ENSIMMÄINEN
RUKOUSVASTAUKSENI
Niin pian kuin opimme puhumaan, opetti äitini meidät poikansa uskomaan
Hyvään Paimeneen, Jeesukseen Kristukseen ja meidän piti joka ilta rukoilla
ääneen iltarukous: ”Levolle
lasken Luojani. Armias ollos suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota
tykösi. Aamen.” Osasin sen ulkoa jo 3-vuotiaana.
Uskoin jo lapsena aidosti meitä rakastavaan taivaalliseen Isään ja Jeesukseen. Muistan, että jo 4-vuotiaana mieleeni tuli tuon iltarukouksen jälkeen ajatus, että oli väärin, se että äitini sai holhoukseensa kaikki poikansa, eikä isä saanut meistä yhtäkään.
Uskoin jo lapsena aidosti meitä rakastavaan taivaalliseen Isään ja Jeesukseen. Muistan, että jo 4-vuotiaana mieleeni tuli tuon iltarukouksen jälkeen ajatus, että oli väärin, se että äitini sai holhoukseensa kaikki poikansa, eikä isä saanut meistä yhtäkään.
Siksi viivyin erään iltarukouksen jälkeen kauan polvillani ja rukoilin salaa hiljaisen sydämen rukouksen sanoen: ”Rakas Jeesus. Sinä olet hyvä ja oikeudenmukainen Jumala ja tiedät, että on väärin, ettei isäni saanut yhtäkään pojistaan holhoukseen, emmekä me saa edes tavata häntä. Rukoilen, että lähetät minut isäni luo holhottavaksi, sillä rakastan häntä. Uskon että sinä voit ja tahdot tehdä niin. Kiitos! Aamen”.
~ Niin hän myös teki, Halleluja! ~
MINUSTA TULI KIISTAKAPULA
Kun äitini vihdoin tajusi, millaisen asiakirjan hän oli
allekirjoittanut, hän yritti kaikin tavoin estää isää saamasta minua
holhottavakseen. Isäni asui siihen aikaan Lohjan kauppalassa Siirinsä ja tämän
Pirkko-tyttären kanssa. Hän kävi sieltä kaksi kertaa autollaan aikomuksenaan
noutaa minut, mutta äitini, saatuaan isältä kirjeen hänen tulopäivästään, vei
minut silloin piiloon sukulaistensa luo.
Muistan toisen niistä matkoista. Oli kesä ja äiti osti minulle pöytäliinoistaan saamillaan rahoilla ison tomaatin. Se maistui suussani kauhean pahalta ja sanoin etten halua syödä, vaikka olin nälissäni.
Saavuimme illalla erään hänen sukulaismiehensä perheen luo. Keskellä pirttiä oli iso pöytä ja pöydällä puinen ruoka-astia, jonkinlainen matalareunainen varrellinen kiulu, jossa oli uunissa kypsytettyä perunaa ja silakkaa. Talon isäntä söi siitä ensin. Hän ojensi oman, saman puulusikan minulle sanoen: ”Tulehan poika tänne, istu pöydän ääreen ja syö vatsasi täyteen!”
Olin jo tuolloin niin tarkka, etten voinut kuvitellakaan sitä, että söisin toisen käyttämällä puulusikalla ja samasta, toisen jo syömästä astiasta! Vaikka olin nälissäni, niin sanoin äidilleni: ”Äiti, minulla ei ole nälkä.” Se oli valhe, koska en halunnut loukata talon isäntää, joka osoitti meille vieraanvaraisuuttaan.
Muistan toisen niistä matkoista. Oli kesä ja äiti osti minulle pöytäliinoistaan saamillaan rahoilla ison tomaatin. Se maistui suussani kauhean pahalta ja sanoin etten halua syödä, vaikka olin nälissäni.
Saavuimme illalla erään hänen sukulaismiehensä perheen luo. Keskellä pirttiä oli iso pöytä ja pöydällä puinen ruoka-astia, jonkinlainen matalareunainen varrellinen kiulu, jossa oli uunissa kypsytettyä perunaa ja silakkaa. Talon isäntä söi siitä ensin. Hän ojensi oman, saman puulusikan minulle sanoen: ”Tulehan poika tänne, istu pöydän ääreen ja syö vatsasi täyteen!”
Olin jo tuolloin niin tarkka, etten voinut kuvitellakaan sitä, että söisin toisen käyttämällä puulusikalla ja samasta, toisen jo syömästä astiasta! Vaikka olin nälissäni, niin sanoin äidilleni: ”Äiti, minulla ei ole nälkä.” Se oli valhe, koska en halunnut loukata talon isäntää, joka osoitti meille vieraanvaraisuuttaan.
Samalla matkalla äitini saapui erään naisen taloon evankelioimaan,
myyden samalla itse kutomiaan pöytäliinoja. Hän pyysi liinasta yhtä markkaa. Nainen
sanoi, ettei hänellä ole kuin 90 penniä. Äiti sanoi, että se riittää ja myi
liinan. Näin naisen ottaneen ne kolikot kauniista posliiniastiasta, joka oli takan reunan päällä.
Muistan katsoneeni tarkkaan tuota naista ja näin hänen olevan mieleenpainuvan nöyrä ja lähimmäisrakas. Hän oli ihana, siveästi pukeutunut kaunis nuorehko nainen, jolla oli pitkä ruudullinen nilkkoihin asti ulottuva hame yllään ja essu sen päälle kietaistuna.
Muistan katsoneeni tarkkaan tuota naista ja näin hänen olevan mieleenpainuvan nöyrä ja lähimmäisrakas. Hän oli ihana, siveästi pukeutunut kaunis nuorehko nainen, jolla oli pitkä ruudullinen nilkkoihin asti ulottuva hame yllään ja essu sen päälle kietaistuna.
Lohjalta on Alajärvelle noin 300 km ja sinne turhaan ajaminen tuli isälle kalliiksi. Lopulta isä kirjoitti äidille, että kun hän tulee kolmannen kerran hakemaan minua, ja jos äitini piilottaa minut taas, niin hän ottaa heti yhteyden sen paikkakunnan nimismieheen, joka silloin tulee viemään äidin vankilaan.
Siitä äiti säikähti, eikä enää piilottanut minua. Isäni haki minut Gaz-merkkisellä henkilöautollaan ja minä iloitsin siitä, sillä ymmärsin silloin saaneeni elämäni ensimmäisen konkreettisen rukousvastauksen. Halleluja!
MUUTTO LOHJALLE VUONNA
1954
Automatka oli jännittävä
ja oli kiva jutella pitkästä aikaa isän kanssa. Kun näin ison koiran erään
maatalon pihalla, sanoin isälle: ”Olipa
iso koira!” Isä kysyi: ”Miten
iso?” Sanoin sen olleen hevosen kokoinen. Sen kuultuaan isä sanoi,
että pian me saavumme sillalle, mistä valehtelijat putoavat jokeen.
Minä pelästyin ja aloin perumaan sanoen, ettei koira ihan niin iso ollutkaan ja kun isä sanoi sillan olevan jo ihan lähellä, tunnustin, että koira oli ihan normaalin kokoinen. Minua hävetti jäädessäni valheesta kiinni. Se oli hyvä opetus!
Minä pelästyin ja aloin perumaan sanoen, ettei koira ihan niin iso ollutkaan ja kun isä sanoi sillan olevan jo ihan lähellä, tunnustin, että koira oli ihan normaalin kokoinen. Minua hävetti jäädessäni valheesta kiinni. Se oli hyvä opetus!
Saavuimme Lohjan
kauppalaan, jossa isäni uusioperhe asui vuokratalossa, osoitteessa Tehtaankatu
3. Saman talon vieressä, sisäpihalla olevassa talossa asui myös isäni veli Leve
perheineen. Oli ilo tavata heidät ja etenkin Selman taas pitkästä aikaa. Leve
oli muuttanut isäni kehotuksesta Lohjalle ja isäni oli auttanut Leveä saamaan
työtä vakuutusten myyjänä.
Hänkin puhui sujuvasti suomea ja ruotsia, kuten isäni. Leve ei oikein menestynyt paperityössä ja isäni hoiti usein hänen paperitöitään auttaen häntä kirjanpidossa. Myöhemmin Leve meni töihin 300 m päässä olevaan vaneritehtaaseen. Hän oli puuseppä ammatiltaan ja siinä työssä hän menestyi ja työskenteli, kunnes pääsi eläkkeelle.
Äitipuoleni Siiri oli pidetty kampaaja ja hän harjoitti ahkerasti ammattiaan kodissamme, jonka yhteydessä oli kampaamohuone kadulle päin. Koska selluloosatehdaskin oli vain noin 300 m päässä, tunsin sen hirveän, jopa pyörryttävän hajun heti saapuessamme Lohjalle. Onneksi sen hajuun tottui pian!
Huomasin heti, miten siistiä uudessa kodissamme oli ja minut puhdistettiin välittömästi täistä ja kirpuista. Siiri oli todella tarkka siisteyden suhteen ja arvostin häntä siitä suuresti. Hän osasi valmistaa yksinkertaisista ja halvoista ruoka-aineista maittavaa ruokaa ja ensi kertaa elämässäni aloin saada syödä joka päivä säännöllisesti vatsani täyteen ravitsevaa ruokaa.
Hänkin puhui sujuvasti suomea ja ruotsia, kuten isäni. Leve ei oikein menestynyt paperityössä ja isäni hoiti usein hänen paperitöitään auttaen häntä kirjanpidossa. Myöhemmin Leve meni töihin 300 m päässä olevaan vaneritehtaaseen. Hän oli puuseppä ammatiltaan ja siinä työssä hän menestyi ja työskenteli, kunnes pääsi eläkkeelle.
Äitipuoleni Siiri oli pidetty kampaaja ja hän harjoitti ahkerasti ammattiaan kodissamme, jonka yhteydessä oli kampaamohuone kadulle päin. Koska selluloosatehdaskin oli vain noin 300 m päässä, tunsin sen hirveän, jopa pyörryttävän hajun heti saapuessamme Lohjalle. Onneksi sen hajuun tottui pian!
Huomasin heti, miten siistiä uudessa kodissamme oli ja minut puhdistettiin välittömästi täistä ja kirpuista. Siiri oli todella tarkka siisteyden suhteen ja arvostin häntä siitä suuresti. Hän osasi valmistaa yksinkertaisista ja halvoista ruoka-aineista maittavaa ruokaa ja ensi kertaa elämässäni aloin saada syödä joka päivä säännöllisesti vatsani täyteen ravitsevaa ruokaa.
Kävimme joka lauantai
vuokrasaunassa kylpemässä ja peseytymässä. Pirkko ja minä saimme silloin aina
oman limupullon, usein Keon sahtia, joka oli jopa Coca Colaa parempaa! Olin
tosi kiitollinen taivaalliselle Isälle siitä, että pääsin osalliseksi niin
hyvistä elinoloista!
Sain synttärilahjaksi
setelin ja Siiri sanoi: ”Mene Leif
viereiseen kauppaan ja osta itsellesi pussillinen karkkeja.” Menin kauppaan, mutta en muistanut
enää karkkisanaa. Pyysin myyjältä pussillisen ”makosia”. Hän ei
ymmärtänyt ja tovin ihmeteltyään osoitin kädellä karkkiastioita. Karkit olivat
siihenkin aikaan irtonaisina isoissa lasipurkeissa.
Lasipurkeista otettiin kauhalla karkkeja pussiin, joka sitten punnittiin. Palasin tyytyväisenä kotiin ja annoin vaihtorahat Siirille. Asuin ensimmäistä kertaa asutustaajamassa ja siellä oli paljon ihmeteltävää. Isot, puita kuljettavat rekat ajoivat päivittäin jyrkkää Tehtaankatua alas.
Olin kuulemma kerran kesällä vähällä jäädä erään rekan alle, mutta rekkakuski ehti jarruttaa ajoissa. Minä nimittäin makasin kuulemma keskellä katua selälläni ja katselin pilvenhattaroita, joita tuuli ajoi kuin paimen lampaitaan. Kuski tuli ja otti minut syliinsä ja kantoi tien viereen sanoen: "Kuules poika. On vaarallista maata kadulla, joten makaa mieluummin täällä tien vieressä."
Noin kertoi äitipuoleni, mutta oma muistikuvani on erilainen. Koska silloin oli leikkipaikkana vain jalkakäytävä suoraan kotimme edustalla, niin makasin siinä ja ohi ajanut kuski luuli minun loukkaantuneen, koska makasin liikkumatta selälläni. Hän tuli ja nosti minut ylös. Äitipuoleni näki vain sen, kun olin rekkakuskin sylissä ja luuli minun maanneen tiellä. Ujona ja arkana en kertonut siitä äitipuolelleni.
Lasipurkeista otettiin kauhalla karkkeja pussiin, joka sitten punnittiin. Palasin tyytyväisenä kotiin ja annoin vaihtorahat Siirille. Asuin ensimmäistä kertaa asutustaajamassa ja siellä oli paljon ihmeteltävää. Isot, puita kuljettavat rekat ajoivat päivittäin jyrkkää Tehtaankatua alas.
Olin kuulemma kerran kesällä vähällä jäädä erään rekan alle, mutta rekkakuski ehti jarruttaa ajoissa. Minä nimittäin makasin kuulemma keskellä katua selälläni ja katselin pilvenhattaroita, joita tuuli ajoi kuin paimen lampaitaan. Kuski tuli ja otti minut syliinsä ja kantoi tien viereen sanoen: "Kuules poika. On vaarallista maata kadulla, joten makaa mieluummin täällä tien vieressä."
Noin kertoi äitipuoleni, mutta oma muistikuvani on erilainen. Koska silloin oli leikkipaikkana vain jalkakäytävä suoraan kotimme edustalla, niin makasin siinä ja ohi ajanut kuski luuli minun loukkaantuneen, koska makasin liikkumatta selälläni. Hän tuli ja nosti minut ylös. Äitipuoleni näki vain sen, kun olin rekkakuskin sylissä ja luuli minun maanneen tiellä. Ujona ja arkana en kertonut siitä äitipuolelleni.
MUUTTO
OMAKOTITALOON
Isäni oli veljensä Leven
kanssa ottanut ison aravalainan puutaloa varten ostettuaan tontin osoitteessa
Virkkalantie 20. Sinne he yhdessä rakensivat perheilleen 2-kerroksisen
paritalon. Siihen tuli yhteinen keskuslämmitys ja sauna. Talo rakennettiin
keskeltä katsoen peilikuvaksi siten, että molemmille tuli kellariin oma
autotalli ja omat varastotilat.
Erilliset raput veivät ylös ensimmäiseen kerrokseen, jossa oli erilliset 2 h, keittiö, wc ja yläkerrat. Yläkerrassa ei ollut omaa vessaa, vaan se oli yhteinen alakerran kanssa. Se oli virheratkaisu, koska yläkertoihin otettiin myöhemmin vuokralaiset. Toiseen kerrokseen veivät aivan liian jyrkät raput. Siellä oli 1 h, keittiö ja reilusti komerotilaa huoneen molemmin puolin.
Erilliset raput veivät ylös ensimmäiseen kerrokseen, jossa oli erilliset 2 h, keittiö, wc ja yläkerrat. Yläkerrassa ei ollut omaa vessaa, vaan se oli yhteinen alakerran kanssa. Se oli virheratkaisu, koska yläkertoihin otettiin myöhemmin vuokralaiset. Toiseen kerrokseen veivät aivan liian jyrkät raput. Siellä oli 1 h, keittiö ja reilusti komerotilaa huoneen molemmin puolin.
Sieltä pääsi myös isolle parvekkeelle, joita oli siis kaksi erillistä. Niistä näki kauas Lohjanjärven Aurlahdelle ja sen ylikin vastarannalle asti. Talomme oli korkean Lohjanharjun rinteen puolivälissä. Eteemme avautuivat todella upeat Ojamon maisemat! Virkkalantietä ei nykyisin enää ole. Sen nimi on muutettu Laurinkaduksi Virkkalan tultua liitetyksi myöhemmin osaksi Lohjaa.
Kummallekin perheelle jaettiin tontin vapaaksi jäänyt maa-alue pihaa ja puutarhaa varten. Isäni perhe istutti puutarhaansa noin 20 omenapuuta, muutaman marjapensaan ja loput alasta jäi perunoille ja juureskasveille. Maaperä oli ravinteikasta mustaa multaa noin 30 cm syvyyteen. Sen alla oli Lohjanharjun soraa.
Koska keskimääräinen vuotuinen sademäärä oli Lohjalla harjun vuoksi Suomen suurinta, saimme hyvät sadot joka vuosi ja perunat olivat sileitä ja suuria. Sateen sattuessa me lapset pesimme vuorotellen auton. Päätin liittää kirjaani muutamia valokuvia, jotta lukijan silmät saisivat levätä niitä silmäillessään.
En liitä montaakaan kuvaa siksi, etten ole varma siitä, että tahtoisivatko niissä olevat ihmiset tulla suuren yleisön silmien eteen. Vanhoista koulukuvistani heitä tuskin edes ulkopuoliset tunnistavat.
Tästä syystä olen liittänyt kirjaani enimmäkseen muutamia kuvia vain itsestäni elämäni erilaisissa vaiheissa. Aivan lapsuusvuosilta minulla ei ole olemassa mitään julkaisukelpoista kuvaa. Muutkin liitekuvat ovat melko huonolaatuisia, koska olen ottanut jo ajan patinoimista valokuvistani vain kännykkäkuvia.
Aloitin koulunkäynnin
Lohjan Laurin alakoulussa 1956. Kuva on otettu kevätlukukaudella 1957. Istun ja hymyilen
toisessa rivissä, neljäntenä vasemmalta. Muistan lapsista vain muutaman nimeltä, mutta tuskin tunnistaisin heistä enää ketään aikuisena. Ei me lapset osattu murehtia tulevaisuutta, eikä ollut
tarpeenkaan!
Koska vanhempani olivat köyhiä ja ahkeria säästämään kaikessa, kohdistui säästötoimenpiteet lähinnä ruokaan ja vaatteisiin. Meille lapsille ei hankittu hokkareita eikä kaunoluistimia. Nurmekset me saimme luistimiksi ja olin niihin tyytyväinen, vaikka koulukaverini saivatkin paremmat. Aravalainaa piti näet lyhentää tasavälein.
Muistan miten ostimme
ruuaksi aina halpaa makkaraa ja Keon halvinta margariinia. Äitipuoleni osasi
kuitenkin laittaa niistä maittavaa ruokaa. Uusioperheeseen syntyi Lohjalla
tyttäret, Paula 1956 ja Päivi 1957. Sitten isä sai holhoukseensa myös
isoveljeni Lassen, joka oli karannut äidin luota jo aiemmin.
Äitini väsyi lopulta estämään hänen aikeitaan. Alajärveltä oli näet noin 300 km Lohjalle. Lassen ensimmäisen karkumatkan jälkeen hänet palautettiin takaisin äidille, mutta toisen karkumatkan jälkeen 12-vuotiaana kesällä 1959, äiti väsyneenä salli Lassen lopulta jäädä pysyvästi isänsä luo asumaan. Vain Klaus jäi äidille holhoukseen.
Äitini väsyi lopulta estämään hänen aikeitaan. Alajärveltä oli näet noin 300 km Lohjalle. Lassen ensimmäisen karkumatkan jälkeen hänet palautettiin takaisin äidille, mutta toisen karkumatkan jälkeen 12-vuotiaana kesällä 1959, äiti väsyneenä salli Lassen lopulta jäädä pysyvästi isänsä luo asumaan. Vain Klaus jäi äidille holhoukseen.
Äitipuolen ensimmäisestä
avioliitosta 1946 syntynyt poika, Pertti Kalervo Anteroinen, muutti myös tähän
uusioperheeseen 1957. Sen jälkeen meitä oli uusioperheessä yhteensä kolme
poikaa ja kolme tytärtä kolmesta eri avioliitosta. Pirkko ja Pertti Anteroinen,
ja Lars-veli olivat minua vanhempia. Eläminen Lohjalla sujui melko rauhallisesti, vaikka toisinaan
tuli riitaakin lähinnä meidän vanhempien sisarusten kesken.
Lasse oli luonteeltaan rauhaton sielu ja usein riitaa haastava ja piti siitä, jos sai minut raivostumaan. Pirkko ja Pertti olivat yleensä hyvin rauhallisia kuten minäkin ja me riitelimme verraten harvoin. Erään kerran Lasse iski minulta pesurin puuvarrella yläleuan vasemman etuhampaan katki ja sen viereinenkin etuhammas meni säröille ja on sitä edelleenkin.
Lasse oli luonteeltaan rauhaton sielu ja usein riitaa haastava ja piti siitä, jos sai minut raivostumaan. Pirkko ja Pertti olivat yleensä hyvin rauhallisia kuten minäkin ja me riitelimme verraten harvoin. Erään kerran Lasse iski minulta pesurin puuvarrella yläleuan vasemman etuhampaan katki ja sen viereinenkin etuhammas meni säröille ja on sitä edelleenkin.
Siitä aiheutui kovat tuskat, koska katkenneen hampaan hermo katkesi! Siihen aikaan hammaslääkäri kuoletti hampaan hermon tökkimällä pitkällä neulalla sitä noin 20 kertaa ja joka tökkäyksellä tuska oli hirvittävä. Olin pyörtyä ja kyyneleet valuivat alati.
En muista enää sitä tarkasti, enkä koe mielessäni enää uudelleen sitä kovaa tuskaa, mitä kuukausia silloin koin. Aiemmin näin siitä painajaisia, koska jouduin käymään hammaslääkärillä muistaakseni kolme eri kertaa rääkättävänä. Silloin ei vielä puudutusta tehty.
LISÄÄ MUISTOJA
LASSESTA
Tavatessani Klaussen
Ruotsin Boråsissa 1995, jonne hän oli jo nuorena poikana muuttanut äitini
kanssa, hän kertoi nuoruudestaan ja myös siitä, miten villi Lasse oli lapsena.
Äidin ollessa työmatkalla noin vuonna 1953, jolloin Lasse oli 6-vuotias, sanoi
hän Klausselle: ”Nyt kun äiti on poissa,
niin tutkitaan yhdessä puhelinta, että missä se mies siellä oikein on.”
Lasse hajotti lopulta puhelimen vasaralla, miestä vaan ei löytynyt. Saman kohtalon koki äidin radiokin. Lasse löi sen vasaralla pirstaleiksi, löytämättä puhujaa.
Kaiken tuon pahanteon lisäksi, sinä samana päivänä Lasse puki ylleen äidin kalliin turkin ja alkoi leikkiä karhua Klaus selässään kuralammikon vieressä sillä seurauksella, että he kaatuivat lammikkoon ja turkki likaantui kokonaan kuraan. Äidin saapuessa Klaus juoksi piiloon, mutta Lasse sai muutakin kuin vain nuhteita äidiltä. En ollut kotona tuolloin, vaan olin ehkä Selman luona(?)
Lasse hajotti lopulta puhelimen vasaralla, miestä vaan ei löytynyt. Saman kohtalon koki äidin radiokin. Lasse löi sen vasaralla pirstaleiksi, löytämättä puhujaa.
Kaiken tuon pahanteon lisäksi, sinä samana päivänä Lasse puki ylleen äidin kalliin turkin ja alkoi leikkiä karhua Klaus selässään kuralammikon vieressä sillä seurauksella, että he kaatuivat lammikkoon ja turkki likaantui kokonaan kuraan. Äidin saapuessa Klaus juoksi piiloon, mutta Lasse sai muutakin kuin vain nuhteita äidiltä. En ollut kotona tuolloin, vaan olin ehkä Selman luona(?)
Lasse teki toisenkin
urotyön sen lisäksi, että oli toiminut hukkumiseni aikaan viisaasti, hakien
äidin turmapaikan luo. Hän pelasti myös Klaussen hengen. He olivat kahlaamassa
joessa eikä kumpikaan osannut uida. Klaus huomasi, ettei ylety enää pohjaan ja
alkoi huutaa apua. Lasse riensi hänen luokseen, sai otteen hänestä ja veti pois
syvästä vedestä.
Tuokin hengenvaarallinen tilanne syntyi siksi, ettei äitini ollut paikalla paimentamassa lapsiaan. Muistan myös sen uroteon, kun Lasse pelasti vuonna 1959 Lohjalla naapurin pikkupojan, Ilpo Metsälän, varmalta kuolemalta. Silloin oli talvi-ilta ja liukas ajokeli.
Tuokin hengenvaarallinen tilanne syntyi siksi, ettei äitini ollut paikalla paimentamassa lapsiaan. Muistan myös sen uroteon, kun Lasse pelasti vuonna 1959 Lohjalla naapurin pikkupojan, Ilpo Metsälän, varmalta kuolemalta. Silloin oli talvi-ilta ja liukas ajokeli.
Näin naapurin pikkupojan kaatuneena viereisellä tiellä. Iso rekka lähestyi kovalla vauhdilla häntä, eikä kuski olisi ehtinyt jarruttaa ajoissa. Lasse näki tilanteen ja syöksyi nopeasti pojan päälle ja kieri poika sylissään tien reunaan. Olipa todella täpärä tilanne ja urhea teko Lasselta! Harva meistä laittaisi tuolla tavoin oman henkensä alttiiksi toisen puolesta!
Ilpo alkoi itkeä ja
hänen äitinsä tuli pihalle toruen: ”Taasko
te kiusaatte Ilpoa?” Huusin
hänelle, että Lasse pelasti Ilpon hengen, pyörien Ilpo sylissään pois
lähestyvän auton edestä. Silloin rouva rauhoittui. Metsälöillä oli useita lapsia ja rouva oli
kotirouva. Hänen miehensä oli merikapteeni, joka kävi vain harvoin kotonaan.
Siksi rouva ei ehtinyt aina paimentaa villejä poikiaan, joita oli useita.
Heillä oli iso omakotitalo, aivan meidän taloamme vastapäätä. Muistan myös seuraavan tapauksen Lassesta kesältä 1960. Olimme kahdestaan puutarhassa ja jostain syystä hän raivostui minuun, otti ison kiven, noin aikuisen miehen nyrkin kokoisen, ja heitti minua sillä aivan yllättäen.
Heillä oli iso omakotitalo, aivan meidän taloamme vastapäätä. Muistan myös seuraavan tapauksen Lassesta kesältä 1960. Olimme kahdestaan puutarhassa ja jostain syystä hän raivostui minuun, otti ison kiven, noin aikuisen miehen nyrkin kokoisen, ja heitti minua sillä aivan yllättäen.
Iso kivi tuli niin nopeasti, etten ehtinyt väistää. Muistan miten se lähestyi otsaani pysähtyen kuin seinään juuri ennen osumistaan ja putosi eteeni maahan. Me kumpikin ihmettelimme sitä. Se ei edes koskettanut otsaani. Olen varma, että jos se olisi osunut, niin olisin vammautunut. Kiitän siitä suojelusenkeliäni!
Lasse sai kutsun
ikuisuuteen 12.11.2007, ehtien juuri sitä ennen täyttää 60. Isä, äiti, me muut lähiomaiset, ja hänen lapsensa Margit ja Sari perheineen, kuin myös Jari surimme häntä. Jos hän olisi ollut raitis, olisi hän varmaan saanut olla elossa vieläkin.
Isäni kertoi Lassen halunneen nuorena alkaa ajaa Formulaa, mutta sitä ei isä sallinut, koska se olisi ollut liian kallista ja Lasse oli aivan liian uhkarohkea rämäpää. Hänen avioliittonsa kariutui melko varhain, kun hän alkoi juoda liikaa, eikä kyennyt raitistumaan. Siksi hän läksi 1970-luvulla Lohja Oy:n hommiin työnjohtajaksi Irakiin, Bagdadiin.
Isäni kertoi Lassen halunneen nuorena alkaa ajaa Formulaa, mutta sitä ei isä sallinut, koska se olisi ollut liian kallista ja Lasse oli aivan liian uhkarohkea rämäpää. Hänen avioliittonsa kariutui melko varhain, kun hän alkoi juoda liikaa, eikä kyennyt raitistumaan. Siksi hän läksi 1970-luvulla Lohja Oy:n hommiin työnjohtajaksi Irakiin, Bagdadiin.
Hän toivoi tulevansa
siellä raittiiksi, koska alkoholijuomien nauttiminen Irakissa oli kiellettyä.
Hän työskentelikin siellä 2 vuotta raittiina. Lars oli
ammatiltaan autonasentaja, joten hän oli poissa omalta alaltaan toimiessaan
Irakissa työnjohtajana. Palattuaan Suomeen hän repsahti jälleen pahaan juopottelukierteeseen.
Hän joutui rattijuoppouden vuoksi tuolloin Seutulan lentokenttätyömaalle, avovankilaan. Sinä aikana hän lähes raitistui. Kävin isän kanssa tapaamassa häntä siellä. Lassea hävetti tuo avovankeudessa olo. Käydessäni isäni kanssa tapaamassa Klaussea Boråsissa heinäkuussa 2007, soitin sieltä Lasselle Göteborgiin, jossa hän asui ja oli työskennellyt Volvo PV:n (henkilö)autotehtaalla vuosina 1977 - 2006.
Viimeiset vuotensa hän työskenteli lopputarkastuksessa. Hän ei voinut lähteä kotoaan luoksemme, koska oli humalassa. Koska Lassella oli ollut vakava aivohalvaus, niin kysyin samalla, että lupaako hän lukea läpi Johanneksen evankeliumin sarjakuvapainoksena, jos lähetän sen hänelle postitse.
Aiemmin hän ei ollut halukas kuulemaan mitään uskonasioista, mutta nyt hän suostui ja lähetin kirjasen hänelle saman tien. Hän eli sen jälkeen noin 5 kk. Toivon, että hän ehti lukea sen kirjasen läpi ja uskoa sen pelastussanomaan! Pelastus on lahjaa, jota ei voida ansaita.
Hän joutui rattijuoppouden vuoksi tuolloin Seutulan lentokenttätyömaalle, avovankilaan. Sinä aikana hän lähes raitistui. Kävin isän kanssa tapaamassa häntä siellä. Lassea hävetti tuo avovankeudessa olo. Käydessäni isäni kanssa tapaamassa Klaussea Boråsissa heinäkuussa 2007, soitin sieltä Lasselle Göteborgiin, jossa hän asui ja oli työskennellyt Volvo PV:n (henkilö)autotehtaalla vuosina 1977 - 2006.
Viimeiset vuotensa hän työskenteli lopputarkastuksessa. Hän ei voinut lähteä kotoaan luoksemme, koska oli humalassa. Koska Lassella oli ollut vakava aivohalvaus, niin kysyin samalla, että lupaako hän lukea läpi Johanneksen evankeliumin sarjakuvapainoksena, jos lähetän sen hänelle postitse.
Aiemmin hän ei ollut halukas kuulemaan mitään uskonasioista, mutta nyt hän suostui ja lähetin kirjasen hänelle saman tien. Hän eli sen jälkeen noin 5 kk. Toivon, että hän ehti lukea sen kirjasen läpi ja uskoa sen pelastussanomaan! Pelastus on lahjaa, jota ei voida ansaita.
Palaan vielä muistelmissani
Lasseen eräissä elämäni myöhemmissä vaiheissa, jolloin asuin Göteborgissa. Emme saa koskaan
unohtaa veljiä emmekä sisaria!
PALAAN
TAKAISIN VUOSIIN 1956 - 61
Noina vuosina kävin
koulua Lohjalla. Ensin kävin 2 vuotta alakoulua, liki Pyhän Laurin kirkkoa ja
sitten luokat 3-5 Lohjan Harjun kansakoulua. Alakoulussa minua opetti hieno
nainen, Mirjam Hämäläinen, joka oli uskova. Toiselle luokallemme tuli muuan
Outi-niminen tummatukkainen tyttö.
Hänen perheensä muutti kesken lukuvuotta Israeliin. Mirjam kertoi Outin olevan juutalainen ja että hän muutti vanhempiensa kanssa siihen maahan, missä myös Jeesus Kristus oli elänyt, kuollut ja noussut kuolleista. Näin kerran Outin äidin tulevan hakemaan Outia koulusta isolla mustalla Mersulla.
1950-luvulla sattui vakava junan ja linja-auton kolari. Siinä sai muistaakseni neljä aikuista surmansa ja moni loukkaantui vakavasti. Kuulin siitä radiosta ja juoksimme heti Pertin kanssa uteliaina Lohjan asemalle. Näimme siellä romuttuneen linja-auton kyljellään. Sen ikkunat olivat säpäleinä ja veressä. Poliisit olivat peittäneet kuolleet vilteillä tien viereen. Verta oli myös maassa.
Kävi ilmi, että kun linjuri lähestyi tasoristeystä ja kuski näki junan tulevan, huusi joku matkustajista: ”Paina vain kaasua! Ehdit hyvin ylittää radan ennen junan tuloa risteykseen.” Kuski parka uskoi matkustajaa hyvin kohtalokkain seurauksin. Kuskien pitäisi luottaa ainoastaan omaan harkintakykyynsä!
Hänen perheensä muutti kesken lukuvuotta Israeliin. Mirjam kertoi Outin olevan juutalainen ja että hän muutti vanhempiensa kanssa siihen maahan, missä myös Jeesus Kristus oli elänyt, kuollut ja noussut kuolleista. Näin kerran Outin äidin tulevan hakemaan Outia koulusta isolla mustalla Mersulla.
1950-luvulla sattui vakava junan ja linja-auton kolari. Siinä sai muistaakseni neljä aikuista surmansa ja moni loukkaantui vakavasti. Kuulin siitä radiosta ja juoksimme heti Pertin kanssa uteliaina Lohjan asemalle. Näimme siellä romuttuneen linja-auton kyljellään. Sen ikkunat olivat säpäleinä ja veressä. Poliisit olivat peittäneet kuolleet vilteillä tien viereen. Verta oli myös maassa.
Kävi ilmi, että kun linjuri lähestyi tasoristeystä ja kuski näki junan tulevan, huusi joku matkustajista: ”Paina vain kaasua! Ehdit hyvin ylittää radan ennen junan tuloa risteykseen.” Kuski parka uskoi matkustajaa hyvin kohtalokkain seurauksin. Kuskien pitäisi luottaa ainoastaan omaan harkintakykyynsä!
Muistan 1950-luvun
lopulta myös sellaisen ikävän tapauksen, jossa olimme veljien kanssa katsomassa
miesten jääkiekko-ottelua Lohjalla. Eräs pelaajista sai kiekosta koholaukauksen
siten, että kiekko upposi hänen otsaansa. Mies kaatui heti tiedottomana ja
hänen otsastaan valui iso verilammikko jäälle. Kesti kauan ennen kuin
ambulanssi tuli sinne. Siksi aloin inhota jääkiekkoa!
Pirkon ja minun opettajat lähettivät vanhemmillemme suosituskirjeet, että me jatkaisimme oppikouluun, mutta Paulan ja Päivin jo synnyttyä ja koska meitä lapsia oli jo 6, ei vanhemmillani ollut varaa lähettää meitä oppikouluun. Ollessani 5. luokalla oli opettajanani Anneli Laitinen, johon rakastuin. Hän soitti kauniisti urkuharmonia ja lauloi virsiä, jotka jäivät soimaan sieluuni.
Anneli oli hyvin kaunis opettajaneiti, joka osasi myös piirtää taitavasti. Minullakin oli poikkeuksellisen hyvä piirustustaito. Kun piirsimme luokassa ensi kertaa vesiväreillä, onnistuin piirtämään lapsen värikkään rantapallon kanssa. Lapsen olalle oli istuutunut valkoinen kyyhkynen. Anneli oli aivan haltioissaan siitä piirustuksesta ja meni heti näyttämään sitä opettajille opettajainhuoneeseen.
Rehtori Lehtiö ei uskonut minun piirtäneen sitä, vaan sanoi Annelin itse piirtäneen sen! Annelikin oli pettynyt, kun häntä ei uskottu. Osallistuin Annelin oppilaana Länsi-Uudenmaan ja Salon alueen koulujen hengellisiin kilpailuihin, joissa oli laulu- ja piirustuskilpailut. Jouduin sarjaan, jossa oli muistaakseni jopa 2 vuotta minua vanhempia oppilaita.
Sain silti toisen palkinnon. Meidän piti ennen piirtämistä kuunnella erästä pianolla soitettua sävelmää ja piirtää sen mukaan. Paluumatkalla Anneli sanoi Linja-autossa minulle: ”Leif, sinä olit ainoa kilpailija, joka osasi piirtää oikeasta aiheesta. Tiesitkö, että sävelmä oli Oskar Merikannon: ’Älä itke äitini’?”
Pirkon ja minun opettajat lähettivät vanhemmillemme suosituskirjeet, että me jatkaisimme oppikouluun, mutta Paulan ja Päivin jo synnyttyä ja koska meitä lapsia oli jo 6, ei vanhemmillani ollut varaa lähettää meitä oppikouluun. Ollessani 5. luokalla oli opettajanani Anneli Laitinen, johon rakastuin. Hän soitti kauniisti urkuharmonia ja lauloi virsiä, jotka jäivät soimaan sieluuni.
Anneli oli hyvin kaunis opettajaneiti, joka osasi myös piirtää taitavasti. Minullakin oli poikkeuksellisen hyvä piirustustaito. Kun piirsimme luokassa ensi kertaa vesiväreillä, onnistuin piirtämään lapsen värikkään rantapallon kanssa. Lapsen olalle oli istuutunut valkoinen kyyhkynen. Anneli oli aivan haltioissaan siitä piirustuksesta ja meni heti näyttämään sitä opettajille opettajainhuoneeseen.
Rehtori Lehtiö ei uskonut minun piirtäneen sitä, vaan sanoi Annelin itse piirtäneen sen! Annelikin oli pettynyt, kun häntä ei uskottu. Osallistuin Annelin oppilaana Länsi-Uudenmaan ja Salon alueen koulujen hengellisiin kilpailuihin, joissa oli laulu- ja piirustuskilpailut. Jouduin sarjaan, jossa oli muistaakseni jopa 2 vuotta minua vanhempia oppilaita.
Sain silti toisen palkinnon. Meidän piti ennen piirtämistä kuunnella erästä pianolla soitettua sävelmää ja piirtää sen mukaan. Paluumatkalla Anneli sanoi Linja-autossa minulle: ”Leif, sinä olit ainoa kilpailija, joka osasi piirtää oikeasta aiheesta. Tiesitkö, että sävelmä oli Oskar Merikannon: ’Älä itke äitini’?”
Vastasin Annelille, etten tiennyt. Kerroin että kuunnellessani soittoa piirtyi silmieni eteen vanha mustiin pukeutunut nainen, joka itki miehensä haudan äärellä ja näin hänen tyttärensä lohduttamassa häntä. Anneli kertoi, että juuri sellaisesta tapauksesta oli sävellyksessä kysekin. Anneli alkoi kohdella minua entistä kunnioittavammin.
Sekin teki häneen syvän vaikutuksen, kun sain uskonnon yllätyskokeesta täyden 10. Anneli oli syystäkin aivan ihmeissään! Myös äidinkielen sijamuotokokeesta sain täyden 10 ja kun jätin koepaperin ensimmäisenä Annelille, hän pyysi minua korjaamaan muiden koepaperit sillä välin kun hän pistäytyi käymään opettajainhuoneessa.
Silloin se oli suorastaan ennenkuulumaton luottamuksen osoitus oppilaalle ja rakastuin Anneliin vain lisää! Muutettuamme Siuntioon, ikävöin aluksi Annelia, joka oli avioitunut rikkaan saksalaisen liikemiehen kanssa. Pidin näet kirjeitse jonkin aikaa yhteyttä Lohjalla olleisiin koulukavereihin, joita minulla oli myös ikävä, niin poikia kuin tyttöjäkin. Tämä on niiden aikuisten syytä muistaa, jotka muuttavat paikkakunnalta toiselle.
Silloinhan katkaistaan monen koululaisen hyvät ystävyyssiteet ja usein lopullisesti! Pirkko kävi koulua minua vuotta ylemmällä luokalla. Hän ja minä voitimme omat sarjamme hengellisessä kirjoituskilpailussa ja Säästöpankki avasi meille palkkiotilin pannen tilillemme 1000 mk. Se oli iso raha meille lapsille. Aiheena oli kirjoittaa aine siitä, miksi aina kannattaisi säästää Säästöpankkiin.
Lohjan Ojamon iäkkäät naiset nauraa kikattivat minulle luettuaan kirjoittamaani ainekirjoitusta paikallisesta lehdestä. Sekoitin näet Englannin kuningattaren ja prinsessan nimet keskenään. En ole koskaan ollut perillä Euroopan kuninkaallista. Saavutin silti satuilemalla tavoitteeni: voittaa luvatun palkinnon!
MINUA
PETETTIIN PALKANMAKSUSSA
Ollessani 9-vuotias,
leikkikaverini pyysivät minut mukaansa Virkkalaan sokerijuurikkaita
harventamaan. Ison maatalon isäntä lupasi meille pojan nassikoille kullekin
2500 mk (62 €), jos harvennamme viisi pitkää sarkaa kukin. Joka saran pituus
oli noin 300 m. Työhön kului aikaa työviikon verran (6 pv).
Siiri teki joka aamu minulle evääksi 1/3 ruisreikäleipää, jonka väliin hän laittoi paistetun kananmunan ja juomaksi sain 1/2 litraa kotikaljaa. Ajoimme polkupyörillä töihin noin 5 km matkan joka aamu ja iltapäivällä takaisin. Pettymys oli suuri, kun saimme isännältä vain 1500 mk (37 €). Se oli huono palkka viikon kestäneestä raatamisesta kesähelteillä!
Siiri teki joka aamu minulle evääksi 1/3 ruisreikäleipää, jonka väliin hän laittoi paistetun kananmunan ja juomaksi sain 1/2 litraa kotikaljaa. Ajoimme polkupyörillä töihin noin 5 km matkan joka aamu ja iltapäivällä takaisin. Pettymys oli suuri, kun saimme isännältä vain 1500 mk (37 €). Se oli huono palkka viikon kestäneestä raatamisesta kesähelteillä!
Ostin sillä äidille ison kahvipaketin ja lopuilla rahoilla uimaräpylät itselleni. Opin tapauksesta ja ensimmäisestä työpaikastani sen, että palkasta pitää sopia kirjallisesti, sillä rikkaat sahaavat helposti köyhiä linssiin! Toki olin jo siihen mennessä tehnyt monenlaista työtä, kuten kerännyt käpyjä polttoaineeksi ja marjoja maksua vastaan. Olin myös kerännyt kieloja metsästä ja myynyt niitä Lohjan torilla.
Myin myös Siirin enon koivunoksista sitomia porrasluutia ovelta ovelle ja joulun aikaan myin Lohjan torilla Siirin Vuokko-siskon miehen, Tauno Kanasen tekemiä leluja, puuautoja. Ne olivat tosi hyvin tehtyjä ja värikkäitä. Myin ne kaikki siten, että viimeisen myin hieman alennuksella. Sain luudista ja leikkiautoista kohtuullisen provision. Keräsin myös tyhjiä limsapulloja.
KESÄMÖKILLÄ
HELPERIN SAARESSA
Vanhempani ostivat ison
kesämökkitontin Lohjanjärven Isoselän itärannalla olevasta Helperin saaresta,
joka on Liessaaren suuntainen ja sen eteläpuolella. Sieltä näki noin kilometrin päässä olevaan Vivamoon, jossa on Suomen Raamattuseuran kesänviettopaikka. Nykyisin siellä
on Raamattukylä. Tonttimme oli saaren etelärannalla ja ranta syveni aika nopeasti. Lounaistuuli nosti joskus jopa lähes 2 m korkeita aaltoja.
Kuulimme kesäiltaisin toisinaan Vivamosta hengellistä laulua. Muistan miten isäni ja äitipuoleni Siiri sekä kummivanhempani sanoivat laulua kuunnellessaan, että siellä ne uskovaiset taas hurmioituneina veisaavat. Tyvenellä näet järven pinta kantoi laulun toisinaan verraten kauas ja hyvin kuultavaksi.
Kuulimme kesäiltaisin toisinaan Vivamosta hengellistä laulua. Muistan miten isäni ja äitipuoleni Siiri sekä kummivanhempani sanoivat laulua kuunnellessaan, että siellä ne uskovaiset taas hurmioituneina veisaavat. Tyvenellä näet järven pinta kantoi laulun toisinaan verraten kauas ja hyvin kuultavaksi.
Rakensimme tonttimme
isoista kuusista suurperheellemme kesämökin. Isää avusti eräs Leevi niminen
sukulaismies, samoin me kaikki vanhemmat lapset. Rakensimme mökin eteläpäätyyn
keittiön, olohuoneen ja parvekkeen, joka jatkui pitkän mökin toiseen päähän
asti.
Keskelle mökkiä rakennettiin sauna ja sen viereen pesu- ja pukuhuone. Mökin takaosaan tehtiin maakuuhuone lapsille. Oli raskas työ meille nuorille pojille kaivaa kukin päivittäin ison kuusen kanto ylös ja pilkkoa se polttopuiksi, sillä kantoja riitti. Kaivoimme myös kaivon.
Keskelle mökkiä rakennettiin sauna ja sen viereen pesu- ja pukuhuone. Mökin takaosaan tehtiin maakuuhuone lapsille. Oli raskas työ meille nuorille pojille kaivaa kukin päivittäin ison kuusen kanto ylös ja pilkkoa se polttopuiksi, sillä kantoja riitti. Kaivoimme myös kaivon.
UISTELEMASSA
SOUTUVENEELLÄ VUONNA 1960
Siitä nousi sellainen ukkosmyrsky, että koko sen illan ja yön salamoi jopa 100 kertaa minuutissa. Luin salamoiden valossa sarjista, koska jyrinän vuoksi oli mahdotonta saada unta. Luin koko Zorron läpi. En ole koskaan kokenut yhtä rajua ukonilmaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti