. 

  Pyysin sitä Herralta anteeksi ja lupasin vastedes ottaa vastaan sen, mitä olen rukoillut ja mitä hän tuo eteeni rukousvastauksena! Kaksi vuotta myöhemmin täytin tuon antamani lupauksen. Silloin rukoilin Suomessa ollessani autoa ja sain sen täysin ilmaiseksi ja se oli kuplavolkkaria paljon parempi! Kerron siitä myöhemmin omassa asiayhteydessään. Tilanteen kuvaaminen vaatii myös tarkemman perustelun. Yehowah on ihmeellinen!

  Ruotsissa oli yleensä vaikea päästä eroon insatsiasunnosta, sillä se piti itse myydä. Asumisehtoihin kuului siivota joka toinen kuukausi yhden viikon ajan sisääntuloaula ja raput talon ylimmäiseen kerrokseen asti. Tapio Tanner halusi ostaa insatsini salaiseksi rukouspaikakseen. Hän tuli silloin avukseni juuri oikeaan aikaan, kuten vuosia myöhemminkin. Hän maksoi siitä sen saman 200 kr, jolla olin sen ostanut.

  Koska en saanut Boråsista työtä liian huonon ruotsinkielentaitoni vuoksi, niin pääsin muuttamaan Suomeen levollisin mielin sinä syksynä 1977. Koin sen silloin myös johdatukseksi. Halleluja!